Tolkun ihmisen tolkuton logiikka

Itsenäisyyspäivän irvokkaaksi perinteeksi on päässyt lirvahtamaan, että uusnatsit marssivat avoimesti ja virkavallan turvaamana pääkaupunkimme kaduilla, kun kansallisvastenmielisyys nostaa päätään.

Tämän luulisi huolestuttavan demokratian nimeen vannovia kansan syviä rivejä, mutta epäsosiaalisessa mediassa tämä huolestuminen, jos ei nyt aivan loista poissaolollaan, vaikuttaisi ainakin korvautuvan aivan väärään päätyyn kohdistuvana, paniikinomaisena kauhisteluna ja pakonomaisena mustamaalaamisena.

Otsikossa mainitulla ”tolkun ihmisellä” sekä aiemmassa kappaleessa käytetyllä ilmauksella ”kansan syvät rivit” viittaan tässä tekstissä suurin piirtein keskivertoon, (noin) keskiluokkaiseen ja enemmän tai vähemmän lähellä keski-ikää olevaan Suomen kansalaiseen. Enkä aivan mihin hyvänsä sellaiseen, vaan sellaiseen, joka edustaa ja ilmaisee keskivertoa, keskiluokkaista, keski-ikäistä ideologiaansa raivokkaasti ja aktiivisesti.

Keskiverto, keski-ikäinen ja keskiluokkainen. Siinäpä vasta suomalaisen nyky-yhteiskunnan katalimmat kolme K:ta, sillä juuri tuosta enemmistövaltaa edustavasta ryhmästä ladotaan monesti ne tyrmäävimmät tuomiot, etenkin omaa asemaa heikompaan kuuluvien pään menoksi. Nimenomaan tästä ryhmästä tulevat tolkun ihmiset, tuo outo laji, joka monesti kaikkein äänekkäimpänä riuhtoo vitsaansa internetin keskustelupalstoilla.

Älkää ymmärtäkö väärin, näen itsenikin kansallisella tasolla (taloudellisesti) keskiluokkaisena, keskivertona ja keski-ikää lähestyvänä henkilönä. Globaalilla tasolla olen puhtaasti etuoikeutettu.

Keskivertoudestani huolimatta, tolkun ihmiseen en salli minua missään tapauksessa sotkettavan, sellaiseen kun tuntuu tiivistyvän niin kovin vastenmielisellä tavalla joukkovoiman tyhmyys. Tolkun ihmistä ajaa putkikatseinen, selkärangattomuuden ja itsetyytyväisyyden typeräksi tylsyttämä, tietämätön vihamielisyys.

Tolkun ihminen on sellainen, jonka arvot muodostuvat kansallisuuden, pankkitilin ja omaisuusasteen, eli henkilön globaalin aseman mukaan. Sellaisen silmissä ihminen, joka ei tule säkkiin pukeutuneena, langanlaihana ihmisrauniona rajalle, ei voi olla uskottava pakolainen tai turvapaikanhakija. Sellainen ei näe ihmistä, vaan tarkoitushakuisesti tulkittuja tilastoja. Sellainen uskoo kelvollisen asemansa johtuvan vain sisäsyntyisestä lahjakkuudesta ja kovasta työstä. Sellainen siirtyy äänestämään Vasemmiston tai SDP:n sijaan Kokoomusta, heti kun perii hiukan omaisuutta tai voittaa lotossa. Sellainen ei voi käsittää ihmistä, jolla ei ole papereita tai kansalaisuutta.

Tolkun ihminen on ideologinen tuuliviiri, joka ei usein edes tajua itse edustavansa mitään ideologiaa. Vallitsevan yhteiskunnan ideologia on häneen niin vahvasti ohjelmoituna ja syvälle kurkkuun tungettuna, ettei hän kykene sitä enää pureksimaan ennen nielemistä.

Tolkun ihminen ei tiedä, että ideologia on ideologia, vaikka se olisikin selkärangattomuuden, toisaalle katsomisen ja vastuun välttämisen ideologia.

