Lihapiirakkaskandaalista postmoderniin koripallopunkkiin

Tunnustan heti alkuun, että muiden punkin tyylilajien ohella (tai oikeastaan erityisesti!) 90-luvun alkupuoliskon skeittipunk on uurtanut pysyvät jäljet jonnekin aivosolukkooni ja tunkeutunut niin syvälle sydämeeni, että sillä ei ole enää tilaa edes Jeesukselle, jota koko lapsuuteni ajan sinne yritettiin asuttaa; huonoin tuloksin.

Tuntui absurdilta, kun törmäsin tähän genremääritelmään katsoessani vahingossa hetken typerää televisio-ohjelmaa nimeltä Uuden musiikin kilpailu. Päällimmäinen ajatus nähtyäni ”skeittipunk”-yhtyeen (Madcraftin) esityksen oli… no, mitään päällimmäistä ajatusta ei kai tullutkaan vaan myötähäpeän sekaiset tunteet pullahtivat puolimatkaan jostakin kovin syvältä, jäädäkseen sinne armeliaasti haukkomaan mustaa vettä keuhkoihin.

Orkesteri oli herättänyt – ja jo kauan ennen aamukahvia kylmästi tappanut – mielenkiintoni itseensä vuosi tai pari aikaisemmin, kun törmäsin joka paikassa bändiä mainostaviin iloisenkirjaviin tarroihin. Siis ihan joka paikassa! Pääasiallisesti tämä kyseenalainen mainonta ulottui toisiaan enemmän tai vähemmän muistuttaviin julkisiin saniteettitiloihin, kulkuvälineisiin sekä ostoskeskuksiin. Mietin jo tuolloin, että kenen huomiota tuo bändi oikeastaan niin kovasti kaipaa, jotta sitä täytyy joka hiton paikasta epätoivoisesti huhuilla.

Seuraavan kerran törmäsin yhtyeen nimeen, kun he soittivat jossakin roller derbyyn liittyvässä tapahtumassa. Tuolloin oli jo pakko tarkistaa netistä mistä on kyse, koska sattuneista syistä punk kuuluu vahvasti elämääni ja derbykin on tullut lajina jokseenkin tutuksi. Derby oli juuri hiljattain noussut melko trendikkääksi ja puoliväkisin jonkinlaiseen rock-asenteeseen yhdistetyksi kovien mimmien urheilulajiksi.

Madcraftin tympeänlaiska musisointi ei muistuttanut skeittipunkkia eikä mitään muutakaan punkkia. Aivan kuten rullaluistimilla suoritettava kisailu ei minun päässäni yhdisty oikein mitenkään rokkitähteyteen.

Jo tuolloin olin varma siitä, että bändi on sitä osastoa, jonka käsitys punkista on yhtä kaukana omastani kuin jonkun Olli Lindholmin tai Jone Nikulan ajatus rock-musiikista ylipäätään. Ja niinhän se olikin. Koko termi tuntui tässä yhteydessä yhtä päälleliimatulta, kuin aikanaan Toni Virtasen ja hänen bändikavereidensa kuvitelmat suunniltaan pöyristyneiden, ahdasmielisten punkkareiden järkyttyneestä reaktiosta Apulannan julkiseen lihapiirakansyöntiin tai Coca-Colan juomiseen. Muistan taannoin jossakin Apulannan haastattelussa tämän sortin kapinallisuudella rehvastellun. Asennetta! Voin kuvitella, kuinka punk-piireissä on bändipoikien kerettiläisyydestä kohistu ja veitsiä teroiteltu. Aivan varmasti meni yöunet monelta vegaanihippipunkkarilta!

Punk on muutenkin ollut turhan esillä viime aikoina valtamediassa. Kakkahätä 77:n, Heartburnsin sekä Pää Kii -yhtyeen keulamiehenä heiluneen Teemu Bergmanin edesottamuksia on saanut jo jonkin aikaa todistaa muuallakin kuin kapakassa ja vessojen tai feissarin seinäkirjoituksissa. Mies on bändeineen ollut esillä naistenlehtiä ja muuta valtamediaa myöten. Ei niistäkään jutuista oikein sitä omaa käsitystä punkista tai samaistumispintaa ole aina löytänyt, mutta niin epämääräinen asia kuin punk pitääkin sisällään monia erilaisia mahdollisuuksia. Bergman on tosielämässäkin ihan oikeasti punkkari ja ollut mukana kuvioissa varmaankin joidenkin mielestä jopa kyllästymiseen asti. Suotakoon hänelle lupa tulla liitetyksi punkkiin myös asiaan syvemmin perehtymättömien toimittajien horinoissa.

Mutta sitten on tämä Uuden musiikin kilpailu, Madcraft ja Apulannan Toni Virtanen .

Apulannasta kyllä tykkäsin teininä. Osasivat paikoin tehdä ihan kelvollista poppia ja rokkia, samaan aikaan kun punk oli pinnalla melodisen skeittipunkin asussa. Nostalgisena pidän kiinni ajatuksesta, että Apulanta teki välillä hyvääkin musaa, vaikka viimeksi kun yritin kuunnella niin päätinkin jättää luurangot kaappiin. Ne näyttävät paljon paremmilta siellä kuin ulos nykyaikaan tuotuna. 90-luvun skeittipunk sen sijaan kuulostaa edelleen käsittämättömän hyvältä.

