Aikamoista

Aika on aika käsittämätön juttu. Ja nykyisessä minuutintarkassa muodossaan – niin kuin me suomalaiset nykyihmiset sen käsitämme – melko tuorekin juttu. Meinasin ensin kirjoittaa, että ajattelisimme nykyään sekunnintarkasti, mutta eihän kukaan nyt sentään arjessaan sekunteja mittaa! Toivottavasti ei! Onnea vaan jos olet jo niin vakavasti ajan orjuuttama.

Harvoin tulee ajatelleeksi, että vielä 1900-luvun alussa täällä Suomessa oli jokaisella paikkakunnalla oma aikansa, joka määrittyi paikkakunnan pituusasteen perusteella. Helsingin aika jyräsi nämä paikallisajat käskyvaltansa alle vasta 1921, jolloin saapui myös oppivelvollisuus.

On jännä pohtia, että kuinkahan tarkalla kellonlyömällä jopa kymmeniä kilometrejä metsien läpi tarponeet ja hiihdelleet, sekä tarkkaan aikakäsitykseen tottumattomat nuhjuiset, nälkäiset ja rupiset pikkuvesselit ovat ehtineet kouluun? Mahtaa olla hiukan eri meininki kuin nykyään, kun itse olen opettajia sijaistaessani esimerkiksi laitellut lapsia luokan eteen laulamaan muutaman minuutin myöhästymisen johdosta. Aika paljon on varmaan lapsia laulatettu viime vuosisadan alkupuoliskon opinahjoissa. Tai sitten koululaispioneereja rummuteltiin karttakepeillä uuden minuutintarkan ajan tahdissa.

Kaikki olisi voinut mennä eri tavalla, mutta jostakin syystä kehityksen myötä nimenomaan ajasta on tullut tasapuolisesti meitä kaikkia hallitseva tekijä. Toisaalta onhan se loogista, aikamme täällä kun näyttäisi olevan ajallisesti mitattunakin rajallinen. Eipä sen kuitenkaan luulisi jotakin keskiajan uskovaista paljon liikuttaneen, että kuinka monta sekuntia täällä joutuu kärsimään, ennen kuin jumala ottaa taivaaseen. Miksipä mekään vaivaisimme liikaa päätämme elinvuosilla, saati elintunneilla ja -minuuteilla?

Wikipedia tiesi kertoa, että minuuttiviisari on yleistynyt joskus 1600-luvun lopulla, mutta sekuntiviisari vielä myöhemmin. On vaikea uskoa, että suomalaisessa 1800-luvun agraariyhteiskunnassa olisi kovin tarkkaan vielä sekunteja tai minuuttejakaan laskeskeltu. Totta kai valoisa aika oli kullan arvoista ja ainakin ulkohommat piti olla tehtynä ennen pimeää, mutta ei siinä sekunneilla pelattu, vaikka pelolla ehkä mietittiinkin, että koska se aurinko taas putoaa horisontin tuolle puolen.

Metrolla kulkiessa voi saada hyviä esimerkkejä nykyajan aikakäsityksistä. Itse olen todistanut muun muassa tilannetta, jossa pukumies survaisee hädissään kätensä ja salkkunsa metron sulkeutuvien ovien sisäpuolelle ja juoksee kiihdyttävän metron vieressä pitäen sisällä matkustavasta salkustaan kiinni. Kuski onneksi huomasi lopulta tilanteen ja pysäytti ennen kuin miehelle tuli seinä vastaan. Olen aika varma, että tuo mies ei olisi päästänyt irti salkustaan. Mutta mikä saa niin kiireiseksi, että syöksytään tuolla lailla hengenvaarallisiin tilanteisiin? Seuraava metro olisi tullut kolmen minuutin kuluttua eikä mies näyttänyt aivokirurgilta.

Olen tehnyt kokeiluja ajalla (tästä alkaisi helposti jännä scifijuttu!). Olen yrittänyt olla piittaamatta siitä liikaa. Aina se jossakin kuitenkin tulee kiusaamaan: töissä, opinnoissa, bändin kanssa studiossa tai keikalla. Siihen voi kuitenkin suhtautua monella tapaa. Sen voi antaa viedä itseään, tai sitten voi pienellä tsemppaamisella pysyä puikoissa.

Kun kiirehtii niin aika karkaa käsistä kuin tuntematon nainen johon koetat tarrata kiinni heti ensitapaamisella kapakassa. Kun pysähtyy ja keskittyy olemaan tässä hetkessä, niin aikakin joskus pysähtyy. Näet kokonaisuuksia, jatkumoita, menneen ja tulevan, mutta ennen kaikkea nykyhetken. Nykyhetki on se missä me elämme. Nykyhetkeen voi karata ahdistavaa tulevaisuutta tai piinaavaa menneisyyttä. Vain nykyhetkessä ajatus muuttuu todella toiminnaksi. Nykyhetki on se pakopiste, johon sinun kannattaa kunnolla keskittyä. Ajattele mennyttä ja tulevaa nykyhetken tukijalkoina, jotka ovat kyllä välttämättömiä, mutta olemassa vain tästä hetkestä käsin ja itse asiassa molempia rakennetaan yhä uudelleen kaiken aikaa (myös menneisyyttäsi ja muistojasi!). Niillä ei ole arvoa ilman tätä hetkeä, jota ne kannattelevat.

Aika on suhteellinen käsite. Se mittaa asioiden suhteita toisiinsa. Se ei ole sama mustan aukon ja atomin sisällä. Koko universumin mittapuulla meidän sekunneillamme, tunneillamme tai edes vuosillamme ei ole suurtakaan merkitystä, ja muutenkin ne merkitsevät yhtikäs mitään vain juuri tästä näkökulmasta ja hetkestä käsin.

On muiden kannalta ihan kiva että ilmestyt kuitenkin bänditreeneihin tai töihin suurin piirtein kellon mukaan sovittuun aikaan. Se että koettaa olla tässä hetkessä eikä anna minuuttien kiusata ei tarkoita myöskään sitä, että ajan mukaan sovitut asiat tulisi unohtaa täysin. Minun nähdäkseni esimerkiksi sellainen on tärkeää, ettei hyvän hardcorepunklevyn keskimääräinen biisimitta ylitä puoltatoista minuuttia. Mieluiten mukaan mahtuu paljon alle minuutin rykäisyjä. Noin muita juttuja ajatellen nykyajan stressaantuneelle ihmiselle tekisi hyvää välillä muistaa ajan keinotekoisesti rakennettu luonne, eikä hirttäytyä kravatistaan sekuntiviisariin joka käänteessä.

Höh, nytkin jäin kirjoittamaan tätä keittiöfilosofista purkausta, kun pitäisi olla rakentamassa pihaan kasvihuonetta, että saisin tänään itseni kanssa ennalta sovitun määrän työtä tehtyä. Toivotan teille kaikille hyviä aikoja!

Mainokset

Tietoja jussinevalainen2013

Yhteiskunta, otan sen henkilökohtaisesti. Henkilökohtainen, syytän siitä yhteiskuntaa.
Kategoria(t): Uncategorized Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s