Keisarin uudet vaipat

Pikkupoikana eli sinnikkäästi – siitä huolimatta että kännäilevät, riehuvat ja sekoilevat aikuiset ympärillä todistivat toisin – siinä uskossa, että aikuiset ihmiset ovat aikuisia ja tietävät yleensä mitä tekevät.

Kun kasvoi itse aikuisen ikään saattoi kaikella varmuudella todeta: paskat, nämähän ovat aivan sekaisin!

Pikkunatiaisena katselin ihaillen isoja miehiä, jotka olivat isiä, jalkapalloilijoita, insinöörejä, taksi-, bussi- ja rekkakuskeja, rakennusmiehiä; millon mitäkin miehiä. He tuntuivat tietävän mitä tekevät ja tekivät pääasiassa sitä yhtä asiaa kunnolla.

Kun kasvoin itse jonkinlaiseksi miehentapaiseksi, näin että nämä eri alojen miehet tekivät aivan mitä sattuu ammattinsa takana, sen ohella tai myös osana sitä. Miehet pyörittelivät huumerinkejä, sekoittivat päitään erilaisilla aineilla, hakkasivat vaimojaan sekä homoja tai keitä hyvänsä pienempiään nakkikioskilla, itkeä ruikuttivat pillun perään, eivät osanneet laittaa ruokaa saati hankkia itselleen järkevää ravintoa tai huolehtia läheisistään.

Nämä minun kannaltani nyt aivan uudenlaisessa valokeilassa sekavina kyyristelevät kaljamahaiset ukot nauttivat siitä, kun joku toinen voittaa lätkässä heille maailmanmestaruutta, formularadalla maallensa mainetta, jalkapallossa veikkausrahat, joku toinen kokkaa heidän eteensä makkaraperunat ja alistuu ainakin julkisesti heidän päätösvaltansa alle, vaikka ne päätökset olisivat kaikille osapuolille haitallisia ja älyllisesti loukkaavia.

Hortoilin tässä puhumaan vain miehistä, mutta keskimäärin myös maamme naiset ovat sekaisin kuin valtion rautatiet lumentulon aikoihin.

Pikku-Jussin silmissä naiset olivat lempeitä ja hyviä, sosiaalisesti usein jollakin tapaa taitavampia kuin ukot. Naiset osasivat huolehtia perusasioista, kuten kodinhoidosta, kokkaamisesta, ruokaostoksista – miesten ostokset ovat lapsuudenmuistoissani aivan erilaisia kuin naisten – ja ennen kaikkea naiset tarjosivat tietynlaista turvaa, mitä mikään fyysisesti väkivahva supersankarikaan ei voisi tai osaisi koskaan tarjota.

Isommaksi kasvettuani totesin, että kaikki naiset eivät osaa huolehtia taloudestaan ja jotkut ovat jopa väkivaltaisia ja sosiaaliseen kanssakäymiseen saati kasvattajiksi soveltumattomia juntteja.

Ei se haittaa. Ehdin elää riittävän turvallisen lapsuuden ja oppia hyväksymään viimeistään teini-iän ohittamisen aikoihin sen, että pelkistetyt ennakkoluuloni maailmasta ovat todennäköisesti harhaanjohtavia.

Aikuistuminen on kai osittain sitä, kun nämä lapsellisesti sukupuolittuneet harhat ropisevat pois ja jäljelle jää käsitys siitä, että kaikenlaisten muihin kohdistettujen ihanteiden toteuttaminen jää omille harteille, kohdistuu vaatimuksena vain omaan itseen. Aikuisen turvallisuus on luottamusta itseensä, siihen että osaa sydämessään valita oikein, hyväksyä maailman sellaisena kun se on – ja itsensä sen epätäydellisenä osana – sekä kehittää itseään selviytymään omassa elinympäristössään rajoittamatta muiden mahdollisuuksia. Jos kaipaan ihanteeksi turvallista aikuista joka tietää mitä tekee eikä sekoita päätään aineilla ja vahingoita läheisiään tai ylipäätään ketään heikompiaan, minä voin kehittyä itse sellaiseksi ihanteeksi.

Harmillisen harva oppii tätä asiaa. Turhan moni jää roikkumaan lapsuudesta mukana roikkuneisiin ihanteisiin ja rasittavan lellipennun lailla, kyyneleitä nieleskellen vaatii pääasiassa muilta täydellistä suoritusta elämässä, vaikka itse polkee kiukussaan samaa vanhaa kuralätäkköä, eikä suostu pesemään omia pyykkejään leikkituokion päätteeksi.

Sellaisia ovat etenkin niin sanotut heteroasiamiehet, joita ei viitsi nimeltä mainita, koska sellainen lapsi ei huomiota kaipaa, vaan bloggaamisen ja yhteiskunnallisen keskustelun sijaan jotakin kehittävämpää sekä tasolleen sopivampaa tekemistä: vaikka palapelin kokoamista tai palikkatestejä.

Lapsuudessa opittujen stereotypioiden takaa löytyy yleensä ihmisiä; monimutkaisia psykofyysisiä kokonaisuuksia, jotka tekevät virheitä, oppivat niistä tai eivät, mutta joka tapauksessa eivät sovi mihinkään yhteen valmiiksi valettuun yksinkertaiseen muottiin. Opimme kuitenkin lapsuudessamme tällaisia muotteja – ja meitä niihin myös istutetaan – jotta maailma tuntuisi turvallisemmalta paikalta ja että olisi vakaat puitteet, joiden sisään rakentaa omaa identiteettiään. Onnekkaammilla lapsilla on toisia monipuolisemmat ja laveammat muottipohjat.

Suurin piirtein samoihin aikoihin aikuistumisen kynnyksellä, kun ihminen alkaa astua ulos omasta muotistaan, nämä yhtä lailla meidän sekä kanssaihmistemme suojaksi muotoillut vaipat yleensä jätetään taakse – pistetään uusiksi – ja otetaan maailma vastaan kaikessa monimuotoisuudessaan.

Aikuisen ihmisen tehtävä on toisten valinnanvapauden ja tasa-arvon rajoittamisen sijaan huolehtia vastuullisesti omalta osaltaan siitä, että kaikilla olisi yhteiskunnassamme yhtäläiset oikeudet sekä valmiudet kehittää itseään ja mennä eteenpäin elämässä, niin että koko ihmiskunta voisi kehittyä yksilöidensä oivallusten myötä.

Yhteiskunta tarvitsee kaikille yhteisen, sopivan ja riittävän tilavan muotin, jonka sisällä kaikki voivat tuntea olevansa samalla viivalla. Tällä hetkellä se on liian ahdas.

Ei ole mitään järjellistä syytä, miksi avioliittolain tulisi olla samaa sukupuolta oleville rakastavaisille millään tavalla erilainen kuin eri sukupuolta oleville. Erilaisuuden huomioon ottava malli ei uhkaa kenenkään lasta, vaikka saattaakin uhata aikuista ihmistä, jos tältä on jäänyt vaipat vaihtamatta.

Mainokset

Tietoja jussinevalainen2013

Yhteiskunta, otan sen henkilökohtaisesti. Henkilökohtainen, syytän siitä yhteiskuntaa.
Kategoria(t): Uncategorized Avainsana(t): , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s