On suorastaan kunnia tuntea yhteenkuuluvuutta tolkun ihmisen kaikkein vuolaimmin sylki lentäen parjaamaan ja kauhistelemaan ryhmään: anarkisteihin.

Itsenäisyyspäivän jälkeen tolkun ihminen keskittyi hyökkäilemään verbaalisesti anarkistien kimppuun. En ota aihetta esiin siksi, että tunteitani olisi loukattu, vaan siksi, että anarkistien rinnastaminen uusnatseihin loukkaa tervettä järkeä, joka on muutenkin uhanalaista näinä väkivaltaisen tyhmentymisen aikoina.

Inhoan ja pelkään väkijoukkoja. Silti näen tarpeelliseksi osallistua joskus marsseille, kun kyse on riittävän vakavista asioista. Fasismin nousu on sellainen asia, jolle en halua sallia tilaa. Samalla tulee havainnoitua sitä, keitä muita paikalla on. Vuodesta toiseen yksi asia on pysynyt samana: joka ikisessä ihmisoikeuksien puolesta ja fasismia vastaan järjestetyssä mielenilmauksessa merkittävä osa osallistujista on anarkisteja tai anarkistisesti ajattelevia ihmisiä.

Anarkismin ideologia sisältää fasismin vastustamisen, väistämättä. Anarkismi nimenomaan vastustaa väkivaltajärjestelmiä. Siksi onkin paradoksaalisesti samaan aikaan jotenkin epäjohdonmukaista, mutta (tolkun ihmisen tolkuttomat tavat tuntien) myös tavallaan järkeenkäypää, että kun lähdetään yhteiskunnalliseen keskusteluun kaduillamme marssivista uusnatseista, niin tolkun ihminen aloittaa hermostuneen hourailun anarkisteista.

Mietitäänpä hieman mitä tässä oikeastaan tapahtuu. Kadulla marssivat natsit siis herättävät monissa keskiverroissa ihmisissä ainakin jonkinlaisen tunteen, joka todentuu sen tunteen laukaisemana tarpeena kommentoida tätä yhteiskunnallista aihetta sosiaaliseen mediaan.

Mutta sitten tässä kohtaa tapahtuu usein jotakin outoa.

Sen sijaan, että tämä keskiverto tolkun ideologiaan hukkunut ihminen ilmaisisi ykskantaan oikeutetun häpeänsä siitä, että itsenäisyyspäiväämme ivataan ja kansalaisiamme uhataan kadulla hakaristilippua liehuttaen ja väärän värisiä, väärän sukupuolisia (tai muuten vaan toisin ajattelevia) pelotellen ja/tai pahoinpidellen, hän alkaa höpisemään joskus vuosia sitten jossain ”kuulemma” ikkunoita hajottaneista anarkisteista.

Ystäväni kietytti hienosti tämän ilmiön irvokkuuden: jos kaduilla marssittaisiin Islamilaisen valtion lippua heilutellen ja anarkistit johdonmukaisesti ja oletettavasti vastustaisivat, olisiko tällöinkin anarkisti tolkun ihmisen suurin uhka?

Täältä löytyy hieno ja todenmukaiselta vaikuttava lista kotimaisten anarkistien sekä ”äärivasemmiston” väkivallasta vuosien varrelta.

Äärioikeiston väkivallasta löytyy jo yhdeltä vuodelta huomattavasti mittavampi saldo.

Tarkennetaan hieman omaa suhdettani anarkismiin, jotta tiedätte mistä positiosta kirjoitan tätä:

Minun suhteeni anarkismiin = minä pidän anarkismista.

Mutta ennen kaikkea, minä kannatan ihmisoikeuksia, vapautta ja tasavertaisuutta. Mikään ismi ei aja näiden edelle.

