Saksittuja otsikoita

Saksikäsi-Sipilän hallituskumppaneidensa kanssa – jurrissa ja kusihädässä työskentelevien aivokirurgiopiskelijoiden lailla – suorittamien leikkausprojektien  keskelläkin voimme kenties vielä juuri ja juuri todeta, että Suomessa on vielä toistaiseksi ihan hyvä, kaikille kansanryhmille kuuluva peruskoulutuksen taso.

Kohta sitä ei tällä menolla enää ole, mutta saksimisprojektista seuraavat tuhoisat vaikutukset tulevat varmastikin kunnolla toteen vasta pienellä viiveellä.

Se mikä kuitenkin on ollut selvästi pielessä jo kauan on suomalaisten medialukutaito, argumentointikyky sekä ymmärrys syvemmistä sekä laajemmista syy- ja seuraussuhteista.

Etenkään toisenlaisten ihmisten asemaan asettuminen ja oman etuoikeutetun aseman tuoman vastuun ymmärtäminen ei ole suomalaisille helppoa. Toisin sanottuna kansan syvillä riveillä on pää edelleen syvällä perseessä.

Ongelmallista on se, että massojen yksinkertaiseen – kateellisuuteen ja itsekkyyteen pohjaavaan – kieroutuneeseen oikeustajuun, verenhimoon sekä ennakkoluuloihin tarraavat mediat alkavat toimimaan yhä useamman kodin ensisijaisena tiedonlähteenä, haparoivana ja tarkoitushakuisena kosketuksena ympäröivään todellisuuteen.

Se on epäselvää, onko roskajournalismi yllä esittelemääni lukutaidon ja logiikan heikentymiseen liittyvässä ilmiössä muna vai kana, eli onko journalismin taso seurausta tyhmentymisestä, onko se ollut tärkeä tekijä sen luomisessa alunperinkin vai tapahtuuko ilmiössä hiukan molempia.

Ainakin lukutaito on todella heikentynyt ja ilmiön vaarallisuus esimerkiksi vihapuheen yhteydessä on hyvin tiedossa:

Rasistinen vihapuhe luetaan totena, kun lukemisen ymmärtämisessä ja tulkitsemisessa on vaikeuksia.”

On selvää, että tätä tyhmentymis- ja lukutaidottomuustrendiä vastaan tulisi kapinoida kynsin hampain, terotetuin kynin ja pätevin argumentein.

Ei ole sattumaa, että tämäkin blogiviritelmäni keskittyy hyvin usein kahden aihepiirin ympärille: joko rasistiseen roskauutisointiin sekä siihen liittyvään väkijoukon vihaan, tai sitten eläintalouden kritiikkiin ja keskusteluun eläinetiikasta ja ympäristöasioista. Nämä aihepiirit tuntuvat samalla olevan myös juuri niitä, joihin liittyvissä keskusteluissa heijastuu kaikkein parhaiten ihmisten olematon lukutaito, vääristynyt oikeuden- ja logiikantaju sekä yksinkertaisesti huono argumentointi. Ne niin sanotusti tuntuvat paljastavan ihmisistä runsaasti ikäviä puolia: itsekkyyden, välinpitämättömyyden, tarkoitushakuisen todellisuuden vääristelyn, tahallisen epäjohdonmukaisen logiikan ja niin edelleen; kansan syvien rivien ikävien piirteiden lista on pitkä.

Otanpa esimerkin kasvissyöntiin liittyvästä ja hiljattain yllättävän sinnikkäästi uutisoidusta väitteestä, jonka sanoma on kaikkein yksinkertaisimmillaan ja pelkistetyimmillään sellainen, että kasvisruoka pahentaakin ilmastonmuutosta.

Väite on tietenkin soopaa ja kuka hyvänsä asiaan perehtynyt tietää sen. Jos ei ole asiaan perehtynyt, voi tutustua vaikkapa WWF:n selvitykseen ruoantuotannon ympäristövaikutuksista ja etenkin siitä, mihin oikeastaan perustuu eläintuotannon ympäristökuormittavuus.

Ihan niin paljon vaivaa ei kuitenkaan tarvitsisi tässä yhteydessä nähdä, sillä pelkän välttävän kansalaistiedon ruoantuotannosta, taloudesta ja kuluttamisesta tulisi mahdollistaa sen ajatuksen syntymisen, että ei liene missään mielessä järjellistä vetää johtopäätöksiä niin hataralta pohjalta, että verrataan suoraan salaatin ja pekonin tuotantoprosessien ympäristövaikutuksia. Näin on joku tietoniekka ilmeisesti onnistunut jossakin laitoksessa tekemään, kun sitä kerran uutisoitiin ja vieläpä useaan otteeseen.

