”Vapaus on suuri vankila” – avaimia teettämässä

Luin Joni Purmosesta hiljattain ilmestyneestä, kotimaisen punkin lähihistoriaa käsittelevästä kirjasta: Valtio vihaa sua – Suomalainen punk ja hardcore 1985–2015 (Similä & Vuorela 2015). Nimi oli jotenkin tuttu 1990-luvulta, mutta vain hämärästi.

Jo kyseisen kirjan luettuani päätin, että jatkossa Berliiniin suuntautuville reissuilleni on löytynyt uusi käyntikohde: seuraavalla kerralla kun käyn Berliinissä käyn ehdottomasti hikoilemassa – herkullisella saksalaisella oluella ja suussasulavilla falafeleilla aiheutetun – lomaturvotuksen pois Purmosen vegaanisella salilla. Toivottavasti törmään sitten joskus myös kyseiseen herrasmieheen, jotta voin käydä kiittämässä kaikesta mitä hän on eteeni (todennäköisesti) tietämättään tehnyt.

Ilman 1990-luvun radikaaleja eläinoikeusaktivisteja ja heidän aiheuttamaansa säpinää ja keskustelua eivät kauppojen hyllyt takuulla tänä päivänä notkuisi vegaanisia herkkuja. Koko eläinoikeusdiskurssi saattaisi vieläkin puuttua yhteiskunnalliselta kotikentältämme.

Muutosta tapahtuu kaiken aikaa. Nyt Hälsans Kök -yhtiökin lupaa ottaa kananmunan pois useista tuotteistaan. Tätä on odotettu ja vauhditettu lukuisin asiakaspalauttein yhtiölle, koska sen lisäksi että kananmuna on turha ainesosa kyseisissä tuotteissa, on lähes mahdoton selvittää missä ja minkälaisissa oloissa munat on tuotettu. Hyvä me!

Alkuvuoden vegaanihaaste keräsi myös runsaasti huomiota ja osanottajia, eläinsuhde todella elää yhteiskunnassamme. Laittaisin vaikka pääni pantiksi siitä, että 1990-luvun eläinoikeustempauksista vaikuttuneet nuorukaiset ovat nyt kasvaneet aikuisiksi, saaneet luotua vihdoin oman vaikuttamisen kulttuurinsa, ja tällä hetkellä näkyvä yhteiskunnallisen tason keskustelu ja muutos on tämän jatkumon tulosta.

Joni Purmosesta ilmestyi juttu myös Helsingin sanomissa.

Bodaava vegaaniyrittäjä on kotimaisissa oloissa monella tapaa ainutlaatuinen mies. Ei liene sattumaa, että Joni on valinnut vegaanisen kuntosalinsa kotipaikaksi vapaamielisen ja monella tapaa kotimaista ilmapiiriä raikkaamman sekä kirjavamman Berliinin. Täällä takapajulassa artikkeli Purmosesta tulkittiin kuitenkin esimerkiksi sosiaalisen median Eläinsuojelu-ryhmässä joidenkin yksilöiden toimesta kummallisesti. Esiin artikkelista nostettiin vain otsikon yksi osio: ”Joni Purmonen lopetti ajatustensa tuputtamisen”. Purmosen sanoma muokattiin suukapulaksi eläinoikeustietoa aktiivisesti levittäville yhteiskunnallisille kommentaattoreille. ”Olisivat hiljaa, lopettaisivat tuputtamisen!”

Toinen Purmosen kommentti unohtui kokonaan: ”Hän uskoo tietoon ja siihen, että sitä pitää jakaa keskustelemalla esimerkiksi eläinten oikeuksista.”

Tieto on vapautta valita.

Joni on suuri vaikuttaja minulle. Kun ryhdyin pari vuotta sitten vihdoin vegaaniksi, aloitin samoihin aikoihin melko rankankin harrastuksen, jonka parissa laitan kroppani kovalle koetukselle monta kertaa viikossa (en tässä puhu aiemmasta vakiharrastuksestani jonka parissa kokoonnuttiin lähinnä puistoihin ja kapakan pöytään).

Olin jo sisäisesti hyvin perillä siitä, että vegaaninen ruokavalio sopii mainiosti vaikka kehonrakentamiseenkin. Tarvitsen ja tarvitsemme kuitenkin myös todellisia suunnannäyttäjiä. Joni Purmonen on juuri pitkäaikaisen vegaaniutensa sekä radikaalin taustansa johdosta oivallinen esimerkki siitä, kuinka eläinproteiini on yliarvostettu juttu ja kuinka tietynlainen empatiakyvyn kannattelema ja turhautumisen sanelema äärimmäisyys – ulkoisten rajojen koetteleminen – on osa ihmisen kasvamista.

