Pahoinvointivaltiosta

Kun seuraa keskustelua terveydenhuollon ja hyvinvointivaltion nykytilasta, voi hätäisesti tehdä johtopäätöksen, että terveyttä huolletaan kehnosti ja elämme pahoinvointivaltiossa. Koko keskustelu kyllästyttää kyynisempää. Ei tässä mitään uutta ole, vaikka luisummekin koko ajan jyrkempään kusiliukumäkeen.

Päivi Punkka kirjoittaa avun saamisen vaikeudesta Helsingin Sanomien nettisivuilla 9.9.2013 .

Niin se on. Joskus avunhuudot hukkuvat metsään, eikä sieltä vastaa kukaan. Olen itse seurannut sivusta sitä, kuinka ihmiset hakevat vuosikausia nöyrästi apua sitä saamatta.

Toisaalta kurjaa on hoitohenkilökunnallakin, kuten anonyymi psykiatrian työntekijä toteaa Helsingin sanomien nettisivuilla 12.9.2013. Myös potilaat ovat virheellisiä. Myös potilaat ovat ihmisiä, niin kuin hoitohenkilökuntakin, joka saa liian vähän liksaa, liian vähän lepoa ja liian vähän kunnioitusta.

Kurjaa on.

Minun ei tarvitse edes työskennellä hoitoalalla, ja silti voin omankin työkokemukseni pohjalta kertoa, että ihmiset voivat varsinkin tietyillä pääkaupunkiseudun alueilla erityisen pahoin. On lopputuloksen kannalta yhdentekevää johtuuko se siitä, ettei apua olla osattu antaa, vaiko siitä, ettei sitä olla osattu ottaa vastaan. Joka tapauksessa ahdistusta on. Se näkyy, tuntuu ja haisee.

Ei siitä ahdistuksen määrästä pelkästään hoitohenkilökunta kärsi. Moni kärsii siitä saamatta edes asiaan kuuluvaa palkkiota kärsimyksistään.

Molemmat edellämainitut kannanotot ovat tärkeitä.

Toiset eivät pääse hoitoon vaikka yrittävät nöyrästi vuosikausia, toiset taas kusevat kaiken tarjotun avun päälle. Tämän lisäksi hoitohenkilökunta on väsynyttä, julkinen terveydenhuolto ruuhkautunutta ja käppää, eikä kokoomuksen tarjoama ratkaisu julkisen terveydenhuollon alasajosta ja yksityistämisen puolesta tarjoa uusia ratkaisuja köyhille, eli enemmistölle ja niille jotka apua kipeimmin tarvitsevat.

”Vali vali, älä dokaa ja siivoa kämppäsi luuseri”, sanoo työväen pressa.

Olen itse onnellisessa asemassa. Olen kenties oivaltanut kriittisen ajoissa, että täällä ollaan aika yksin ja että itsestään sekä lähimmäisistään kannattaa alkaa huolehtimaan nyt, eikä vasta sitten kun on krapula ja masentaa. Juuri silloin ei välttämättä apu ole kovin lähellä, eikä omat voimat riitä sen vastaanottoon. Avun ottaminen vastaan ei ole mitään lepäilyä, vaan raskasta työtä, jonka parissa joutuu kohtaamaan itsensä, riittämättömyytensä, virheellisyytensä ja kaikki huonot puolensa.

Vasta sitten kun on käynyt avun saamisen raskaan prosessin läpi, voi ehkä noudattaa nykyisen Suomen presidentin neuvoa, vaikka se onkin neuvona täysin paska, hyödytön ja sen antaneelta henkilöltä saatuna naurettavampi kuin yksijalkainen puliukko potkimassa laiskaa perseelle.

Ketä muutenkaan kiinnostaa mitä helvettiä joku presidentti sanoo yhtään mistään? Ei pahviukolta mitään kannata kysyä. Eivät ne ole samassa maailmassa meidän tavallisten ihmisten kanssa. Presidentti ja kansanedustajat ovat yhtä pahvista kulissia. Piirrä niille viikset vaalien alla. Se vaikuttaa todennäköisesti tulevaisuuteesi saman verran kuin antamasi ääni pressanvaaleissa.

Mutta kun asiasta jotain tietäviltä – eli hoitohenkilökunnalta tai hoidettavilta – jotakin kysytään, on vastaus aina sama: väsyttää. Avun tarve ja avun tarjonta eivät kohtaa, vaan ohittavat toisensa yön pimeydessä ja loitotessaan oksentavat kannelta samaan pahoinvoinnin mereen.

Molemmat tämän tekstin alussa mainituista kirjoittajista ovat oikeassa: homma ei nykyisellään toimi, ihmiset väsyvät ja pahoinvointi lisääntyy.

Se onkin sitten monimutkaisempi asia mitä sille voisi tehdä.

Kehoitus huolehtia itsestään ja läheisistään – oli sitten hoitohenkilökuntaa, hoidettava tai jotakin ihan muuta – on ainoa mitä mieleen tulee, mutta ei sillä pitkälle pötkitä.

Olen kuitenkin todistanut myös onnellisempia tarinoita. Niiden perusteella uskallan kehottaa kaikkia pahoinvoivia olemaan rehellisiä omalle pahalle ololleen ja etsimään aktiivisesti apua elämänsä korjaamiseen. Se vaatii sinnikkyyttä ja peiliin katsomista. Mutta se vaatii myös sen muistamista, että kaikilla on oikeus saada apua, vaikka olisikin osin oman kuoppansa kaivanut. Jos apu löytyy ja olet valmis nöyrtymään ja ottamaan sen vastaan, se voi olla henkesi arvoinen

Mainokset

Tietoja jussinevalainen2013

Yhteiskunta, otan sen henkilökohtaisesti. Henkilökohtainen, syytän siitä yhteiskuntaa.
Kategoria(t): Uncategorized Avainsana(t): , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s