Se on aivan kielen päällä

Toin työpaikalleni lauantaivuoroon rakkaan avovaimon mukaani pakkaamia korvapuusteja. Töissä oli lisäkseni vain yksi henkilö: musliminainen jonka äidinkieli on ranska ja jolla on vielä pitkä matka suomen kielen suvereeniin hallitsemiseen.

Sönkötin aamulla tälle työtoverilleni nopeasti ja epäselvään tapaani jotakin korvapuusteista, avovaimostani sekä hevostalleista – pullat kun olivat ylijäämiä rakkaani hevostalleille mukaan paistamista herkuista. Kollegani kasvoille ilmestyi hiukan epäilevä ja hämmentynyt ilme, hänen kohteliaasti kieltäytyessään tarjoiluista.

Jälkeenpäin käsitin, että hän ei ehkä ollut täysin ymmärtänyt mistä oli kyse. Kenties hän luuli minun tarjoavan suomalaista, hevosenkorvista valmistettua perinneruokaa. Tai sitten hän luuli minun pyytävän apua perheväkivaltaan; ehkäpä tulkitsi horinani tilitykseksi siitä, kuinka läheisimpäni pitää minua kurissa ja järjestyksessä kivuliaita korvapuusteja jakelemalla.

Työpaikallani on useampi kuin yksi työntekijä, jonka äidinkieli ei ole suomi ja jolla kielitaito ei ole aivan täysin hanskassa. Kanssakäyminen on välillämme kuitenkin pääosin sujuvaa, toisin kuin useissa päivittäisissä kohtaamisissa niiden lukuisten asiakkaiden kanssa, jotka tulevat pyytämään apuamme vaikkapa tukilomakkeen täyttämiseen tai tietotekniikan käyttämiseen.

Välillä yhteistä kieltä ei meinaa löytyä ollenkaan. Kyllästynyt ja epätoivoinen ihminen yrittää ilmaista itseään viittomalla, huitomalla ja lausumalla satunnaisia osaamiaan suomenkielisiä sanoja. Se on turhauttava tilanne. Takana on kenties jo monta tympeää tai töykeää virastoa.

Turhautuminen synnyttää kiukkua. Pitkän työpäivän varrella ehtii mieleen pulpahtamaan monta alentavaa ajatusta kanssaihmisten älynlahjoista, aivan kuten asiakaskin varmasti vilauttelee mielessään rasistikorttia, samalla kun väsynyt asiakaspalvelija kohauttelee olkiaan kyllästyneenä ja masentuneena. Tunnistan itsessäni voimattomuudesta kumpuavia rasistisia ajatuksia. Onneksi en ole yhtä kuin satunnaiset ajatukseni.

Kun yhteistä kieltä ei ole, on helppo leimata kielitaidottomampi – se joka on maassa äidinkieleltään  vähemmistöä – tyhmäksi ja jotenkin huonommaksi. Kommunikoimme kielen kautta. Älykkyys ilmaistaan kielellisesti, symbolisesti. Olen itse tuntenut monesti ulkomailla itseni totaaliseksi tolloksi, kun olen yrittänyt ilmaista ajatuksiani vajavaisella kielitaidolla. Kaikki monimutkaisemmat hienot ajatusrakennelmani, osuva ja täydellisen sofistikoitunut huumorintajuni sekä tieteellinen koulutukseni ovat tipotiessään (jos tätä lausetta ei hiffaa itseironiaksi niin sitten ei mikään kielellinenkään nerokkuus pelasta tyhmäksi leimaantumiselta). Tyydyn kuvatun kaltaisessa tilanteessa tavaamaan joitakin perusfraaseja, toistelemaan itseäni, änkyttämään ja olemaan suurimman osan ajasta hiljaa.

Joskus olen ollut hätääntynyt ja eksyksissä vieraskielisessä kaupungissa, ilman älylaitteita ja kenties huonosti hygieniastani huolehtineena, reissussa rähjääntyneenä. Jos minut sellaisessa tilanteessa – krapulasta kaiken päälle tokkuraisena – joku viranomainen nappaisi talteen, muistuttaisin lähinnä vangittua eläintä.

