Primitivismiä kankailta suoraan suohon

YLE raportoi 21.7.2018 joukosta pohjoismaisia ”primitivistejä”, jotka ”muuttivat kuukaudeksi metsään ilman rahaa”. Tarina ei kerro, oliko primitivisteille etukäteen selvää, että ei siellä metsässä mitään rahalla tekisikään, koska suomalaisessa korvessa ei tiettävästi ole kauppoja. Kenties mitään sen syvempää ideologiaa tai kollektiivista yhteiskunnallista tavoitetta primitivisteillä ei ollutkaan, mutta oletan silti, että heidän tavoitteensa olivat lähempänä anarkoprimitivististä ajattelua, kuin taiteensuuntausta nimeltä primitivismi. Molemmat hienoja juttuja, joita ei olisi olemassa ilman ei-primitivististä kulttuuria.

jalovilli

Suomen metsissä tehdään joka kesä ainakin yksi uutisoitu ihmiskoe, jossa joukko länsimaalaisia, keskiluokkaisia hippejä menee metsään ja koettaa elää niin kuin uskovat metsästäjäkeräilijöiden elävän.

Olen kirjoittanut jo muutamia vuosia sitten yhdestä vastaavasta kokeilusta, mutta palaan nyt aiheeseen pitkän julkaisutauon jälkeen, koska aihe on tärkeä ja sivuaa monia muitakin käsittelemiäni aiheita, kuten ruoantuotannon vaikutuksia ilmastonmuutokseen, Itämeren rehevöitymiseen ja niin edelleen.

Vaikka asia ei näytä suomalaista – sotien jälkeiseen nousukauteen ja mukavanleppoisaan turvallisuuteen tottunutta – sukupolvea jälkikasvuineen vaivaavan, elämme maailmassa, jossa ihmiskunnan toiminnan seurauksena lajien joukkokato uhkaa jopa ruoantuotantoamme.

Huh, olipa nätisti sanottu. Laitetaanpa asia realistisiin mittoihin ja mutkat suoriksi: lajien joukkokato uhkaa suoraan henkeämme sekä lajimme selviytymistä, ei yhtään sen vähempää. Englanniksi, Simpsoneista tutun Talkkari-Willien ulosannilla : ”We’re doomed, doomed I tell ya!!”

Usein kun meidän kaikkien ihmisten yhteisestä, perin tukalasta tilanteesta keskustellaan, nousee esiin seuraavanlainen ajatus: muutetaan kaikki metsään ja annetaan luonnonvalinnan tappaa köyhät, tyhmät ja heikot. Rajat kiinni. Hitto mitä apinoita! Saatana mitä idiotismia!

Arvostan todella erätaitoja ja luonnossa selviytymisen taidetta. Luonto on meille elintärkeää ja sen elintärkeyden hahmottamisen kannalta taas on tärkeintä, että ihmisillä on ylipäätään olemassa jonkinlainen luontosuhde.

Nykyisellään se on viha-rakkaussuhde: ihminen käyttäytyy kuin vihaisi luontoa, mutta todellisuudessa luonto vihaa ihmistä. Ihmisen tulisi rakastaa luontoa, jolloin luonto rakastaisi ihmistä takaisin. Eräretkeily tai anarkoprimitivismi on joidenkin yksilöiden yritys tuoda ilmi ja toteen tätä rakkaudenkipeyttä. Mutta aina kun pieni eräjormailu yhdistetään mutkattomasti kysymykseen ihmiskunnan selviytymisestä sen liukastuttua omaan paskaansa, minulla törmää otsa realismiin.

Ei. Metsään muuttaminen ei olisi mikään todellinen ratkaisu. Nykyisten ihmismassojen muuttaminen metsään keräilemään, kalastelemaan ja teurastamaan oravia ei johtaisi planeetan elpymiseen, vaan vielä entistäkin pahempaan ekokatastrofiin. Parhaimmillaan heikot kuolisivat armollisen nopeasti joko nälänhätään tai niukoista luonnonresursseista kilpailevan heimon keihäisiin.

Toivottavasti emme kuitenkaan joudu siihen tilanteeseen. Ainakin minä toivon niin.

Olemme tulleet tähän pisteeseen ja paluuta ei ole, katse on oltava eteenpäin, ei taaksepäin. Toki pieni erälarppi tekee jokaiselle hyvää ja muistuttaa nimenomaan siitä, kuinka ihmispolo tarvitsee toista ihmistä ja kulttuuria tuekseen, kuinka ilman teknologiaa, koulutusta ja kulttuuria (sen laajemmassa merkityksessä) olemme melko heikkoja eläimiä.