Minut on leimattu tietyissä (eläintuotanto)piireissä tuputtajaksi, eräänlaiseksi fasistiksi, joka tunkee väkisin ”vääränlaista” ja syyllistävää tietoa ihmisten kurkuista alas, sinne broilerikeiton ja kinkkusiivujen viereen aiheuttamaan henkistä närästystä. Minulle totuus on ensisijaista, johdonmukaisuus tärkeää. Tekstuaalinen ilmaisu taas on paras työvälineeni, minulle kaikkein luontaisin muoto ajatusten esittämiselle. Itse asiassa unelmoin joskus vielä tekeväni tekstuaalisesta ”tuputtamisesta” – mitä muuta mikään kantaaottava kirjoittaminen oikeastaan koskaan edes voisi olla – jopa osittaisen elinkeinoni.

Paljastanpa jotain olennaista yhteiskunnastamme: se on täynnä tuputtamista, se perustuu tuputtamiseen.

Usein tarpeeksi systemaattista tuputtamista ei edes huomata ja jonkin ajattelutavan esiin tuominen koetaan tuputtamiseksi vasta sitten, kun se ui yhteiskunnassa vallitsevaa tuputtamista vastavirtaan. Vastavirtaan on kuitenkin raskas pyristellä, joten jossakin vaiheessa tulisi löytää myös sivuhaaroista sopivia myötävirtoja. Juuri tätä Joni Purmonen nähdäkseni tekee.

En jaksa kirjoittaessani luritella pelkkää potaskaa; tai maanitella, manipuloida ja ”suostutella” lukijaa puolelleni. Hyväksyn täysin sen, että jotkut intressiryhmät (kuten esimerkiksi eläintuottajat tai fasistisia näkemyksiä kannattavat tahot) eivät pidä minusta ja näkemyksistäni. En tue vihaa, väkivaltaa, rankaisua tai pakottamista edes retorisella tasolla, en eläinten enkä ihmisten kohdalla. Käytän mahdollisimman puolueettomia lähteitä – tiedejulkaisuja ja maatalouden tilastoja sekä mahdollisimman objektiivista eläintietoa – tarjoillessani esimerkiksi vannoutuneen lihansyöjän tarjottimelle tuotantoeläinyksilön päineen, tunteineen ja nahkoineen; tekstuaalisen tuputtamisen muodossa.

Olen vuosikymmenen verran jäljessä eliniässäni Purmoseen verrattuna. Henkisesti saatan laahata perässä useampiakin. Siinä vaiheessa kun Purmonen heitteli kiviä – eettisten kysymysten ohjaamista syistä – ikkunoihin ja teki iskuja turkistarhoille, minä heittelin kiviä satunnaisiin ikkunoihin, ”tein iskuja” esimerkiksi paikallisen peruskoulun tiloihin ja pahoinpitelin – todennäköisesti aivan väärin perustein – potentiaalisia kiusaajia. Purin pelkkää turhautumista, ilman sisäisiä ja rakentavia suuntaviivoja.

Siinä missä minua vanhemman Purmosen toiminta 1990-luvulla pohjasi turhautumisen lisäksi empatiaan tuotantoeläinten tilannetta kohtaan, minun toimintani pohjasi pelkkään turhautumiseen… ja siitä seuranneeseen vihaan.

Onneksi aina voi kasvaa.

Viha on yhtä turha pitkäaikaisena varusteena kuin stressi. Molemmille on aikansa ja paikkansa, molemmat potkivat liikkeelle ääritilanteessa, mutta jos niiden olemassaolo jatkuu vielä niille kuuluvan tilanteen yli ja ohi, ne alkavat kuluttamaan kantajaansa.

Ihmiset kenties unohtavat poliittisen keskustelun puitteissa – paheksuessaan turkisliikkeiden ikkunoita tuhoavia tai katuja bailuilleen valtaavia nuoria – olleensa joskus itsekin nuoria, turhautuneita ja sekaisin. Ihmiset kuitenkin hyväksyvät melko kritiikittömästi nuorison satunnaisen riehumisen ja kapinan osana kasvamisen prosessia. Vasta sitten kun kapina kohdistuu johonkin – esimerkiksi kritiikkinä heidän omaa päivittäistä elämäntapaansa tai talousjärjestelmäämme kohtaan – toiminta ylittää ärsytyskynnyksen ja saa mielipide- ja tekstaripalstat sekä epäsosiaalisen median tukkoon lynkkausjoukkojen paheksunnasta. Tämä on ehkä välttämätöntä siinä prosessissa, jolla pyritään status quon murtamiseen.