Apulannan uran edetessä mukaan kuvioihin tuli nu-metallia ynnä muuta, jonka satulaan Virtanen bändeineen hyppäsi suoraan aiemman suosionsa katolta. Jo tuolloin Apulannan yhdistäminen punkkiin oli tuntunut jo pitkään jonkinlaiselta tragikomedialta.

Musiikkibisnes ja punk eivät vain yksinkertaisesti tunnu sopivan yhteen. Niiden kohtaaminen muistuttaa aina jonkinlaista irvikuvaa molemmista. Se on huono suhde, joka tuo molemmista osapuolista inhottavia piirteitä esille.

On vaikea kuvailla sitä, kuinka vieraantunut olo nykymaailmasta ja etenkin suomalaisesta musiikkibisneksestä minulla on katsoessani Uuden musiikin kilpailun kaltaista tympeää kylmänkankeiden raatojen raiskaamista. Olen aina tuntenut itseni jotenkin ulkopuoliseksi musiikkibisneksestä, mutta hiljattain median aistimiini väkisin pakottama ryönä on kasvanut myötähäpeän hyökyaalloksi, joka puskee kaikenlaista kummallista ja pahanhajuista omalle tontille asti.

Punk-musiikki on sitä aluetta, joka on lähimpänä sydäntäni ja siksi en osaa täysin olla noteeraamatta valtavirran kuljettamia ruumiita, joiden varvaslappuihin on yritetty tuhertaa jotakin siihen viittaavaa. Nyt uuden musiikin kilpailussa mainittiin punk jo kahden eri kilpailijan kohdalla.

Olen yrittänyt analysoida näkemääni, kuulemaani sekä tunteita, joita näiden kohtaamisten pohjalta sikiää, mutta ainoa tunnistettava seuraus jonkin Madcraftin kaltaisen pastissiyhtyeen äärellä on syvä hämmennys ja mielessä polttava kysymys: miksi tämä telkkarissa kilpaileva yhtye nimeltä Madcraft tahtoo niin kovasti tulla yhdistetyksi musiikkigenreen nimeltä punk, tai miksi joku muu taho sitä siihen marginaaliseen koloon koettaa survoa? Onko tämä jotakin postmodernia ironiaa, camp-henkistä hipsterikulttuuria vai mistä helvetistä oikein on kyse?

Juuri Toni Virtanen on ryhtynyt Madcraftin puoltajaksi tuomaristosta. Onko Virtasella mielenterveysongelmia? Hänhän nimenomaan jo omana ironisen sarkastisena, punk-skenen ja -genren suuntaan halveksuntaa syljeskelevänä nuorisopunkpoppariaikanaan tahtoi erottua punkista. Nyt hän esiintyy tämän Blink182-kopion tukijana, koska hänen mukaansa on kulttuuriteko, että ”tämän tyylinen” yhtye menestyy kilpailussa. Minkä tyylinen?

Jostakin mielipuolisesta syystä kaikki ohjelman osapuolet tuntuvat leikkivän yhdessä, että Madcraft on punkkia ja Apulannan Tonilla on punk-tausta jonka johdosta hän yhtyeen kilpailumenestystä tukee. Ongelma on siinä, että Toni Virtanen tai Madcraft eivät kumpikaan edusta punk-genreä juuri millään tavalla.

Olen hämmentynyt.

Oli miten oli, yksi asia on varmaa: jos minä omaisin Madcraftin pojista paniikkihien lailla huokuvaa miellyttämisenhalua ja kunnianhimoa päästä isoille areenoille soittamaan sekä hengailemaan Toni Virtasen tai jonkin muun todellisuudesta vieraantuneen, sekavaan vaatekaappiinsa eksyneen julkimon kanssa, en todellakaan lähtisi liikkeelle kaivamalla työkalupakistani kaikkein huonoimpia puolia Blink182-tyylisten bändien jo kerran tasaisen tylsän sileäksi tallaamasta post-skeittipunkista. Kyseinen suuntaus jäi jo viimeistään tämän vuosituhannen alussa Suomessa puolimatkaan. Se unohtui kaikessa yhdentekevyydessään varmasti useimmilta ripeämmin kuin rappioalkoholistin sunnuntaikrapula.

Ilmiö ei oikeastaan edes ärsytä, kummastuttaa vain. Se saa jotenkin tuntemaan oman olon aika helvetin hyväksi. Omat bändini ovat selvinneet kaikenlaisista typeristä trendeistä ja muotivirtauksista. Mitään suurempaa suosiota ei ole koskaan ollut tai osattu ainakaan varhaisteinivuosien jälkeen enää kaivatakaan. Minua eivät bändikaverit ole koskaan repineet hihasta typeriin bändikilpailuhin tai muihin musiikkialan koitoksiin. Silti me voimme soittaa vuodesta toiseen punkkia pienelle (lue: sopivalle) yleisölle toitottamatta koko ajan kovaan ääneen, että soitamme punkkia eikä mitä tahansa rokkia. Meidän ei myöskään tarvitse nuolla aina sitä takamusta, joka sattuu milläkin hetkellä nousemaan valtavirran pinnalle.

Mainokset

Tietoja jussinevalainen2013

Yhteiskunta, otan sen henkilökohtaisesti. Henkilökohtainen, syytän siitä yhteiskuntaa.
Kategoria(t): Uncategorized Avainsana(t): , , , , , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s