Kirjoituksia aivopesulasta

Luin mainosmaailmaan sijoittuvan romaanin, jonka on kirjoittanut Frédéric Beigbeder. Lukemani pokkariversion nimi on 8,99 €. Ilmestyessään – varmaankin kovakantisena – sen suomennettu nimi on ollut silloisen hintansa mukaan 24,99 €.

Romaanin kirjoittaja on siirtynyt mainosmiehen uralta kirjailijaksi ja kriitikoksi. Hän osaa kirjoittaa asiantuntevasti hyvätuloisen, kokkelia nokkaansa nuuskuttavan copywriterin näkökulmasta ja kuvata oivallisesti mainosmaailmaa sisältäpäin. Kirja on loistava, suosittelen sitä kaikille jotka eivät sitä ole vielä lukeneet.

Yksi kirjan perusajatuksista on kammottava oivallus siitä, että elämme mainonnan totalitarismissa. Tämän sortin fasismi ei toimi sensuurin ja vaientamisen varassa, vaan päinvastoin korostaa vapautta. Länsimaiseen ihanteeseen kuuluu nimenomaan vapaus valita (eri tuotteista) ja lupa kapinoida (ostamalla).

Kirja herättää ajatuksia. Lukekaa se. Jätän sen nyt nimittäin pois tästä tekstistä ja siirryn sen herättämiin ajatuksiin.

En väheksy mainonnan ja länsimaisen markkinatalouden aivopesun voimaa. Mutta en usko sen myöskään ohjaavan kaikkea ja kaikkia. En ole niin kyyninen. En tahdo olla nihilisti, vaikka se onkin vallitseva trendi monien näennäisesti kaltaisteni, sukupolveni punkkareiden keskuudessa.*

*Kertoohan se nyt jotakin, jos Jouni Hynynen, Wallu Valpio, Jone Nikula ja Teemu Bergman alkavat lähentyä osaksi jotakin samaa, kaikkien ihailemaa rock-ihannetta, eikö kerrokin!? Olemme kai matkalla helvettiin.

Kilpailen mainonnan luomien valheellisten ihanteiden kanssa kaiken aikaa, töissä ja vapaa-ajalla.

Myös tulevaisuuden unelmatyössäni kilpailisin ihanteista ja mielikuvista. Kyse on siitä, onnistuuko kirjailija, muusikko tai muu vaikuttaja – ajatusten herättäjä – luomaan vahvemman ihanteen kuin mainonta.

Kaikki mainonnan ulkopuolelle jäävä ajatusvaikuttaminen on tänä päivänä sotaa markkinataloutta, sen luomia tyhjiä ihanteita vastaan. Se on sotaa mielikuvista.

Sorrumme aina johonkin ihanteeseen, joka koostuu mielikuvista. Minä sorruin herkässä teini-iässä toisenlaiseen ihanteeseen kuin siihen, mitä telkkari ja mainokset yleensä tarjoavat.

Samaistuin Charles Bukowskiin (hänen alter egoonsa Henry Chinaskiin), eräänlaiseen rappioromanttiseen anarkistirunoilijaan, väliinputoajaan ja hylkiöön. Kuuntelin punkkia ja hengasin lähiökapakoissa, mörskissä sekä luolissa katsomassa bändejä ja vetämässä pään täyteen, parhaimmillaan tai pahimmillaan joka päivä.

Samaistuin kaikkiin vajavaisiin väliinputoajiin, jotka tuntuivat olevan jatkuvassa sodassa järjestäytyneen yhteiskunnan kanssa, ja jotka ovat kuitenkin tehneet elämästään jotakin, edes pari hyvää biisiä tai runoa.

Ehkäpä suojauduin sillä aivopeseytymästä johonkin toiseen äärimmäisyyteen.

Joku toinen sortuu siihen ihanteeseen, jonka mukaan on tosi ok että jollakin yhdentekevällä bisnesidealla tai perinnöllä ansaitsee miljoonia euroja rahaa, kun toiset paiskivat perse ruvella hommia minimipalkalla.

Kyllä rappioromantiikkaakin myydään ihanteena markkinatalouden taskuun, juuri tietynlaisen kuluttajan laskuun. Aika moni nielee syötin, pysyy sen parissa näppärästi pois häikäilemättömämpien jaloista ja mahdollistaa yllä mainitun toisenlaisen ihanteen, jonka seurauksena me kaikki tukehdutaan paskaan samalla kun massat köyhtyvät ja harvat rikastuvat.

Jollakin tapaa oman samaistumiskohteeni ääri(jästi)päisyys tuntuu alleviivaavan vaihtoehtoja joiden joukosta valitsemme. Kuinka vapaita oikeastaan olemme valinnoissamme?

Onnekseni samaistuin myös fiksumpiin ja rauhallisempiin esikuviin, kuten vaikkapa suureen filosofiin nimeltä Greg Graffin. Muuten olisin ehkä jo haudassa.

Täytyy luoda uusia vaihtoehtoja, koska nykyiset ovat enimmäkseen paskoja. Meille jotka emme synny rikkaina ja kannustettuina, ei ole valmiina uusia korttipakkoja. Tuskin niitä on rikkaillekaan. Tavallaan nekin ovat varakkuutensa – jaetun korttipakan – vankeja.

Jonnekin pahoinvointilähiöiden kurjuuteen syntyneillä korttipakka on kulmista rispaantunut ja valmiiksi mutkalla. Meidän täytyy tehdä uusia pakkoja itse.

Onneksi ymmärsin lopulta lisätä vaihtoehtojani (uusia niitä kortteja) opiskelemalla. Paranoidina nulikkana funtsin, että koulutus on vain yhteiskunnan kavalaa aivopesua. Päinvastoin, se on ollut aseiden lataamista kaikenlaista aivopesua vastaan, kunhan huolehtii siitä, että opiskelee omilla ehdoillaan.

Jotakin mainonnan voimasta kuitenkin kertoo se, että sen orjia kyllä näkee yliopistomaailmassakin. En tiedä onko kyse jostakin aivokemiallisesta vajauksesta, mutta moniin korkeakouluopiskelijoihinkin näkyvät markkinavoimien tyhjät lupaukset uppoavan, siinä missä perussuomalaisten, kokoomuslaisten tai muiden vastaavien veijareiden ontto sekä tylsäksi kulunut retoriikkakin (näkyy vessakirjoituksissa).

Totesin aiemmin tässä tekstissä, että olemme sodassa. Ei ole tärkeää varustatko itseäsi korkeakoulussa vai lähikirjastossasi.*

*Kapakassa tuskin viisastut, vaikka pöydässä käytäisiinkin joskus mielenkiintoisia keskusteluja naapurin Peran seikkailuista, ja nurkkapöydässä joka päivä istuvan Jaakon huhuttaisiin olevan lukenut mies.

Tärkeää on se, että et koskaan unohda olevasi mielikuvien orja ja monenlaisten tahojen riepottelun kohde. Voit itse vaikuttaa siihen, kenen ihanteita seuraat, vai luotko kokonaan omiasi. Laajenna asevalikoimaasi.

Loppukevennys:

elamankoulu

Mainokset

Tietoja jussinevalainen2013

Yhteiskunta, otan sen henkilökohtaisesti. Henkilökohtainen, syytän siitä yhteiskuntaa.
Kategoria(t): Uncategorized Avainsana(t): , , , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s