Bukowskin sukukalleudet

Eräs edesmennyt kirjailija on seurannut mukanani läpi koko aikuisen elämän. Ensikosketukseni kirjailijaan tapahtui nähdessäni 2001 Provinssirockissa kaverin isoveljen t-paidan, jota rujon miehen kasvot koristivat. En muista nähneeni sillä reissulla yhtään bändiä, mutta muistan missanneeni Weezerin eksyttyäni ”metsään”. Ei siitä sen enempää.

Ihailin kai kaverin isoveljeä – niin kuin nuorena jätkänä kaverin kaiken kokenutta isoveljeä ihaillaan – joten ihailin automaattisesti myös asioita joita kyseenomaisen hulttion paitoihin oli printattu, levysoittimeen tai piippuun tyrkätty ja tuoppiin kaadettu.

Tämä minua vuosia vanhempi kaveri piti pyhäinhäväistyksenä, etten tiennyt kuka paidassa myhäilevä mystinen, arpinaamainen ja apinamainen hahmo oli. Kyseessä oli tietysti kaikkien aikojen suurin renttukirjailija: Charles Bukowski.

Parikymppisyyden hujakoilla työskentelin kirjastossa siviilipalvelusmiehenä ja ryhdyin lukemaan Bukowskia. Aloitin muistaakseni Pystyssä kaiken aikaa -romaanista (Factotum). Olin myyty. Tulin hulluksi. Lainasin kaikki sen aikaisesta työpaikastani löytyneet Bukowskin kirjat ja lähdin töistä ajoissa, luultavasti kenellekään mitään ilmoittamatta.

Kävin ostamassa laatikon kaljaa ja menin kirjaston lähettyville metsänreunaan – kuitenkin pomoni sekä työtovereideni näkymättömiin – isolle kivelle makoilemaan. Luin Bukowskia ja vedin perseet olalle. Ajelin bussissa nuokkuen kaupunkiin ja johonkin kapakkaan. Nauroin ääneen useammassa kuin yhdessä kohdassa Bukowskin horinoita. Sen enempää en illasta muistakaan. Varmasti rustailin kaiken aikaa jotakin kamalaa, naiivia riimittelyä paperilappusille ja koin syvää pahoinvointia lukiessani niitä seuraavana aamuna.

Nuoremmuuttani ja hölmöyttäni samaistuin tuohon arpinaamaan monella tasolla. Luulin olevani runoilija ja kirjailija, vaikka en tainnut kirjoittaa virkettäkään talteen edes pöytälaatikkoon.

Olin lukenut ja kirjoittanut kaiken aikaa lapsena, mutta täysi-ikäistyttyäni yritin liikaa olla jotakin ja tapoin kaiken elintilan luovuudelta. Toisaalta en myöskään jaksanut tehdä töitä minkään eteen: olin valehtelematta laiska. Päässäni velloi ajatusten valtameri, mutta en jaksanut laskea verkkoja.

Erään siviilipalveluksen jatkeeksi poikineen määräaikaisen työrupeaman jälkeen päätin ryhtyä työttömäksi. Sitä kesti melkein vuoden. Riviäkään ei syntynyt paperille. Nyt kun sitä miettii, niin ei siinä mitään oikeaa elämääkään tullut nähtyä. Olin vielä lapsi.

Realistisin samaistumiskohtani Bukowskiin oli siinä, että nuorena hän kärsi ankarasta aknesta ja oli muutenkin kaikesta päätellen demonien riivaama, epävarma ihminen, joka sai juopottelusta keinotekoista mutta vaikuttavan voimakasta itsevarmuuden kokemusta.

Bukowskissa tuntui olevan sellaista uhmaa, jota uskoin itsekin aina kantaneeni sisälläni. Peilasin kirjailijan teksteistä varmaan omaa epävarmuuttani ja vieraantumisen tunnetta. Kyllä, olen varma että Bukowskiin samaistumiseen liittyvä viehätys perustui enemmän viimeksi mainittuun tunteeseen kuin itsevarmaan uhoon, vaikka liika viinanjuonti tuottikin ajoittain härkäpäistä käytöstä. Bukowski kuitenkin näytti, että teksti voi luoda vaikka jumalan, vaikka siellä takana fyysisesti vapisisikin itseään pelkäävä juoppo. Ruma ankanpoikanen voi nousta tekstuaalisille siivilleen ja paskoa niskaan yläilmoista!

Bukowskin merkitys kirjallisuudessa oli aikansa kirjallisuuden ulkokultaisuuden ja teennäisyyden paljastaminen. Hän uudisti kirjallisuutta, loi siihen uusia väyliä, puhalsi ilmaa kirjallisuuden ummehtuneisiin kammioihin. Bukowskin esimerkki kannustikin monia nuoria runoilijoita kokeilemaan siipiään. Bukowski inhosi ja halveksui heitä. Mitä enemmän nämä nuoret runoilijat hakivat oppia ja hyväksyntää Bukowskilta, sitä syvemmin hän kammosi heitä. He ymmärsivät hänen viestinsä aina väärin, omista lapsellisista ja narsistisista lähtökohdistaan käsin, luulivat että suuri kirjailija voisi lahjoittaa heille luomisen kyvyn ja he itse pääsisivät pälkähästä. Ei kukaan pääse pälkähästä.