En olisi kovin hyvä vallankumouksellinen. En tunne vallankumouksen paloa muualla kuin satunnaisesti sydämessäni, enkä osaa roihauttaa sitä sieltä laajempaan käyttöön, saati lähteä haastamaan aseellisesti väkivaltakoneistoa ja sen suojelemaa valtaeliittiä. En jaksa riehua. Rakastan rauhaa. Ja kuten jo mainitsin, inhoan ja pelkään väkijoukkoja, varsinkin sellaisia joilla on aseet kädessä ja murha mielessä. Minä keskityn filosofoimaan ja hakemaan sekä jakamaan tietoa, tarjoamaan sitä ja välineitä sen tulkintaan tasavertaisesti, kuten nämä mahdollisuudet kaikille kuuluvatkin.

Anarkismi yhtenä ideologisena tienviittana ja tutkimusaiheena on kuitenkin tarjonnut johdonmukaisen analyysin valtarakenteisiin sekä välineitä valtarakenteiden kyseenalaistamiseen. Perehtyminen anarkismiin on myös avannut tietä oman henkilökohtaisen elämänfilosofiani muodostumiselle. Se on innoittanut monenlaiseen rakentavaan aktivismiin sekä DIY-kulttuurin omaksumiseen. Se on vaikuttanut ammatinvalintaani myöten lähes kaikkeen mitä teen, mutta ennen kaikkea tuo ideologia on luonut johdonmukaisen toimintarakenteen todellisten arvojeni, ihmis- ja eläinoikeuksien toteuttamiseksi sekä haitallisten valtarakenteiden havaitsemiseksi ja purkamiseksi arjessani. Matkoillani ympäri maailman anarkistit ovat tarvittaessa toivottaneet minut kotiinsa avoimin ovin ja osoittaneet käsittämätöntä vieraanvaraisuutta.

Anarkismi on tarjonnut ongelmanratkaisumalleja sellaisiin tarpeisiin, jotka nyky-yhteiskunta on monessa kohtaa pettänyt. Ennen kaikkea anarkismi on opettanut minulle mitään kouluoppitunteja paremmin, millä periaatteilla globaali markkinatalous toimii ja mikä on asemani valtahierarkiassa.

Anarkismi ei ole johtanut kohdallani väkivaltaan tai rikollisuuteen, mutta se on välillä johtanut väkivallan uhkaan minua kohtaan.

Mutta pysytään älyllisesti rehellisellä maaperällä. Tarkoitukseni ei ole vain lässyttää pehmoisia pohjimmiltaan vallankumouksellisesta aatteesta, muutenhan muistuttaisin tolkun ihmistä.

En ole pohjimmiltani järin hyvä anarkisti, siksi pyrin välttämään tällaisen ismin käyttöä omalla kohdallani. Jos pyrkisin aivan tosissani anarkismin toteutumiseen muidenkin kuin itseni ja luonnollisen, pienen toiminta- ja vaikutusvaltapiirini osalta, niin ainoa realistinen reitti tällaiseen yhteiskuntamalliin olisi vallankumous. Nyt olemme asian ytimessä. Yhteiskuntahierarkian yläpäähän keskittynyttä valtaa ei koskaan anneta ilmaiseksi, vaan vallankumouksen tasolla se otetaan aina väkivalloin. Tolkun ihminen erehtyy kuvittelemaan joka käänteessä, että tämä meidän nykyinen järjestelmämme ei perustuisi väkivaltaan. Se on nimenomaan tolkun ihmisen pahin ajatusvirhe, sillä hierarkkinen valta perustuu nimenomaan väkivaltakoneistoon.  Tolkun ihmiselle se on sitä paljon puhuttua ”parempaa väkivaltaa”. Tämäkin käsite oli tolkun ihmisen (jälleen kerran natseille hyödyllinen) virhetulkinta Li Anderssonin sanomisista. Näin ollen en koe huonoa omaatuntoa tunkiessani sen takaisin tolkun ihmisen kurkkuun. Vaikka väkivalloin.

