Postikortti pekoniakatemiaan

Kuva

Vaihtoehtojen puute ja näköalattomuus riepovat minua. Ne taklaavat kylkiin kaupan hammastahnahyllyllä, kun koettaa löytää tuubin sellaista, jota testattaessa ei olisi eläintä rääkätty. Se on tärkeä asia. Ei tunnu hyvältä jatkuvasti jokapäiväisessä toiminnassaan tukea eläinrääkkäystä.

Vaikka tämä teksti käsittelee pääasiassa sitä mitä ihmiset suuhunsa laittavat, niin Kaamosta ja Anarkiaa ei ole ruokablogi. Sisältö on vaikeasti purtavaa, huonosti sulavaa ja keskivertoruokailijalle sitä on takuulla liikaa. Jos haet helppoa viihdettä tai helppoja ratkaisuja, kannattaa olla lukematta loppuosaa tästä blogitekstistä.

Kapitalismin piti kuulemma tarjota ihmisille vaihtoehtoja, vapautta valita. Se vapaus tuntuu, maistuu, näkyy ja haisee kun kävelee sisään johonkin iloisen värikkääksi brändättyyn ketjusyöttölään ja kysyy, voisiko hampurilaispullasämpylän korvata kasvisversiossakin ruisleivällä. Ehkä onnistuu, ehkä ei, mutta on se vaan käsittämättömän vaikeaa, kallista ja hidasta; ei kuulu valmiiseen konseptiin, eli sotkee kaiken ja kaikki. Joku työntekijöistä kokee sen viimeiseksi pisaraksi paskaduunissaan ja vetää illalla överit viinalääkecocktaililla. Siitä sait asiakas toisinajattelija! Miltäs nyt tuntuu?

Luulen että länsimaista vapautta kaikkein innokkaimmin edustavat pikaruokalat ovatkin nykypäivänä juuri se simulaattori, missä voimme kokeilla miltä tuntuu elellä harmaassa kommunistisessa diktatuurissa. Siellä kaikki ikävä pusertuu samasta tuubista: eläinrääkkäys, työntekijän oikeuksien polkeminen, roskaaminen, sademetsien tuhoaminen, aggressiivinen markkinointi. Kaikki voivat tekohymyjensä alla kurjasti ja kaikki on jollakin tavalla köyhää, riisuttua ja laadutonta. Mikään ei ole sitä miltä se näyttää – ei edes moniviljaleipä – mutta silti kaikki selitellään parhain päin. Aivan kuin Pohjois-Koreassa!

Kaikkein pahin näköalahäiriö syntyy siitä, että suurin osa ihmisistä ympärilläsi on aivopesun seurauksena hukannut selkärankansa mukana silmänsäkin ja sohivat sokkona aiheuttaen sekaannusta ympärilleen. Saattavat tökätä silmään, niin että on vaikea nähdä itsestäänselviä asioita.

Kierrän nyt tässä hankalaa ja perimmäistä aihettani kuin alkoholisti kaljapulloa, johon veikkaa jekkumielessä lorautetun kusta sekaan.

Tämä asia tuodaan ennemmin tai myöhemmin ruokapöytään, tahtoi sitä tai ei.

Tällä kertaa pöydän kattoi minulle kaikkein läheisimmän ihmiseni kokemukset eläintalouteen liittyvässä oppilaitoksessa. Eläinaktivistien viimeaikaiset tempaukset – etenkin kuvaaminen eläintiloilla – on kirvoittanut puhtaan vihamielisiä asenteita ja kommentteja. Mistään mitään tietämättömät eläinaktivistit tulisi nuorten lihantuottajalupausten mielestä räjäyttää palasiksi.

Hetkinen, eikös se kuvaamisen pointti ollutkin nimenomaan se, että ihmiset eivät tiedä tarpeeksi siitä mitä eläintiloilla tapahtuu. Kuluttajan oletetaan kuitenkin tyytyväisenä tukevan eläintuotantoa syytämällä lihaa ja maitotuotteita päivittäin sisuksiinsa?

