Tragediatuotannosta päivää

Jostakin syystä kommunikoin paljon ihmisten kanssa sosiaalisen median kautta. Se on ihan ok, kunnes kaikki nämä ihmiset linkittävät keltaisen roskalehdistön kohu-uutisia seinilleen ja myös oma herkkä tajuntani saa olla tämän kasvoille syljettävän räkätihkun maalitauluna. Onko olemassa mitään sovellusta, jolla sen kaiken voisi tukkia puolitiehen? Herkkä ihminen tulee siitä kipeäksi, eikä vaivaan tehoa kolmen päivän sairasloma ja särkylääke. Sen tuottama todellinen vaiva on kyynisyys.

Ihmisten ilmoilla asioidessahan on jo ollut pitkään selvää, että mainonta ja yksipuolinen, muiden ihmisten yksityiselämään ja yksityisiin tragedioihin pohjautuva uutisoinnin irvikuva hallitsee kaupunkien ja kylien katukuvaa. Sitä ei pääse karkuun.

Nyt kyse ei ole siitä, että soopalehtien juttuja levittelisivät epäsosiaalisessa mediassa vain sellaiset puolitutut, jotka voisi jotenkin blokata pois häiritsemästä, vaan aivan älykkäät, ihanat ja ajattelevatkin ihmiset kompastuvat siihen sontaläjään ja viskelevät sekä pärskivät suuhunsa kaappaamansa loat ympäriinsä. He myös lisäävät taideteokseen lööppien ja uutisiksi naamioituneiden repostelujen lisäksi omat käsistä karanneet tunteensa, joita jutuilla tahdotaankin herättää. Tunteminen on inhimillistä, ampiaispesän laajamittainen sörkkiminen sen sijaan on kaikenlaisten päivä- ilta-, aamu- ja yölehtien sekä niiden nettisivustojen tietoista taktikointia.

Olen jo vähentänyt netissä notkumista tästä syystä, ja paljon. Mutta kommunikointimuodossa on paljon hyvääkin, en kai muuten siellä roikkuisi tätäkään vähää. Siksi toivon lööppilehtien linkittelyyn muutosta kaveripiirissäni.

Eräs työpaikallani konsultoinut psykologi sanoi, että ihmiset kiinnittävät huomiota aina ensisijaisesti negatiivisiin asioihin ja ilmiöihin. Voi olla. Ainakin lööppilehtien tapa tulkita maailmaa ja myydä sitten tätä maailmankuvaansa eteenpäin tuntuisi tukevan teoriaa. Rapalehtien tiedeosioissa käsitellään yleensä jotakin epätodennäköistä, mutta mahdollista katastrofia; kulttuurisivuilla jotain kirjailijaa syytellään ristiriitaisuudesta, jopa todellisuuden vääristämisestä (tällä kertaa ammatistaan huolimatta huonona asiana); täysin käsittämättömistä syistä julkisuuteen päätyneiden ihmisten mielenterveysseikkailuille naureskellaan; pääotsikot liittyvät yleensä johonkin kamalaan tragediaan. Asia tuli varmaan selväksi, joten en jatka listaa enempää, kaikki on paskaa ja menee päin vittua, paitsi kusinen kyrpä.

Maailma ei näytä ihan niin pahalta, jos lukee uutisia ja tietoja oikeasti kulloisenkin asian hyvin ja monipuolisesti tuntevista lähteistä, kun pöly on ensin hiukan laskeutunut. Silloin maailma näyttää monipuolisemmalta sekä monelta osin positiivisemmalta ja ihan ilman mitään hippilässytystäkin. Pahojakin juttuja on, mutta monessa asiassa päästään eteenpäin. Kaikki ei ole myöskään niin mustavalkoista, kun tapahtunutta asiaa on ehditty hiukan sulatella ennen ulostamista.

Edellämainittu roskalehtien maailmankuva voisi olla ihan okei yksilön tai yksittäisen julkaisun tulkintana maailmasta, mutta näillä lehdillä tuntuu olevan ihan oikeata valtaa siihen, mitä johtopäätöksiä kansan syvät rivit vetävät oikeasta maailmasta jossa elämme. Ensin napataan uutisaiheeksi se kaikista kauhein psykopaattitapaus tai pedofiili, joka on päässyt liian aikaisin linnasta ja vieläpä netissä retostellut tuomionsa lyhyydellä tai joissain tapauksissa jopa tappanut tai hyväksikäyttänyt uudestaan. Seuraavaksi ehkä järjestetään gallup: ”Ovatko tuomiot Suomessa liian lyhyitä?”

Tämä on ainakin ollut kuvio muutamassa aiemmassa tapauksessa.

Mediavaltaa omaavat lehdet tekevät ääritapauksista arkipäiväämme.