Itse asiassa ainoastaan väkivaltakoneistolle vastakkaiset, pasifistiset, vapaaehtoisuuteen perustuvat, epäkaupalliset, hierarkiattomat ja solidaariset toimintamuodot sekä periaatteet tämän yhteiskunnan sisällä muistuttavat kummallisen paljon nimenomaan anarkismin olennaisia periaatteita, kuten tasavertaisuutta ja ihmisoikeuksien jakaantumista myös yli mielikuvitusrajojen. Yhteiskunnan stratifikaatio eli eriarvoistuminen taas on anarkismin antiteesi.

Tolkun ihminen asettuu ideologisesti eriarvoisuuden puolesta anarkismia vastaan, vaikka pyrkiikin esiintymään ideologioista vapaana.

Mutta tietysti myös vallankumouksellinen anarkismi tarkoittaisi todennäköistä väkivaltaa, aivan kuten siirtyminen markkinatalouteen ja edustukselliseen demokratiaan on ympäri maailman hyvin kivuliaasti tarkoittanut. Tolkun ihminen ei tätä tajua, sillä hänelle sellaista väkivaltaa tai alistamista ei ole olemassa, joka ei kohdistu juuri häneen. Kulloinenkin vallan hallussaan pitäjä ei koskaan luovuta valtaansa ilman väkivaltaa. Tästä vallan dynamiikan ymmärtämisestä ei ole mitään tarvetta kiemurrella ulos nahkaansa luoden, tolkun ihmisen selkärangattomaan tapaan.

Joka ikinen hierarkkinen järjestelmä maailmassa on rakennettu ja/tai sitä ylläpidetään väkivalloin. On lapsellista kuvitella mitään muuta. Tolkun ihmiselle se sosioekonominen asema mihin hän sattuu kuulumaan, määrittelee hänen suhteensa väkivaltaan. Tolkun ihmiselle hänen asemalleen sopiva väkivalta on ”parempaa väkivaltaa”. Me muut määrittelemme väkivallan oikeutuksen arvojen ja väkivallan päämäärän mukaan.

Tolkun ihminen kyllä löytää aina perustelun väkivallalle omasta näkökulmastaan käsin. Esimerkiksi pakkopalautukset ovat oikein, koska turvapaikanhakija ei ole samassa asemassa tolkun ihmisen kanssa. Tolkun ihmisen ideologia on kehäpäätelmä: turvapaikanhakija ei ansaitse samaa kuin tolkun ihminen, koska ei ole samassa asemassa, koska ei ole samassa asemassa, koska ei ole…

Kenties juuri väkivallan ympärillä piilee henkilökohtainen ristiriitani niin anarkismin, kuin minkä hyvänsä muun valtaan liittyvän taistelun kanssa. Inhoan väkivaltaa muualla kuin tatamilla. Mutta anarkismi on ideologialtaan puhtaampaa ja reilumpaa kuin hierarkkinen väkivalta. Hierarkkinen väkivalta kohdistuu aina ylhäältä alaspäin, heikompaan. Tämän toteaminen ei tarkoita sitä, että kannattaisin väkivaltaa. Väkivalta on minulle aina laitimmaisin itsepuolustuskeino.

Anarkismi ei ole fasismia, vaan sen vastakohta. Tämä fakta on kaiken (ympyröity) A ja O tässä aihepiirissä.

Anarkismi ei tue tai luo uusia valtarakenteita, anarkisti ei tee vallankaappausta, vaan purkaa ja hajoittaa valtaa. Vallan rakenteita pystyy hajauttamaan ja purkamaan johonkin pisteeseen asti myös tekemättä vallankumousta, tämän vallitsevan yhteiskuntajärjestelmän sisällä. Esimerkiksi taloudellisen tasavertaisuuden lisääminen keinolla millä hyvänsä jakaa valtaa tasaisemmin, joskaan ei vielä muuta itse peliä. Anarkisti voi hyvin tukea valtaa hajauttavia ilmiöitä tämän yhteiskunnan sisältä käsin, jopa sen välinein. Sen sijaan fasisti toimisi vastoin ideologiaansa kannattaessaan ihmisoikeuksia.

