Rappiota ja romantiikkaa

Olen joskus pitänyt itsestään selvänä tiettyjä punkin ja hardcoren elementtejä: rappio, viha, bändien ja punkkareiden lyhyt elinkaari, lyhyet biisit, vaaran tuntu, impulsiivisuus. Voisin jatkaa listaa loputtomiin, mutta ymmärtänet pointin: verta pittiin ja koksua nokkaan!

Nämä asiat kuuluvat olennaisesti punkkiin. Mutta henkilökohtaisesti olen hiljattain tehnyt uuden oivalluksen punkista. Olen sen kai aina tiennyt, mutta jostain syystä vasta nyt se kirkastui: punk edustaa itselleni juuri kaikkea muuta kuin rappiota.

Olin impulsiivinen ja väkivaltainen lapsi. Muistikuvat ala-asteesta sisältävät lähinnä tappelemista ja tuhon kylvämistä. Suurimmasta osasta näistä vanhempani eivät tiedä mitään, ehkä hyväkin niin. Kotona ahdisti. Inhosin auktoriteetteja, koulua, aikuisia, ”hyvien perheiden” kersoja sekä fiksuja ja rauhallisia ihmisiä. Kulutin väkivaltaviihdettä, uskoin sen todeksi ja opettelin siitä maailmasta säännöt ja moraalin omaan maailmaani. Ihan oikeasti uskoin kaiken sen todeksi, en puhu paskaa!

Sitten tuli punk. Se iski jo ala-asteella, mutta yläasteella tajusin jo jotain sanoista. Luin Dead Kennedysin, Nofx:n, Bad Religionin ja lukemattomien muiden yhtyeiden sanoja ja yritin ymmärtää. Musanahan se oli sanomattakin ihan saatanan kova juttu heti ensitahdeista lähtien!

Punk vei mennessään. Suuri osa sen maailmasta oli väkivaltaista ja uhkaavaa, kuten todellisuuskin. Myös siihen maailmaan kuuluvat viina, huumeet ja väkivalta, jotka ovat tietysti ihan arkipäivää jo viimeistään yläasteella muussakin elämässä. Mutta siinä kyti jotain sellaista, joka saattaisi kasvaessaan myös kasvattaa ahdistunutta nuorta itseään; ei vain lannistaa ja masentaa. Punk oli auktoriteetteja vastaan, mutta se myös jätti teennäisesti alleviivaamatta, että oli samalla monen hyvän ja kaikille yhteisen asian puolesta.

Punk on todellisuutta. Se on itse asiassa sitä kaikkein todellisinta sorttia ihmisten luomista todellisuuksien konstruktioista; se on yleensä rehellistä. Kaikki muu, huumevalistuksesta siihen mitä tapahtuu niiden aiemmin mainittujen ”hyvien perheiden” kotona, osoittautuu helposti valheeksi.

Nyt kun koitan saada jotakin tolkkua menneisyyteen asia onkin ihan itsestään selvä. Yllättäen punk olikin se asia joka vei pois kaduilta vetämästä viinaa ja tappelemasta. Se kannusti eteenpäin. Se kannusti unohtamaan puutteet (esim. soittotaidon puute!) ja valmiit ratkaisut. Se kannusti tekemään itse. Se kannusti myös tekemään yhdessä.

Täysi-ikäistymisen kynnyksellä huomasin idioottiystävieni (sellaisia teinit on!) kanssa, että Suomessahan on myös punkkia, elävää ja hengittävää punkkia! Löysimme uuden perheen. Oli pakko perustaa myös oma bändi.

Pax Americana järkkäsi vuonna 2003 Abnormin mukaansa Euroopan kiertueelle, Olin silloin 19-vuotias ja aivan pihalla, niin kuin muutkin Abnormin jätkät. Kiitos Paxille, että ottivat mukaan! Reissu oli hengenvaarallinen ja raskas, mutta opettavainen. Sen matkan tarjoamilla eväillä on tehnyt enemmän kuin ehkäpä millään muulla koskaan. Osansa on tietysti muullakin koulutuksella ja kasvatuksella – joita osaan nykyään arvostaakin – sekä kirjallisuudella ja monilla muillakin tärkeillä asioilla. Merkitys on kuitenkin se, mikä minulla on rakentunut nimenomaan punkin ympärille ja kiertue silloin nuorempana kiteytti suuren osan siitä, mikä on tärkeää: ystävät, musiikki, DIY, luovuus ja rohkeus.

Olin ehdottomasti menossa väärään suuntaan ennen punkkia ja totta puhuen vielä pitkälle sen löydettyänikin; asia jonka myös olen todella sisäistänyt vasta pikkuhiljaa.

Toki tuolla edellä mainitulla reissulla vedettiin aivan liikaa viinaa ja tehtiin typeryyksiä kirjaimellisesti enemmän kuin roviollinen lakikirjoja pyrkii kieltämään. Aivan kuten on tullut tehtyä muussakin elämässä yrittäessäni huterasti kasvaa jonkinlaiseksi aikuiseksi.

Lopulta kuitenkin, sen sijaan että punk-elämäntyyli olisi johtanut ennenaikaiseen kuolemaan (ainakaan vielä 27-vuotiaana) tai ryhtymään narkkariksi, se on saanut nimenomaan kunnioittamaan elämää, opiskelua ja aktiivisuutta, ystävyyttä ja yhteisöllisyyttä. Sen sijaan, että se olisi saanut pahoinpitelemään muita, se onkin saanut luopumaan väkivallasta ja keskittymään kehittämään järkeä ja vaihtoehtoja, ottamaan kipeistäkin asioista selvää.

Kiitos punk ja kiitos punkkariystävät. Nähdään pitissä.

 

P.S. Tiedostan sen, etten onnistunut näin läheisestä aiheesta kirjoittamaan sortumatta sentimentaalisuuteen. Punkin sääntöjä vastaan ilmaisunikin venyi melko pitkäksi.

Mainokset

Tietoja jussinevalainen2013

Yhteiskunta, otan sen henkilökohtaisesti. Henkilökohtainen, syytän siitä yhteiskuntaa.
Kategoria(t): Uncategorized. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Yksi vastaus artikkeliin: Rappiota ja romantiikkaa

  1. Tämä kirjoitus sen kunniaksi, että juuri näillä hetkillä siitä tekstissä mainitusta kiertueesta tulee kuluneeksi tasan kymmenen vuotta, eikä Abnorminkaan touhuille näy loppua.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s