Ne eivät ole arkipäivää. Ei ole normaalia arkipäivää, että vasta aikuisuuden kynnyksellä horjahteleva tyttönen tutustuu nuorisokodissa psykopaatteihin, joiden kanssa lähtee ulkomaille paritettavaksi, mutta päätyykin sitten ruumissäkkiin. Ei ole arkipäivää, että internetissä on muutama vuosi myöhemmin joku kaikille avoin, varmasti rakkaudella perustettu, mutta ehkä hiukan tökerö RIP-sivusto, minne tytön murhaaja pääsee kommentoimaan tuomionsa lyhyyttä.

Jos pitäisin sellaista arkipäivänä, jonka pohjalta isot linjat ja toimintatavat tässä maailmassa kannattaa vetää, olisin jo tappanut itseni jollakin synkemmällä hetkellä.

Ei se ole arkipäivää. Se ei ole mitään arkipäivää edes sen kurjan lähiönuorison keskuudessa, joiden ongelmien keskellä työskentelen (ja siinäkin arjessa on paljon ongelmia). Meidän kaikkien arkipäivään voi kuulua jotakin hyvääkin. Se on paljolti meistä kansan syvistä riveistä itsestämmekin kiinni – ainakin nykytilanteessa – näillä olemassaolevilla puitteilla ja resursseilla.

Lööppilehtien esittämillä tulkinnoilla maailmasta ei saisi olla suoraa vaikutusta oikeusjärjestelmäämme tai mihinkään muuhunkaan elämäämme. Jälkimmäinen on ikävä kyllä ilmiö, jota ei selvästikään ole pystytty estämään. Kyllä niillä on ihan kouriintuntuva vaikutus ajatteluumme, halusi sitä eli ei.

Tuomioita ei sentään olla uskoakseni kovennettu lööppilehtien galluppien perusteella. On olemassa yksi hyvällä tavalla elitistinen asia, jota kannatan: massojen eli meidän kaikkien ei todellakaan pidä tunnekuohuissamme päästä päättämään siitä, tarvitaanko yhteiskunnan parantamiseen kovempia ja pidempiä tuomioita tai ovatko kuolemantuomiot hyvä juttu vai ei. Jokainen tietää mitä siitä tulisi, jos asiaa kysyttäisiin sosiaalisessa mediassa ja tuloksen perusteella pantaisiin heti täytäntöön. Sellainen suora demokratia olisi vain massojen ajattelematon reaktio ristiriitaisiin tunteisiinsa.

Tahdon, että niitä asioita hoitavat tämän muutenkin sotkuisen sopan sekaan tunteitaan dippaamattomat asiantuntijat. Juuri siksi, että itse tahtoisin suolestaa jokaisen raiskaajan, murhaajan ja pedofiilin. Tietysti. Ne tunteet pelottavat minua. En tahdo koskaan, että minun vihan-, pelon- ja suruntunteeni toimisivat pohjana millekään tässä maailmassa päätettävälle isommalle tai oikeastaan pienemmällekään asialle. Pienemmissä asioissa olen toiminut negatiivisten – joskus jopa aivan oikeutettujen – tunteiden varassa. Kokemus kertoo: se ei toimi, siitä ei seuraa hyvää.

Yhteisistä asioista päättämisen tulee olla monipuolisen harkinnan ja keskusteluista johdettujen, johdonmukaisten ja loogisten analyysien tulosta. Saamme harvoin yhteiskunnallista apua niihin kaikkein äkillisimpiin, akuuteimpiin, hetkeen sidotuimpiin ja vahvimpiin tunteisiin, mitä erilaiset tragediat tai muut pelottavat ilmiöt meissä herättävät.

Voimme kuitenkin pitää huolta edes läheisistämme, vaikkapa synnyttämistämme lapsista ja ystävistämme, jotta kenenkään ei tarvisisi hakea hyväksyntää nuorisokodista, tai varsinkaan sellaisilta tunnekylmiltä ihmisiltä, jotka satuttavat. Kaikki eivät ilmeisesti tiedä, että hyviä ja terveitäkin ihmisiä on olemassa.

Kunpa roskalehdet katoaisivat. Niiden johdosta kamalilla teoillaan ilkkuvat psykopaatit ovat ehkä nykyään monille arkipäivää, mutta kaupan lehtihyllyiltä tervehtiville lööppilehdille tragediat ovat bisnestä.

 

P.S. Minulla on tapana aliarvioida lukijoita, joten teen sen nytkin ilmoittamalla vielä lopuksi, että en ole sitä mieltä, että silmien sulkeminen pahoilta asioilta olisi mikään ratkaisu. Kyse on vain siitä, millä tavalla erilaisia tragedioita ja pahoja asioita tarkastellaan; tahdotaanko puuttua oireisiin vai itse sairauteen.

Mainokset

Tietoja jussinevalainen2013

Yhteiskunta, otan sen henkilökohtaisesti. Henkilökohtainen, syytän siitä yhteiskuntaa.
Kategoria(t): Uncategorized Avainsana(t): , , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Yksi vastaus artikkeliin: Tragediatuotannosta päivää

  1. Petteri sanoo:

    Hyvä kirjoitus!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s