Mikä tässä vertailussa siis pohjimmiltaan on pielessä?

Jotta tällainen kilpailu salaatin ja pekonin välille – sekä etenkin siitä vedetty suorasukainen johtopäätös kaiken kasvissyönnin ympäristökuormasta – voitaisiin tehdä, tulisi olettaa, että kasvissyöjä hankkii kaiken ravintonsa salaatista ja lihansyöjä pelkästä pekonista. Näin ollen kasvissyöjästä muodostuu kuva syömishäiriöisestä sekopäästä, joka vetää kilokaupalla lehtisalaattia, samalla kun naapuripöydän käytännöllisempi punakka läski syö vatsansa täyteen muutamalla siivulla kinkkua ja virnuilee kalpealle salaatinsyöjälle, joka meinaa tukehtua rehuvuoreensa.

Todellisuudessa salaatti on kaltaiselleni kasvissyöjälle pelkkä lisuke, jota puski yhtenäkin kesänä omasta, täysin hoitamatta jätetystä kasvimaasta riesaksi asti leivän päälle.

Tässäkin tapauksessa on hyvä muistaa, että jo itse alkuperäisessä tutkimuksessa todettiin, että tutkimuksen mukaan vihersalaatin (tuotannon) kasvihuonekaasupäästöt olivat suurin piirtein samaa tasoa naudanlihan kanssa, mikä saa itse asiassa naudanlihan tuotannon näyttämään tässä tilanteessa jälleen melko pahalta. Jotenkin yhä härskiintyvämmälle mediakulttuurille tällaisella kärjistämättömällä tuloksella ei kuitenkaan ole käyttöä. Sellainen ei oikeuta kasvissyöjän ilkkumiseen. Se ei palvele junttikansan oikeudentajua (tai paremminkin oikeudentajuttomuutta) ja itsekkyyttä.

Kiintoisaa asiaan liittyvän uutisoinnin kannalta oli kuitenkin erityisesti se, että mediassa tutkimuksista tehdyt kieroutuneet ja lukutaidottomat johtopäätökset kumottiin jo melko pian – ja lopulta myös keskustelun aiheena olleen tutkimuksen tehneiden tutkijoiden kehoituksesta –  mutta väite ei ole silti täysin lakannutkaan leviämästä ainakaan sosiaalisessa mediassa.

Kirjoitan pro gradu –tutkielmaa joka liittyy siihen, kuinka huhut leviävät sosiaalisessa mediassa ja kuinka niitä käytetään argumentoinnissa. Siksi tämäkin salaattikohu sekä sen leviäminen – tai siis tietoinen hyödyntäminen – erilaisissa kasvissyöntiä ja eläintuotantoa koskevissa keskusteluissa tuntuu kovin tutulta.

Syy siihen, miksi huhu jää elämään vaikka sen sisältämät väitteet olisivat järjettömiä, liittyy sen levittäjien intresseihin: huhu palvelee laiskuutta, muutosvastarintaa ja itsekkyyttä, halua löytää perusteita totutulle lihalla sekä muilla eläintuotteilla herkuttelemiselle, helppoudelle.

Monesti huhu ei ole ilmiselvästi epätosi, mutta sen sisältämät väitteet ovat tulkinnoissaan (syy- ja seuraussuhteidensa osalta) täysin pielessä.

Median tarkoitushakuisuuden tulisi olla kaikille itsestäänselvyys myös luettaessa maahanmuuttajiin, pakolaisiin ja turvapaikanhakijoihin liittyviä uutisia.

Tietyllä tavalla luodut ja otsikoidut uutiset turvapaikanhakijoista ovat nykymedian arkipäivää. Luemme pakolaiskriisin keskellä uutisia turvapaikanhakijoista, jotka poistuvat pohjoismaista, koska täällä ei olekaan niin auvoista kuin on annettu olettaa. Esimerkkinä kokoomuksen verkkoaivopesukanava ”Verkkouutiset” tekee tällaista röyhkeää mediatyötä rasistisen diskurssin pönkittämiseksi. Kun otsikointiin nostetaan sellainen näkökulma,  joka herättää kotimaisessa väkijoukossa takuuvarmasti hämmennystä sekä halveksuntaa, se vahvistaa yhä oudompaa sekä vieraampaa kuvaa maahanmuuttajista. Mielenkiintoista on, että uutisessa puhutaan nimenomaan Ruotsiin tulleista turvapaikanhakijoista, suomalaisten silmissä kun naapurimaamme Ruotsi on jonkinlainen satumainen onnenmaa, jonka tietysti ainoastaan maahanmuuttajat pystyvät tahraamaan. Toisaalta silloin kun ei puhuta maahanmuutosta, Ruotsi on ihan paska paikka ja täynnä homoja sekä hienostelijoita ja niin edelleen.