Anarkismi ei alista ja pakota väkivalloin ketään mihinkään valtarakenteeseen.

Anarkistisessa vallankumouksessa väkivalta on lyhytikäistä eikä sisäänrakennettua ja se saa kohdistua vain valtaeliittiin sekä vallan rakenteisiin, tai fasisteihin, joiden ideologia ja toimintatavat ovat kaikkein vaarallisimpia vapauden vihollisia.

Jos tolkun ihminen kohtaa kadulla anarkistin tai jopa joukon sellaisia, niin hän ei ole lähtökohtaisesti vaarassa. Koko ajatus on absurdi.

Tolkun ihminen katsoo anarkismin väkivaltaista historiaa, unohtaen samalla, että aivan joka ikisen aatteen ja yhteiskuntajärjestyksen muodostumisen historia on väkivaltaista. Tolkun ihminen on tässä yhteiskunnassa verrattain turvassa sosioekonomisen asemansa tähden, ei siksi, että tässä ja tämän kaltaisissa yhteiskunnissa ei olisi jopa sisäänrakennettua turvattomuutta.

Anarkistista vallankumousta ei voi tehdä kuten kommunismissa, missä proletariaatin diktatuuri pitää valtaa. Kenties tämä onkin anarkistisen vallankumouksen suurin haaste nykymaailmassa. Tällä hetkellä anarkistin tielle vyöryy keskiluokkaiseen asemaansa tyytyväistä harmaata massaa, jota kukaan älyllisesti rehellinen, ideologiaansa kunnioittava anarkisti ei halua vahingoittaa.

Nykyajan anarkisti ei halua vahingoittaa tolkun ihmistä myös siksi, koska tolkun yksilö ei ole järin merkittävä valtarakenteiden, saati fasismin kannalta. Tolkun ihminen on kaikesta huolimatta ”tavallinen ihminen”, pelkkä valtarakenteiden hölmö kätyri, natseillekin hyödyllinen idiootti.

Tolkun ihmisellä on monenlaisia pieniä huolia ja ongelmia, kuten krooninen silmätulehdus yhteiskunnan ylemmiltä portailta roiskuvasta kusesta. Silti tuolla ihmisryhmällä on asiat riittävän hyvin, jotta he kykenisivät näkemään mitään todellisia valuvikoja vallitsevassa yhteiskuntajärjestelmässä,  varsinkin kun eivät ymmärrä mistä asiassa puhutaan, eivätkä kenties ymmärrä miten valtarakenteet ja yhteiskunta toimivat edes siinä systeemissä, jota heidät on ohjelmoitu ja tyynnytelty niin innokkaasti kannattamaan. Korkeintaan tolkun ihminen tietää, miten yhteiskunta toimii hänen asemassaan. Kyse on kuitenkin yhteiskuntaluokasta, ei yksilöistä. Tolkun ihminen lakkaa hyvin nopeasti olemasta tolkun ihminen ja sekoaa tolkuttomaksi ihmiseksi, kun vallitsevan yhteiskunnan turvaverkosto (ja etenkin väkivaltajärjestelmä) pettää hänet.

”Markkinatalousjärjestelmä on tähän mennessä paras järjestelmä mitä on”, hokee tavallinen Suomen kansalainen ja pelkää, että joku huonommassa asemassa oleva, jopa ”ulkopuolinen” tulee jakamaan rajallista turvaverkostoamme, joka tämän yhteiskunnan piiriin sattumankaupalla syntyvälle annetaan äidinmaidossa. Jännää onkin se, että kun natsit marssivat kaduilla ja heitä on vastustamassa (muiden muassa) anarkisteiksi itseään mieltäviä, niin tolkun ihminen unohtaa natsit, heittää tolkun ihmisen viitan ja kalsarit yllensä ja lähtee aktiivisesti hyökkäykseen näitä natsien vihollisia kohtaan, aseinaan konformismi ja keskiluokkainen moralismi (”ikkunoita on joskus rikottu!”).