Ei eläintaloutta opiskelevien asenteet yllätä, ovathan monet tuollaisessa koulussa eläintilallisten jälkeläisiä ja tulevia eläintilallisia. Ei näy siis parannusta eläinten oloihin tuolta suunnalta tulevan. Kaupunkilaisen pitäisi pysyä sokkona siitä miten liha tuotetaan. Olisi helpompaa, näköalat kuin postikortissa: kauniita ja kaksiulotteisia. Mutta matkaoppaaksi postikortista ei oikeassa elämässä ole.

Lihatuotannon – aivan kuten kaiken tuotannon – tulisi olla läpinäkyvää ja siihen pitäisi pystyä vaikuttamaan. Se on juuri se asia, minkä pitäisi erottaa demokratiat diktatuureista. Kaikkihan me tiedämme, että tämä mitä demokratiaksi kutsutaan on valheellista jämäkapitalismia, pikaruokakulttuuria. Siksi tässäkin voi kai vaikuttaa lähinnä kulutustottumuksilla. Ainoa suora vaikuttamisen keino on olla ostamatta mitään eläintuotannon tuotteita, mikä on helpommin sanottu kuin tehty, koska se on tehty köyhemmälle kuluttajalle pirun vaikeaksi ja kalliiksi. Siinä orja maksaa ruoskan ja kahleensa.

Ollakseni johdonmukainen moralistijeesustelija, minun täytyy joka tapauksessa näin pyrkiä tekemään, niin kauan kun asiat eläintiloilla ovat huonosti ja tilalliset vastaavat kritiikkiin ja asian selvityspyyntöihin aggressiolla tai valheilla.

Eläintiloilta otetut kuvat huonosti hoidetuista eläimistä ovat pelkkä jäävuoren huippu, vaikka ne ovatkin vaikuttava keino tuoda tilannetta ihmisten tietoisuuteen. Eläintuotanto on puhtaimmillaankin julmaa lihatehtailua. Eläintä ei kunnioiteta. Niille ei tarjota hyvinvoinnin kannalta välttämättömiä asioita sinä lyhyenä aikana kun elävät. Turhaksi käyneet eläimet, kuten esimerkiksi kukonpojat kaasutetaan heti kättelyssä.

Lehmien kylkiin sörkitään muovisia ikkunoita eli pötsifisteleitä rehun sulamisen tarkkailemiseksi. Se on hyvä ikkuna, jonka kautta sopii kurkistella kuinka raadollista liukuhihnateollisuutta lihatuotanto on.

Ainoa syy miksi lehmälle annetaan edes välillä pieni hengähdystauko on se, että stressiliha maistuu pahalle. Ei siksi, että eläimestä välitettäisiin.

Paketissa ostamasi luomulihan takana ei ole olemassakaan mitään idyllisiä mummontiloja, joissa lehmillä on nimet ja niitä välillä paijataan. Silti näin tahdotaan uskotella. Tämä on taas sitä Pohjois-Koreaa.

Kaikki pelivara lihateollisuuden selittelyyn edes lähes eläinystävälliseksi haudattiin viimeistään silloin, kun ruhonpalasia miljoonista vuodessa murhattavista sioista alettiin sulkea muovisiin arkkuihinsa. Samoihin hautajaisiin on tänäkin vuonna kärrätty 1 610 902 sianruumista, eikä tunnu missään. Siipikarjasta ei viitsi samassa lauseessa puhuakaan.

Jos tämä tuli jollekin yllätyksenä, olisi ehkäpä hyvä ottaa selvää eläintaloudesta, jotta tietäisi minkälaista todellisuutta ostosvalinnoillaan rahoittaa.

Tiedän, että lihateollisuuden parissa työskentelevät nauravat asian kauhistelulle. Karjahan koostuu tuotantoyksiköistä. Niitä voi laskea, lihottaa, poistaa ja paistaa, mutta eivät ne ole eläviä olentoja.

