Kiertuefläsäreitä ykkönen

Diy-punkbändien voimin rundaaminen on… omanlaistaan hommaa. Olen jokaisen kiertueen jäljiltä ollut niin klesana ja ällistynyt, että kiertueraportit jäävät usein kirjoittamatta. Tässä satunnaisia ja jäsentelemättömiä muistikuvia sieltä sun täältä, eri bändien kiertueilta. Lisää joskus myöhemmin. Ehkäpä joskus vielä kirjan kansien välissä.

Ruotsi ja Norja Sydäntalvella 2003

Olemme liikkeellä kahden bändin, yhden henkilöauton ja yhden minibussiksi runnotun pakettiauton sekä muutaman kuskin voimin. Paku on paskana. Bussipysäkillä on kylmä. Unta on kokeiltu laivalla pari tuntia ja osa porukasta on jurrissa. On hyvä fiilis ja läppä lentää, vaikka varpaat jäätyvät pakkasessa. Suuvedeksi kelpaa minttuviina.

Auto saatiin korjattua jossakin Ruotsin maaseudulla. Bändini vokalisti oksentelee pussiin ja uhkaa perua keikan, joka on eka ulkomaankeikkamme. Jätkä on vetänyt kovat jurrit laivalla edellisyönä. Miksipä ei olisi? Laivat ovat kauheita paikkoja.

Norjan rajalla se joutuu vetämään bokserisilleen kopissa, mutta välttyy onneksi persesyyniltä.

Keikkapaikkana vanha squatti nimeltä Blitz, Oslossa. Tulemme reilusti myöhässä paikalle. Vedämme hätäiset keikat ja vokalistimme uhkaa oksentaa yleisön päälle. Keikan jälkeen se ryntää ulko-ovelle kakomaan.

Liettua, Palanga Lokakuussa 2005, ”Ovista ja ikkunoista”

Keikkapaikkana on fiini ravintola jossakin paikallisessa puuhamaassa, jonka pihalla on kaikenlaista hilavitkutinta ja trampoliinia. Lavalla on akvaario. Joku lapsiperhe ruokailee kauniisti sisustetussa ravintolassa. Kohta pitäisi soittaa hardcorepunkkia eikä hissimusaa.

Liettuanvenäläinen keikkajärkkääjä vetää melkein parin tunnin keikan bändeinensä ja suuri osa keikasta on venäjän kielellä paasattuja monologeja biisien välissä.

Kun keikat on soitettu, juomme olutta. Jossakin vaiheessa henkilökunta hätistelee ulos. Valot kiinni, ovet äkkiä säppiin ja henkilökunta katoaa jonnekin. Kaikki tapahtuu nopeasti.

Jäämme tupakoimaan ja jauhamaan paskaa pihaan. Kohta joku tajuaa, että basisti puuttuu. Hetken ihmettelyn perästä joku huomaa pitkänhuiskean silhuetin ikkunasta; siellä se pyörittelee hämmentyneen oloisena hiuskiehkuraansa keskellä ravintolan pimeyttä. Se oli paikan yllättäen sulkeutuessa ratkaisevalla hetkellä kyykkimässä vessamontun yllä; hienossa liettualaisessa ravintolassa on pytyn sijaan posliinikuoppa lattiassa.

Hetken tuumailun jälkeen löydämme ikkunan joka on jäänyt auki ja basisti pääsee ulos.

Yövymme saman puuhamaan hotellissa. Itse olen jo unten mailla, mutta venäläisiä kiipeää ikkunasta sisään liittyäkseen joidenkin kukkujien seuraan juhlimaan. Haukkuvat votkat.

Seuraavana päivänä tapamme aikaa läheisellä hiekkarannalla ja kirjoitamme bändien nimet valtavan kokoisina hiekkaan, jotta Ufot näkevät että yritämme olla ylpeitä bändeistämme, vaikka paikalliset eivät kauhean innoissaan olisikaan.

Asumme ja soitamme likaisissa laatikoissa ja liikumme kivipinnoilla, hengenvaarallisilla katiskoilla.

Saksa, Kepeänä Kesänä 2010

”Vittuuuuuu!!” Pam! Krunts!

Vai tältä se kolari tuntuu. Olen pelkääjän paikalla ja kädessä on kaljapullo.Kello on jossakin seitsemän tai kahdeksan hujakoilla aamulla ja koko yö on otettu mittaa vitsistä, joka ei naurata ketään: puolalaisesta moottoritiestä, jota ajatellessakin otsa kastuu hiestä.

Mutta kolari sattui vasta Saksan puolella, kun helpotuksesta oli jo huokaistu. Keljun ironista. Onneksi ihmisille tai eläimille ei käynyt mitään. Ovi ei aukea kun yritän avata sen. Huomaan, että se on rutussa. Nostan jalkojani, lattia on haljennut maihareiden alta.

Hyväuninen vokalisti puuttuu muiden joukosta tien sivusta, kun poliisi saapuu paikalle. Se nukkuu vielä pakun takaosassa, minne jossakin yön vaiheessa kannoin sen etupenkiltä torkkumasta. On ihmeissään. Luulee lentäneensä kolarin voimasta etupenkiltä takapenkille nukkumaan. Naurattaa.

Suomesta vuokrattu paku meni autojen hautuumaalle.

Kun on odoteltu soitto- ja matkatavarat levällään koko päivä korjaamolla – odottaen vakuutusyhtiön tasatunnein saapuvaksi lupaamaa jatkokuljetusta – ei enää naurata. Korjaamon omistaja haukkuu vakuutusyhtiön porukan puhelimessa fasisteiksi ja järjestää meille pizzaa ja kyydit Leipzigiin. Sen vaimo on vanha punkkari, joten annamme sille levyjä kiitokseksi kaikesta. Olen niin liikuttunut, etten osaa muuta kuin hokea kiitosta ja naureskella, kun korjaamotyyppien kaveri Horst heittää läppää kuskatessaan meitä.

Leipzigin liepeillä tulevaisuudessa eläminen muuttuu jälleen painajaiseksi. Kello on jo ties mitä ja geepeeässät näyttävät meidän olevan perillä, vaikka olemme jossakin nukkumalähiössä. Läheltä kuuluu jalkapallohuligaanien mellastuksen äänet.

Lopulta olemme perillä Zoro-squatissa. Vedämme helkkarinmoisen keikan ja kännit loistavalla saksalaisella oluella. Onneksi olen ystävien seurassa. Päivä päättyy paremmin kuin se alkoi.

Mainokset

Tietoja jussinevalainen2013

Yhteiskunta, otan sen henkilökohtaisesti. Henkilökohtainen, syytän siitä yhteiskuntaa.
Kategoria(t): Uncategorized Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s