Olen tuntenut itseni joskus vangituksi eläimeksi. Esimerkiksi tsekkiläiset rajavartijat pitivät hauskaa englanninkielisen kuulustelun välissä naureskelemalla ja papattamalla omalla kielellään ilmiselviä minuun kohdistuvia loukkauksia. Tässä tapauksessa viranomaiset eivät kyllä juuri törkyjä säästelleet kehnolla englannin kielelläkään. Muistivat myös mainostaa maansa alaikäisiä prostituoituja, nuo hienot kotimaansa vartijat ja tukipylväät.

Kielen repiminen irti oli yleinen kidutusmenetelmä keskiajalla. Kielettömän suusta ei enää kuultaisi ”valheita” tai jumalanpilkkaa. Tämän lisäksi kielen irti riuhtominen luonnollisestikin tuottaa sietämätöntä tuskaa, mikä on olennaista ihmiseläintä kidutettaessa.

Uskon että kielen irti repimisellä on ollut myös kolmas, ääneen lausumaton funktio. Uhri on helpompi mieltää alemmaksi – tahdottomaksi eläimeksi – kun tämä ei enää kykene ilmaisemaan itseään älyllisesti. Riittää siihen suukapulakin. Mitä muuta alistettu, nöyryytetty, kieletön ihminen enää onkaan kuin ”pelkkä” alistettu ja nöyryytetty eläin?

Kohtaamme tässä maailmassa jatkuvasti ihmisiä ja tilanteita, joissa joku osapuolista on kielellisesti altavastaajan asemassa. Meidän tulee muistaa kielettömän tai muuten itseään täyspainoisesti ilmaisemasta estyneen ihmisen kohdalla, että tämä on silti tunteva ja ajatteleva ihminen, vaikka ei sitä osaisi meille ymmärrettävällä tavalla ilmaista. Tähän päälle vielä taakaksi kulttuuriset erot tai selvät luokkaerot, niin ollaan pian valmiita syljeskelemään ja potkimaan kanssaihmistä; sulkemaan leireihin.

Olisiko tämä asia kenties hyvä muistaa myös eläinten kohdalla? Vaikka eläin ei osaa puhua tai kirjoittaa, se voi silti tuntea ja kärsiä. Emme kenties ymmärrä eläinten ilmaisutavoista vielä paljoakaan. Aivotutkimus on omankin lajimme kohdalla vielä niin lapsenkengissään, että sen perusteella ei ole syytä nostaa ihmistä jalustalle. Itse asiassa useat tietoisuuteen, vapaaseen tahtoon tai aivojemme toimintamekanismeihin liittyvät tutkimukset ovat olleet kaikkea muuta kuin älykkyytemme ylistyslauluihin kannustavia.

Monet tutkimukset osoittavat esimerkiksi kovasti kaltoin kohtelemiemme sikojen olevan nokkelia, paljon virikkeitä kaipaavia eläimiä. Aiheeseen liittyviä tutkimuksia on tehty paljon, mutta yhden kansantajuisen artikkelin löydät esimerkiksi Tiede-lehden numerosta 12/2013 (s. 24-29). Silti jostakin syystä sikoja on kuulemma ihan okei rääkätä ja pitää vankeina, jotta joulupöytiin riittäisi kinkkua. Kenties prosessi olisi moraalisesti haastavampi, mikäli joku sioista osaisi lausua surullisenkauniin runon peloistaan ja kärsimyksistään tai edes pelkästä tympiintymisestä, vitutuksesta, turhautumisesta sekä eksistentiaalisesta tuskastaan.

P. S. Kirjoitin tämän tekstin työpäivän aikana. Päivän mittaan työpaikalla ehdittiin läpikäymään yksi rasistinen ja uhkaava välikohtaus sekä puristella palloiksi tai taitella lennokeiksi läjäpäin Animalian paikalle tuomaa, eläinkokeiden vastaista materiaalia.

Mainokset

Tietoja jussinevalainen2013

Yhteiskunta, otan sen henkilökohtaisesti. Henkilökohtainen, syytän siitä yhteiskuntaa.
Kategoria(t): Uncategorized Avainsana(t): , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s