Miksi tolkun ihminen unohtaa kokonaan yhtälöstä fasismia vastaan (paikalla olevien anarkistien kanssa) marssineet tavalliset ihmiset; oman viiteryhmänsä? Tietysti siksi, että tolkun ihminen ei oikeasti vastusta fasismia. Hänelle kuka hyvänsä fasismia vastaan asettuva on anarkisti ja anarkismi on tolkun ihmiselle kauhistus.

Natsien alati uhkaamat väärän väriset ja näköiset ihmiset tolkun tollo on valmis uhraamaan. Heistä tolkun ihminen ei välitä, mutta tätä välinpitämättömyyttä ei saa kutsua rasismiksi, sillä siitä tolkun ihminen menee aivan tolaltaan ja rikki, alkaa taas höpisemään ikkunoita rikkovista anarkisteista.

Tarkennetaan nyt vielä mitä fasistit ovat ja mitä antifasistit ja anarkistit eivät ole:

Fasisti pyrkii väkivallan kautta yhteiskuntajärjestelmään, joka perustuu nimenomaan väkivalloin ylläpidettävään ja huterasti esimerkiksi rotuopeilla perusteltuun ja kohdennettuun alistamiseen sekä diktatuuriin. Fasisti on diktatuurin ja väkivallan kannattaja. Fasisti on milloin vain valmis pahoinpitelemään ja vangitsemaan myös tolkun ihmisen, tekee sen jopa mielellään ja saa ilmaisen hakaristitatuoinnin lihahihaansa kavereilta sekä ylennyksen pian lain mukaan rikollistetussa fasistijärjestössään.

Anarkisti (käsitteenä) ei automaattisesti vastusta perustellusti valtarakenteisiin tai esimerkiksi väkivaltaiseen fasistiin tai omaisuuteen kohdennettua väkivaltaa, mutta väkivalta ei ole määränpää, eikä anarkistin päämäärä voi olla minkäänlainen diktatuuri tai muu alistava, väkivaltakoneistolla ylläpidetty, hierarkkinen valtarakenne. Anarkisti ei voi olla uskottava anarkisti, jos hän pahoinpitelee sinut, vain koska olet tolkun ihminen ja rasittava. Ei ehkä kannata silti provosoida liikaa, koska anarkisti voi olla kuka tahansa meistä ja ihan tavallinen tyhmä ja äkkipikainen ihminen. Mutta todennäköisemmin uskottavan anarkistin ongelma ei niinkään ole liika väkivaltaisuus ja ihmisten pelottelu, vaan loputon jumiutuminen väittelyyn raivoavan tolkun ihmisen kanssa siitä, onko joku toinen anarkistiyksilö joskus rikkonut ikkunan jossain.

Näen nykyanarkistien keskittyvän arjessaan pyssyvallankumoushaaveilua enemmän rakentavaan, hierarkiattomaan toimintaan ja työntekoon, taiteisiin, filosofiaan, valtarakenteiden purkamiseen ja suuryritysten holtittoman toiminnan suitsemiseen tämän systeemin sisältä käsin sekä fasismin vastustamiseen.

Nykyanarkisti ei kenties uhkaa nykyjärjestelmää aivan niin spektaakkelimaisesti, kuin ehkäpä nuori ja kiihkeä anarkisti itse toivoisi.

Näin ollen anarkisti ei ole varsinaisesti vastakkainen ilmiö kulttuurimme sekä nykyisen hyvinvointivaltion monille positiivisille ja rakentaville toiminnoille. Anarkisti kannattaa (itse asiassa keskivertokansalaista aktiivisemmin) kovaäänisestikin monia asioita – jotka eivät ikävä kyllä toteudu kovin hyvin yhteiskunnassamme ja siitä kaikki skisma johtuukin – yhteiskunnan sisältä jollain tapaa jo osittain löytyviä arvoja: vapautta, tasavertaisuutta, maksuttomuutta, koulutusta, ihmisoikeuksia, eläinsuojelua (itse asiassa eläinoikeuksia, mutta niitä ei markkinatalousjärjestelmässä myönnetä vielä) jne.

