”Mutta Stalin… mutta Bono!”

Eräs pahimmista ummetuksen aiheuttajista yhteiskunnallisten keskustelujen suolistossa on – se suorastaan Carl Von Linnémäisesti muotoiltu – harhakuvitelma, että kanssakeskustelijat voisi luokitella muutaman näkemyksen perusteella johonkin tiettyyn poliittiseen ryhmään kuuluviksi.

Kun kanssakeskustelijaa ryhdytään hutkimaan erilaisilla leimasimilla, on kevyt sparraaminen muuttunut veriseksi tappeluksi ja kanssakeskustelija vastakeskustelijaksi. Vastakkaisuus taas istuu huonosti ajatukseen keskustelemisesta. Keskustelu ei parhaimmillaan ole mikään kilpailu jossa maataan omissa juoksuhaudoissa ja heitellään kranaatteja. Tarkoitus ei ole nolata tai vahingoittaa eri mieltä olevaa, vaan tuoda järkevästi argumentoiden erilaisia näkökantoja esiin ja sitä kautta kenties löytää uusia ratkaisumalleja ongelmiin ja ristiriitoihin. Keskustelun perimmäinen tarkoitus on nimenomaan oppia ymmärtämään jotakin itselle uutta, ei vain vahvistaa omia näkemyksiä.

Kaikkihan tietävät ainakin yhden keskusteluja romuttavan ilonpilaajan: natsikortin. Sillä viitataan siihen, kun joku keskustelijoista repii kirkuvan kanssakeskustelijansa – tai ainakin tämän näkemykset – huteraa aasinsiltaa myöten samaan leiriin toisen maailmansodan aikaisen saksalaisen tehokkuuden kanssa. Siihen ainakin yhdellä keskustelufoorumilla syntyi joskus vastakortiksi vertaileva kortti, jonka esiintuonti alkoi usein sanoilla: ”Mutta Stalin…”. Tuntui että oli olemassa tasan kaksi leiriä: joko kannatat Stalinin tai sitten Hitlerin hallinnoimaa todellisuutta.

On olemassa kolmaskin kortti, jota on myös meikäläiselle joskus heiluteltu. Kutsukaamme sitä vaikka viherpiipertäjäkortiksi, vaikka sillä viitataankin houreisen laajasti melkein mihin vaan yhteiskunnalliseen positioon, eikä pelkästään siihen, mitä kanssakeskustelija lautaselleen laittaa. Kanssakeskustelija demonisoidaan liittämällä hänet täysin tuulesta temmattuun porukkaan: vihervasemmistoon.

Tämä ihmiskategorisointi alkoi toden teolla hyppimään silmille, kun selasin läpi työpöydällä keskeneräisenä makaavan graduni aihepiiriin liittyvää keskusteluaineistoa. Kotitalousjätteiden kierrätystä koskevassa keskustelussa vihervasemmiston kerrottiin masinoineen jätteiden syntypaikkalajittelun vain tavallisen kansan kiusaksi ja syösseen näin koko yhteiskunnan sietämättömään jätehelvettiin, missä tavallinen kansalainen kaikesta lajittelusta uupuneena liukastuu ympäriinsä lojuviin banaaninkuoriin, tuupertuu haisevaan biojäteliejuun ja hukkuu kirjaimellisesti omaan puoliksi maatuneeseen paskaansa. Elämme kuulemma vihervasemmiston märkää unta. Lähteeksi useissa keskusteluissa mainittiin ainakin asia- ja viihdeohjelma MOT.

Vihervasemmistolainen demoniarmeija manattiin myös erään käsittämättömän, sosiaalisessa mediassa käydyn huutokilpailun riesaksi. Tuossa huutokilpailussa kommentoitiin Gazan tilannetta: vihervasemmistolainen – siis ilmeisesti ainakin koko suomalainen – media vääristelee kuolleiden lukumääriä palestiinalaisten eduksi. Vai oliko se tappioksi? Voittaja selvinnee siitä, onko omistaan isomman vai pienemmän ruumiskasan koonnut lopulta se kukkulan kuningas vai rinteeseen kaatunut. Ilmeisesti paha vihervasemmisto kuitenkin tahtoo photoshopata palestiinalaisen ruumiskasan mediassa niin jättimäiseksi, että israelilaisten kokema arkinen kärsimys islamisaation kurimuksessa hukkuisi siihen.

Ei tämmöiseen horinaan voi enää muuta sanoa kuin: Vittu Mitä Paskaa! Tuohon Gazan jätevuoreen en enempää lähde kaivelemaan, joten pidän tämän tekstini yleisesti kaikkia yhteiskunnallisia keskusteluja koskevana.

Vihervasemmisto on kuin Bono: se on joka paikassa ja väärässä silloinkin kun sattuisi olemaan oikeassa. Ei mitään Bonoakaan sitä paitsi ole edes olemassa. Et sinä tunne Bonoa yhtään sen enempää kuin minäkään. Bono on sosiaalinen konstruktio, mielikuva. Bono vedetään esiin kun ei oikein keksitä mitään muutakaan. Bono on pilannut minultakin monta hyvää juttua. Viimeksi Bono änki sotkemaan katsomaani – muuten aivan loistavaa – Charles Bukowski-dokumenttia.

Bonon menestys ja rikkaus vituttaa, kuten myös se, että joku viherpiipertäjä on opiskellut – jossakin vihervassarikoulussa – argumentoimaan paremmin ja suhtautumaan asioihin säilyttäen suhteellisuudentajunsa myös monimutkaisessa, monikulttuurisessa ja joskus ristiriitaisessakin maailmassa. Maalaisjärki ja se paljon puhuttu elämän koulu taas eivät tunnu automaattisesti teroittavan logiikkaa, retoriikkaa sekä argumentointitaitoja järin viiltävälle tasolle.

Pahinta vihervasemmisto-konstruktiossa on se, että järjettömyyksiä vastaan on hankala argumentoida järkiperustein. Kun viherpiipertäjäkortti heilahtaa on jo siirrytty absurdin puolelle; siinä haastetaan riitaa ja kääritään hihoja jossakin kapakan takapihalla, ilta on pilalla.

Hävettää edes kommentoida jotakin näin typerää, koska nyt viimeistään minut kärrätään sinne vihervasemmistolaisten mielikuvitusleirille muiden stalinistien, kommareiden ja työttömien sossupummien sekaan. Tai vielä pahempaa: vajavaisemman käsitteellisen ymmärryskyvyn ja lukutaidon omaava lukaisee tämänkin tekstinpätkän kiukkuisena läpi ja luulee minun ihailevan Bonoa. Sellainen Bonoa ihaileva luomuhippi voisi minunkin puolestani joutaa suoraan jäteuuniin hitaan maatumisen sijaan, mikäli heitä olisi olemassa muuallakin kuin Mikä Mikä Maassa.

Mainokset

Tietoja jussinevalainen2013

Yhteiskunta, otan sen henkilökohtaisesti. Henkilökohtainen, syytän siitä yhteiskuntaa.
Kategoria(t): Uncategorized Avainsana(t): , , , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s