Keskiverto lihansyöjä on niin vieraantunut todellisuudesta, että järkyttyy nähdessään lihateollisuuden arkipäivää edes vilaukselta. Tapaan kaiken aikaa ihmisiä jotka eivät tiedä mistä liha tulee, tai ainakin kuvittelee, että eläimiä kohdellaan ihan kivasti. Heti kun muusta puhutaan, laitetaan sormet korviin ja lällätetään.

Minun mielestäni on syytäkin järkyttyä ja järkytynkin yhä uudelleen. Ei silti kannata suunnata aggressioitaan taikka ivaansa viestintuojaan, vaan miettiä kuinka voisi elää niin, että ei tukisi järkyttävää, ympäristöllekin haitallista teollisuutta.

Vaihtoehdoista on puutetta. Lihatuotantoa ei voi eettiseksi muuttaakaan ja siitä ei tahdota luopua. Lihansyönti varsinkin nykyisissä mitoissaan on kuin risteys, josta pääsee kahteen eri umpikujaan: toisessa syöt lihaa ja tiedostat sen, että hyväksyt kirjaimellisesti lukemattomien eläinten kärsimyksen. Toisessa taas luovut lihansyönnistä ja samalla maitotuotteista. Muita vaihtoehtoja ei ole, vaikka todellisuutta yritetään peittää muovipaketteihin ja niiden päälle piirrettyihin iloisiin piirroslehmiin ja -kanoihin.

Jopa useissa soijanakeissa ja soijapihveissä on kananmunaa, joten rahat menevät samoihin bileisiin, koska jotakuinkin kaikki eläinperäinen on sidottu lihateollisuuteen.

Nytköhän siellä jossakin istuu joku tuijotellen pihviään, joka alkaakin äkkiä maistumaan hiukan stressaantuneelta? Ehkä se miettii miten voisi verbaalisesti kostaa ja nolata, leimata tämän blogistin ihme saarnaajaksi, ituhipiksi, viherpiiperoiseksi. Se joku miettii, että pitääkö kaikki nautinnot aina pilata moralisoinnilla? Kaikki oli hyvin, kun sai vielä syödä pakettituotetta ilman, että tuotantoketju sotkeentui ruokaan kuin hienhajuisen kokin hius.

Toinen lukija naurahtaa ja toteaa kirjoituksen olevan ihme sössötystä ja tunkee nautintoa tuntien eläintä suuhunsa, niin että herkullista rasvaa tihkuu hiukan suupielestä leualle. Kunhan ei itse tarvitse ampua kelvotonta sikaa päähän tai kolkata.

On sittenkin vielä yksi ryhmä: metsästäjät. He ovat valmiita tappamaan eläimen, mutta eivät ehkä rääkkäämään karjaa ja pitämään niitä ahtaissa karsinoissa vailla kaikkea kunnioitusta.

Minä en tahtoisi olla mitään noista kolmesta, vaan löytää kokonaan uusia vaihtoehtoja. En tahdo, että kukaan kokee syyllisyyttä tai aggressiota tämän lukemisesta. En myöskään toivo, että työnnätte pään pensaaseen ja uskottelette itsellenne, että miljoonien tai ehkäpä paremminkin miljardien elävien olentojen vuosittainen kärsimys pelkän kotimaamme mittakaavassa ei yhtään häiritse. Sen sijaan toivon, että tämä herättää kohtaamaan todellisuuden sellaisena kuin se on ja miettimään miltä se oikeastaan tuntuu. Sitten kehotan hyväksymään tunteen ja elämään sen mukaan

Mainokset

Tietoja jussinevalainen2013

Yhteiskunta, otan sen henkilökohtaisesti. Henkilökohtainen, syytän siitä yhteiskuntaa.
Kategoria(t): Uncategorized Avainsana(t): , , , , , , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s