Vaikka tolkun ihminen pitäisi anarkisteja epäuskottavina näiden tehdessä kompromisseja vallitsevan järjestelmän kanssa saavuttaakseen joitakin tavoitteita, niin sitä ei voi kiertää, että anarkismi on ideologiana fasismin vastakohta.

Fasisti on kautta linjan yhteiskunnan vapauden ja tasavertaisuuden vihollinen, sillä hän nimenomaan vastustaa(!) hyvinvointivaltion hyvinvointiperiaatteita, kuten jo lähtökohtaisesti edellä mainittuja ihmisoikeuksia, tasavertaisuutta ja vapautta, joilla länsimainen demokratia jopa perustelee olemassaoloaan.

Ehkäpä tolkun ihminen onkin pohjimmiltaan terävämpi, mutta vittumaisempi ilmiö kuin miltä vaikuttaa.

Kenties tolkun ihminen pelkääkin anarkismissa jotakin aivan muuta kuin väkivaltaa.

Kenties tolkun ihminen on loppujen lopuksi fasisti, mutta yhtä huono vallankumouksellinen kuin minä olisin vastaavasti anarkismin kontekstissa.

Ehkäpä tolkun ihminen tajuaa vaistomaisesti, että yhteiskuntamme on jo nyt itse asiassa väkivaltainen, hierarkkinen, eksklusiivinen, rakenteiltaan rasistinen ja epätasavertainen (etenkin globaalissa mielessä) ja tolkun ihmisen asema siinä järjestelmässä melko hyvin väkivaltakoneiston turvaama ja etuoikeutettu.

Todennäköisesti tolkun ihminen pelkää anarkismissa sitä, että sellaisen ideologian levitessä vastuu, valta ja resurssit olisivatkin äkkiä hänen omissa käsissään ja muita ei pidäteltäisi keinotekoisesti hänen alapuolellaan ja rajojen tuolla puolen.

Ehkäpä tolkun ihminen pelaa (äkkirikastumisen toivossa lottoamisensa ohella) myös yhteiskunnallista uhkapeliä; heittää noppaa sen lopputuloksen eteen, että tällä kertaa kaduilla marssivat uusfasistit, eduskunnassa vaikuttavat rasistit ja alati lisääntyvä vihapuhe eivät osu hänen toistaiseksi turvattuun lähipiiriinsä, koska tolkun ihminen on varma yhteiskunnallisesta asemastaan. Tolkun ihminen on ideologia, joka ei muutu, vaikka tolkun yksilö murskaantuisi kannattamiensa rakenteiden alle. Tolkun ihmisen tilalle sikiää toinen tolkun ihminen.

Tolkun ihminen on tyhmä kuin broileri, joka kuvittelee ahtaassa vankilassaan, ettei henki lähde tänään, koska ei vielä eilenkään.

Fasismi on uhka, jonka edessä ei voi piiloutua anarkistien taakse; ei retorisesti eikä fyysisestikään. Sen uhan edessä pitää kyetä vähintään itselleen tekemään selväksi, onko fasismin puolella vai sitä vastaan. Mutta ikävä kyllä pelkkä keskustelu itsensä kanssa ei riitäkään, sillä joka ikinen ilmaisematta jätetty asemoituminen tarjoaa tilaa fasismille.

Natsien ottaessa jalansijaa joka ikinen väistöhyökkäys anarkistien kimppuun tai anarkistien rinnastaminen fasistien kanssa samanarvoisena uhkana on vielä huomattavasti pahempi asia:

Se on suoraa tukea anarkismiutopian vastakohdalle, dystopialle, fasismille.

 

untitled-1.jpg

Mainokset

Tietoja jussinevalainen2013

Yhteiskunta, otan sen henkilökohtaisesti. Henkilökohtainen, syytän siitä yhteiskuntaa.
Kategoria(t): Uncategorized Avainsana(t): , , , , , , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s