Rajojen rikkominen ja radikaali toiminta ovat osa tervettä kasvamista; eivät vain yksilöiden, vaan myös yhteisön tasolla. Siellä missä todella tapahtuu, on aina kolareita, selkkauksia ja yhteentörmäyksiä.

Toiminnan motiivit luovat kuitenkin usein erilaisia lopputuloksia: pelkkään vihaan pohjaava toiminta on harvoin kovin rakentavaa, pelkkä ulkoisten kaltereiden riuhtominen hyödytöntä. Kyseinen toiminta on kuitenkin osa ihmiseläimen henkistä kasvua.

Eräs ihmismielen ammattilainen – ja minulle nykyään läheinen ihminen – totesi nuoren vanhemmuussuhteen kehittymisestä jotenkin näin (toivon etten ole täysin väärinymmärtänyt ja tässä pahoinpitele hänen sanomaansa ainakaan hirveän paljon): kasvaessaan nuoren tulee ”nielaista” vanhempansa. Näin vanhempien luomat rajat ja kasvatus muuttuvat sisäisiksi ohjenuoriksi, sen sijaan että vanhemmat kontrolloisivat vielä aikuisenkin ihmisen elämää konkreettisesti ulkoa päin.

Vanhemmat eivät ole yhteiskunnassamme ainoita kasvattajia ja ”tuputtajia”. Minullekin on koulussa ja mediassa tuputettu pienestä pitäen kaikenlaista: uskontoa, liha- ja maitotuotteisiin pohjaavaa ruokaympyrää, lukemista, väkivaltaa väistämättömänä rakenteellisena ratkaisumallina, tietynlaista työuraa ja elämänpolkua, urheilua jne.

Nämä tuputetut asiat pitävät sisällään sekä hyviä että huonoja näkökantoja, erilaisia vaihtoehtoja. Meille todella tuputetaan rajoja, jotka meidän pitää rikkoa, hylätä, muokata uudelleen ja sitten nielaista, mutta ei missään tapauksessa pureskelematta.

Nuori siis koettelee ympäristönsä rajoja, venyttää niitä, kunnes on tutustunut niihin ja ”nielaisee” osan niistä sekä sulattaa niistä itselleen sopivat sisäiset ohjemallit. Väitän että terve ihminen jatkaa tätä enemmän tai vähemmän koko ikänsä. Minä ainakin koen, että minulla on vielä paljon opittavaa, paljon kasvettavaa jäljellä, monta pettymystä itseeni edessä ja takana.

Tärkeintä on, että yhteiskunnassa on vaihtoehtoja. Esimerkiksi vegaaninen elämäntapa on vain yksi niistä, vaikkakin eittämättä hyvä ja todistetusti sekä eläin- että ympäristöystävällinen. Ei ole minun eikä myöskään Joni Purmosen vastuulla pehmustaa ihmisten itselleen luomia kaltereita jos he satuttavat itsensä sellaisiin kohdatessaan jonkin terävämmän näkökulman, jonka mukaan eläintuotanto on väärin ja sille pitäisi löytää yhteiskunnallisia, kaikille avoimia vaihtoehtoja. Keskityn mieluummin huolehtimaan siitä, että oma henkinen sellini on tarpeeksi laaja ja avoin, jotta mahdun toteuttamaan sen puitteissa lajinomaisia tarpeitani ja hyväksymään ne ulkoiset rajoitteet, joita en voi muuttaa.

Ulkoisia rajoja pitää aina laajentaa, mutta lopulta todellinen vapautuminen tapahtuu yksilön sisällä. On turha syytellä ympäristöä etenkään uusien, parempien vaihtoehtoisten toimintamuotojen tarjoamisesta, jos oma sisäinen selli ei tarjoa tarpeeksi tilaa niiden käyttöönottamiseksi.

Kiitos Joni Purmonen, olet tehnyt elämälläsi paljon hyvää ja vaikuttanut moneen ihmiseen, laajentanut monta sisäistä sekä ulkoista selliä ja vankilaa.

Mainokset

Tietoja jussinevalainen2013

Yhteiskunta, otan sen henkilökohtaisesti. Henkilökohtainen, syytän siitä yhteiskuntaa.
Kategoria(t): Uncategorized Avainsana(t): , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s