Kyllä minäkin unelmoin pakenemisesta metsään. Kukapa järjen omaava ei unelmoisi, kun elämme yhteiskunnassa, jossa kansan syvät rivit ihailevat tässä asiassa äärimmäisiä esimerkkejä, kuten Linkolaa – koska Linkolan ratkaisu on (keskiluokkaisen suomalaisen mallikansalaisen näkökulmasta perin mukavasti) sulkea rajat ja antaa köyhien kuolla pois – mutta itkevät biitsillä sinilevän määrää, viinirypäleet rantapyyhkeen päällä odottamassa, makkara massussa ja lehmänmaitojäätelötuutti pitkin poskia valuen.

En kuitenkaan mene ahdistuneena kuukaudeksi metsään, vaan menen vaikka baariin. Juon itseni hauskaksi ja kerron jollekin vierustoverille joka päivä, kuinka sinilevän määrää voi vähentää vähentämällä eläintuotteiden kulutustaan:

”Suomen ympäristökeskuksen mukaan kuluttaja voi helpoiten vaikuttaa Itämeren rehevöitymiseen vähentämällä lihansyöntiä.”

Ihan oikeasti. Oletteko huomanneet miten ihmiset suhtautuvat niinkin mitättömän vaivattomaan ehdotukseen siitä, että mitäpä jos esimerkiksi aluksi siirtyisimme kaikki kasvissyöntiin? Näin moni ympäristöongelma ratkeaisi, todistetusti.

Tiedättekö minkälainen raivo, itku ja hammastenkiristys siitä syntyy? Tiedättekö kuinka moni ilmoittaa olevansa kuolettavasti allerginen kaikelle muulle, paitsi eläintuotteille? Tiedättekö kuinka moni ilmoittaa ”kostoksi” syövänsä entistä enemmän lihaa, eläintuotteita ja lentävänsä entistä enemmän lentokoneella, kun joku erehtyy mainitsemaan näiden toimintojen vähentämisen olevan yksi hyvä keino parantaa tilannetta. No, sattuneista syistä minä tiedän.

Miten kukaan voi kuvitella, että olisi realistisempaa saada tämä jengi muuttamaan mukavista kodeistaan metsiin taistelemaan hengestään, kuin herkuttelemaan suoratoistopalvelun (tai parhaassa tapauksessa hyvän kirjan) ääressä lähi(ö)kasvistuotteista valmistettua vegaanipurilaista?

Kyllä minussakin on jonkinlaista Tarzania, laiskanpulskeaa nojatuoliekofasistia sekä Rousseauta, mutta olen myös hiukan kyyninen. Näen paljon realistisempana ratkaisuna ympäristöongelmiin, että suomalaiset vaikka pakotetaan syömään (tai itkemään ja syömään) vegaanista seitanpurilaista, kuin että heille ”näytetään esimerkkiä” siitä, miten metsässä pärjää kuukauden syömällä paarmoja.

Ehkäpä ei edes tarvita pakottamista, vaan pelkästään selvää ja johdonmukaista viestintää sekä tietoa siitä, miten eri tavoin ihmismassojen oma kulutus ja käyttäytyminen heijastuu tuotantotasolle asti, ongelmien ytimeen. Erityisesti korostaisin sitä, kuinka käsittämättömän helppoa on, kun ei tarvitse asua metsässä taivasalla ja syödä paarmoja tai talvella jahdata hylkeitä ja imeä hädissään niiden luuytimiä kaloreiden toivossa, vaan voi nautiskella täysin kasvipohjaisesti moninaisista herkuista kotonaan ja käydä silti nauttimassa luonnosta ympärivuotisesti ja keräämässä sieniä sekä marjoja syksyllä lähimetsästä. Jos tekee mieli kokeilla selviytymistä ja resursseista kilpailua, voi vaikka pelata apokalyptisiä zombipelejä pleikalla.

Kannatan kyllä ihan oikeasti myös selviytymiskokeiluja ihan oikeassa luonnossa, mutta koko ihmiskunnan aiheuttamiin ongelmiin ei metsään menemisestä ensisijaiseksi ratkaisumalliksi enää ole.

Mainokset

Tietoja jussinevalainen2013

Yhteiskunta, otan sen henkilökohtaisesti. Henkilökohtainen, syytän siitä yhteiskuntaa.
Kategoria(t): Uncategorized Avainsana(t): , , , , , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s