Salaliittokäytännöt

Luen kiinnostavaa kirjaa salaliitoista. Sen on kirjoittanut David Aaronovich ja se on nimeltään Voodoo Histories: How Conspiracy Theory Has Shaped Modern History. Suosittelen! Salaliitot liittyvät parhaillaan työstämääni graduun. Tai sitten eivät, mutta niistä on kiva lukea ja gradun voi aina jättää viime tinkaan.

Joissain tapauksissa salaliittousko menee överiksi, varsinkin jos se johtaa siihen, että sen myötä elämä muuttuu vaikeaksi, saat töistä potkut, laitat foliohatun päähän ja rakennat kotona omatekoisen säteilymittarin. Sitten leiriydyt telttailemaan Olkiluotoon, missä mittailet vaarallisia säteilylukemia ja postailet tuloksiasi blogiisi ja lukemattomille asiaankuulumattomille keskustelupalstoille.

Arkisempaakin salaliittouskoa on olemassa ja sitä löytyy jopa lähipiiristäni. Oma suhtautumiseni salaliittoihin on kaksijakoinen: Ne kiinnostavat, mutta ikävä kyllä ovat yleensä silkkaa soopaa ja menevät samaan sarjaan muinaisten astronauttien ja astrologian kanssa. Mitä monimutkaisempi teoria, sitä varmemmin se on sontaa.

Occamin partaveitsi on kätevä työkalu kakanhajun tunnistamiseksi uskottavalta kuulostavan salaliittoteorian lähettyviltä. Periaatetta voi kuvailla yksinkertaistettuna näin: jos teoria vaatii luotettavuutensa tueksi yhä enemmän lisäolettamuksia ja yhä useampia muuttujia toimiakseen, se ei ole kaikkein uskottavimmasta päästä. Yksinkertaisin ratkaisu on siis todennäköisin.

Ajatellaan väitettä, jonka mukaan kotitalousjätteiden lajitteleminen kotona on täysin turhaa, koska ne kuitenkin jossakin vaiheessa sotketaan ja viedään samassa läjässä kaatopaikalle. Ollaan todennäköisesti ruskean äärellä. Se tarkoittaisi nimittäin sitä, että kaikki jätehuoltoon liittyvä työ ja vaiva oltaisiin tehty turhaan ja kaikki jätehuoltoon liittyvillä aloilla työskentelevät ihmiset olisivat mukana tässä salaliitossa. Liikaa muuttujia, jokin tässä haisee.

Entäpä sellainen väite, että kuussa käymisen taustalla on salaliitto ja oikeasti ihminen ei ole tuon taivaankappaleen kamaralle koskaan astunut? Tai sitten väite, että ilmastonmuutos on pelkkää huuhaata jonka takana piileskelee joku joka käärii koko kohusta voitot talteen? Päättele itse. Ota selvää. Tarvitseeko teoria taustatuekseen hirvittävän määrän oudosti käyttäytyviä ihmisiä (ehkä jopa ystäviesi joukosta) jotka ovat mukana salaliitossa? Entä resursseja?

Arkipäiväisempi kuluttajien sumutus on läpinäkyvämpää. Kutsutaan sitä kategoriaa tässä teorian sijaan salaliittokäytännöksi. Nämä käytänteet eivät ole hämärän peitossa, osa on järkeviä, osa tuhoisampia. Ei ole mikään salaisuus, että meitä kasvatetaan tiettyihin arvoihin lapsesta pitäen. Ei ole mitään mystistä siinäkään, että markkinavoimat vievät suurta osaa kansasta kuin viina juoppoa. Voit itse lukea historiankirjoista, kuinka ihmisiä on läpi maamme lyhyen historian aivopesty kansallisuusaatteeseen; muun muassa tieteiden ja taiteiden kustannuksella. Olet ehkä itse mukana tiedostamattasi salaliittokäytännöissä.

Kyseenalaistaminen on tärkeää, mutta se ei saa olla pelkkää sokean hapuilua pimeässä. Oikea kritiikki tarvitsee taustalleen oikeaa tietoa, ei skitsofreenikoiden hurjia olettamuksia ja loputtomia asiantuntijalausuntoja kaikenlaisislta hämärähemmoilta, jotka lentelevät harva se päivä avaruusaluksilla Siriukselle ja takaisin.

Monet hurahtavat salaliittoihin, mutta eivät tajua, että niiden sisältö on pelkkää fantasiaa, kun taas käytäntö totaalista typeryksen linssiin viilaamista. Salaliittoteorioilla tehdään läjäpäin fyrkkaa, myydään leffoja, kirjoja ja kaikenlaista roskaa, mikä vie huomion pois siitä, että olet itse asiassa tullut huijatuksi juuri sillä hetkellä kun luulit valaistuneesi.

Mainokset

Tietoja jussinevalainen2013

Yhteiskunta, otan sen henkilökohtaisesti. Henkilökohtainen, syytän siitä yhteiskuntaa.
Kategoria(t): Uncategorized. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s