Ongelma ei ole toki pelkästään uutismedioissa, vaan lisää ongelmia syntyy kun sosiaalisessa mediassa levitetään samaa uutista yksilöiden toimesta, mutta uudella otsikoinnilla. Yllä mainittu uutinen pettyneistä turvapaikanhakijoista oli jaettu erään puolituttuni seinällä uudella pääotsikolla:

”Tämä on tylsyyden maa, palaan sinne missä minua ymmärretään.”

Kaiken lisäksi sitaattia oli peukaloitu, tosin ei mitenkään kirkuvan räikeästi, mutta silti kokonaan kontekstistaan irrotettuna ja tuskin hyvät mielessä.

Alkuperäisessä kommentissa turvapaikanhakija kutsuu Ruotsia ”tylsyyden ja kurjuuden maaksi”, joten tulkitsen kurjuus-sanan ”unohtumisen” lainauksesta tietoiseksi mielikuvaleikiksi, jolla turvapaikanhakijan kommentti saadaan yhä enemmän näyttämään itsekkäältä ja kevytmieliseltä valittamiselta.

Ja siitä valittamisesta: täällä pohjoismaissa todella on monessa mielessä kurjempaa kuin muualla, joskin myös meille kanta-asukeille monessa mielessä parhaimmillaan erittäin mukavaa. Kaikki riippuu siitä minkä verran pääset osalliseksi yhteiskunnassa, kuinka paljon sinulla on valtaa ja resursseja tai edes mielekästä tekemistä. Jos olet ulkopuolella, olet ulkopuolella ja silloin kylmästä ja pimeästä on hankalampi nauttia. Kyllä täällä valittaa osataan omastakin takaa.

Miksi pois lähtevä, pettynyt turvapaikanhakija kehuisi paikkaa, josta on hukkareissun jäljiltä poistumassa? Käyvätkö rasistit hakemassa nämä käännytetyt henkilöt takaisin jos selviääkin, että turvapaikanhakija olisi sittenkin arvostanut turvapaikkaa ja sen tarjonutta maata, mikäli olisi sellaisen turvapaikan ylipäätään saanut?

Entä kuinka kielitaidoton, valtaa ja verkostoja omaamaton poistuja voi korjata tilanteen jos hänen sanomisiaan tulkitaan mediassa jotenkin väärin?

Mielestäni meidän tavallisten kansalaisten tehtävä ei ylipäätään ole paheksua ja epäillä turvapaikanhakijoiden motiiveja. Se tehtävä kuuluu viranomaisille jos kenellekään. Oikeastaan tavallisten yksilöiden tehtävä ei myöskään ole tarjota medialle lausuntoja kokonaisen ihmisryhmän puolesta, vaikka jotkut maasta poistuvat turvapaikanhakijat olisi näin saatu (edustamansa ryhmän vahingoksi) houkuteltua tekemään.

Otin tässä tekstissä esiin esimerkkejä kahdesta täysin eri aihepiiristä osoittaakseni, että näennäisesti erilaisten yhteiskunnallisten keskustelujen taustalla vaikuttaa täysin samanlaisia mekanismeja, joita klikkauksia himoitsevat mediat sekä muut intressiryhmät pyrkivät häikäilemättä hyödyntämään. Vaikka lukisimme eri aiheista, luemme usein täysin samaa mediaa.

Heikentyvä lukutaito ei rajoitu vain siihen, että lapset eivät enää lukisi kirjallisuuden klassikoita. Se johtaa myös siihen, että kokonaisuuksien ja laajemman sekä syvemmän tiedon ymmärtäminen heikkenee, ihmiset eivät enää malta tarkastella lukemansa laatua, vaan uskovat määrää ja pinnallista vaikuttavuutta, sitä mikä saa tunteet kuohumaan ja riisuu laiskan sekä tyhmän vastuustaan.

Mainokset

Tietoja jussinevalainen2013

Yhteiskunta, otan sen henkilökohtaisesti. Henkilökohtainen, syytän siitä yhteiskuntaa.
Kategoria(t): Uncategorized Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s