Kun Bukowski kuoli, radiossa ilmoitettiin, että tunnettu pornografinen runoilija on mennyt menojaan. Moni kirjallisuudesta mitään ymmärtävä on varmasti kihissyt raivosta sen kuullessaan; niin minäkin olisin vaikka en tiedä ymmärränkö kirjallisuudesta mitään vieläkään. Sitä paitsi mitä vikaa on pornografisessa kirjallisuudessa jos se on hitto vieköön aivan helvetin hyvää tekstiä!

Väärin ymmärsin minäkin Bukowskia ja pitkään. Pahin virheeni nuorena kirjoittajana oli yrittää olla kuin hän, kun kaikkein tärkeintä olisi olla rehellisesti oma itsensä, löytää oma äänensä ja sitten antaa palaa. Olen antanut palaa vasta hiljattain, varovasti. Oma ääneni kutittelee vasta äänihuulia ja se onkin jotakin kovin erilaista kun Bukowskin, vaikka hän suuri esikuva jossakin taustalla olisikin. Bukowskin aikalaiset runoilijanalut tuhlasivat – kuten minä itse paljon myöhemmin – aikaansa kangastuksen äärellä: ei kielellistä luovuutta voi saada lahjaksi, se on työtä.

Bukowski olikin suora harvoissa varsinaisissa ohjeissaan: laita perse penkkiin ja kirjoita. Jos se tuntuu liian raskaalta ja on liikaa vaadittu, niin älä edes yritä. Bukowskilla ehti elämä melkeinpä ehtoopuolelle, ennen kuin hän sai mitään mainittavaa tunnustusta.

Vanhan likaisen miehen esimerkki on opettanut kunnioittamaan kirjoittamista. Vaikka kukaan ei lue, on kirjoitettava, henki riippuu siitä. Mitä Charles Bukowski olisi ollut ilman kirjoituskonettaan: mieleen ei tule paljon muita sanoja kuin juoppo, alkoholisti, hampuusi. Kirjoituskone teki miehestä kuitenkin legendan. Ilman kirjoituskonetta Bukowski olisi ollut sitä mitä Jimi Hendrix ilman kitaraa: ei mitään. Bukowski kirjoitti itselleen ikuisen – tai ainakin kokonaisen kirjallisen kulttuurin mittaisen – elämän kirjallisuuden kaanoniin.

Bukowski toi kirjallisuuteen äärimmäistä rehellisyyttä. Vaikka kaikki Bukowskin tekstit ovat väritettyjä – ja luomastaan illuusiosta huolimatta pääosin puhdasta fiktiota – ne ovat avoimia kirjoittajalle itselleen, mutta ennen kaikkea lukijalle, joka ei erehdy liikaa peilaamaan omia tunteitaan tekstiin.

Meille nuoremmille Bukowskia ei ole olemassakaan ilman tekstejään, on vain koko paketti. Vanha likainen mies katoaa tekstiinsä. En pidä elämäkerrallista eli biografista kirjallisuudentutkimusta kovin hedelmällisenä lähestymistapana kirjallisuuteen yleensä, mutta jostain syystä tuntuu, että todella sukeltaakseen Bukowskin maailmaan ei voi vain kokonaan jynssätä pois itse vanhaa likaista miestä tekstien taustalta, hänen persoonansa on pinttynyt sinne pysyvästi. Bukowski oli aikansa rokkitähti, Bukowski on ilmiö ja käsite.

Sellainen ihminen jota tuo rujonkaunis hahmo ei itsessään kiinnosta ei varmaankaan koskaan rakastu Charles Bukowskin teksteihinkään.

Jotenkin Charles Bukowski on kirjallisessa skenessään niin hiton punk! Samaan aikaan älykästä mutta työväenluokkaista. Samaan aikaan rujoa, mutta tunteellista. Pelkistettyä ja iskevää ilmaisua, lyhyitä säkeitä ja kunnolla räkää ja ihmisyyttä. Bukowski on peili johon ei moni tykkää katsoa, mutta johon katsominen on elintärkeää!

Jos Bukowskin hengentuotokset on jo läpikaluttu, niin näiden kautta voit sukeltaa vielä syvemmälle Bukowskin maailmaan:

Neeli Cherkowski: Charles Bukowskin elämä, 2000

Pamela ”Cupcakes” Woods: Bukowskin punapää (muistelma), 2013

Bukowski: Born into this, 2003

Mainokset

Tietoja jussinevalainen2013

Yhteiskunta, otan sen henkilökohtaisesti. Henkilökohtainen, syytän siitä yhteiskuntaa.
Kategoria(t): Uncategorized Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s