Korona katkoo kapitalismin korkeat korot

Kyllä, tämä kirjoitus liittyy koronavirukseen. Eikös kaikki tänä päivänä?

Mutta keskityn vain sen herättämiin aivan tiettyihin, yhteiskunnallisiin ajatuksiin tässä yksilössä, fokuksessa se, mitä toivon yhteiskuntamme koronaviruksesta oppivan.

Jos kaipaat vaikkapa selkeää ohjetta siitä, mitä konkreettista itse viruksen leviämisen ehkäisemiseksi ja vahinkojen minimoimiseksi pitäisi tehdä niin yksilö-, kuin yhteiskuntatasollakin, lue linkin takaa loistava Washington postin artikkeli havainnollistavine simulaatioineen.

Tällä hetkellä on siis parasta vältellä sosiaalisia kontakteja, pysyä parhaansa mukaan kotosalla. Hallitus pyrkii tukipaketilla ja erilaisin toimin turvaamaan tilannetta. 

On hyvä, että pienyrittäjiä tuetaan ja juuri heidän ahdinkonsa muistetaan. Niin pitääkin. On hyvä, että lomautusten muuttuminen pysyväksi työttömyydeksi pyritään estämään.

Ei ole syytä olettaa, etteikö hallitus tekisi parhaansa tukitoimien suhteen ja pyrkisi toimimaan parhaan tiedon varassa, mutta ajatellaanpa hetki kriittisillä kriisialoilla työskenteleviä.

Ilman kriittisillä aloilla työskentelevien tekijöiden työtä ei äkkiä ole mitään pankkeja joita tukea; ei rimpuilevaa, öykkärimäistä markkinataloutta, tuota hourivaa itsetuhoista renkiä, jolle saa kaiken aikaa epätoivoissaan sovitella pakkopaitaa, ettei homma karkaisi käsistä.

On silkkaa paskapuhetta, että taloutemme sakkaisi siksi, ettei yleishyödyllistä, elintärkeää työtä ja toimintaa sekä riittävän päteviä tekijöitä sille tarvittaessa riittäisi kriisiaikoinakin, etenkin julkisella puolella. On paskapuhetta, etteikö nykypäivänä jopa tällaisen kriisin keskellä tapahtuisi luovaa ja tuottavaa, tilanteeseen sopivaa työtä, ainakin jos siihen on palkattu ihmisiä, kunnioitettu heitä ansaitsemallaan palkkiolla ja luottamuksella.

Rahaahan markkinataloudessa riittää kehnon, yleishaitallisen työn ideologiseen, runsaskätiseen palkitsemiseen sekä ihan silkkaan kusipäisyyteen. 

Kyse on siitä, mihin kapitalisti haluaa varallisuutta ja valtaa ohjata ja millä dynamiikalla; kuka istuu rahakasojen huipulla. Kyse on valtavasta, huonosti perustellusta epätasavertaisuudesta ihmisten, instituutioiden ja yhteisöjen välillä.

Kapitalismin logiikalla ei ole mitään väliä mitä ja miten teet, hyödyllistä vai jopa yleishaitallista työtä, kunhan raha ja valta valuu todellisen harvainvallan tulviviin lammikoihin.

Eikö Postin toimitusjohtajalleen maksamien palkkioiden ja PunaMustan (jotenkin symbolisesti outo valinta tuommoiselle firmalle tämä väriyhdistelmä) Median johtajilleen maksamien jättiosinkojen sijaan ihan jokainen kriisiaikana kriittisellä alalla työskentelevä ansaitsisi nyt erityispalkkioita ja bonuksia? Rahaa kyllä riittää järjestelmässä, mutta kenelle ja miksi? Rahahan ei siis hupene mihinkään kapitalismista vaikka mikä kriisi olisi, vaan kasaantuu seisomaan jonnekin.

Teidän tehtävänne, ihmiset, on kysyä minne ja miksi?!

Nämä tällä hetkellä alipalkatut kriittisten alojen tekijät ovat työnsä merkittävyyteen nähden reilusti alipalkattuja ja heitä on myös liian vähän. Kun puhumme krttisistä aloista ja niiden merkittävistä työntekijöistä, niin tässä ei nyt puhuta mistään ketsuppitahraisen pikaruokapöydän vieressä rahaa sosialismilta polvillaan anelevasta kapitalistista tai ikkunoista kurkistelevista, argentiinalaisia ekosysteemeitä kuppaavista loisnalleista ->

nalle ikkunassa

Kriittisistä aloista puhuessani tarkoitan tietenkin pääosin sote-alaa, mutta myös tieteellistä tutkimusta, ja asianmukaista asiantuntijatyötä, poislukien tietynlaiset asiantuntemattomat johtopuuhastelut, joista olemme nähneet varoittaviakin esimerkkejä.

Ollaanpa rehellisiä. Oletettavasti tämän koronakriisin myötä – ja jo aikanakin – todelliset kriittisillä aloilla alipalkattuina koronan uhalla raatavat sote-alan työntekijät pyritään jälkipyykissä heittämään pesuveden mukana kapitalismin alttarille, koska kriisin jälkeen ”taloutta pitää elvyttää”. Se siis tarkoittaa kapitalismissa yleensä elimensiirtoja köyhiltä rikkaille, jotka ovat pröystäilyllään pilanneet omansa.

Suurin osa kriittisten alojen työntekijöistä tullaan kapitalismin elvytystalkoissa polkemaan pysyvästi palkka- ja arvostusmonttuunsa mätänemään, ellemme me ihmiset ole yhdessä varuillamme. Perustelu liittyy seuraavaan, useassa eri leikkauspoliittisissa yhteyksissä ilmenneeseen kapitalismin ja ihmisyhteisöjen ristiriidan aiheuttavaan perussääntöön: ”Julkinen sektori on kestävän kasvun mahdollistaja, muttei voi itse toimia kasvun lähteenä”. 

Monesti kuulee sinänsä fiksun analyysin, jonka mukaan ”markkinatalous on hyvä renki, mutta huono isäntä”.

Suomennan nämä kaksi edellä mainittua ajatusta omani kaltaisen, keskiverron älyn omaavalle ihmiselle sopivaksi yhteispaketiksi:

Julkinen sektori on kasvun kestävyyden mahdollistaja, kun taas kiihtyvä talouskasvu on täysin kestämätön korttitalo, kelvoton edes rengin torpaksi. 

Näin asetellussa muotoilussa olenmme usein tilannekohtaisesti ja tavallaan pakon edessä joutuneet kaikki tekemään kompromisseja markkinatalouden ja sitä kautta myös globaalin riistokapitalismin kanssa. Kuitenkin oman kyynisen näkemykseni mukaan markkinatalous on totta puhuen sellaisenaankin aika inha ja mulkku renki, joka yrittää koko ajan tehdä kaikenlaista harmia, vaikka onkin tehokas rehevöittämään vesistöt ulosteellaan.

Markkinatalous-renki on siitä myös veikeä otus, että se tuntuu kuitenkin isännöivän aika suuria kuvioita ollakseen täysin ammattitaidoton jo renkinäkin.

Ei unohdeta niitä perusasioita, joita kriisi nostaa esiin: hyvinvointi ihan kaikille on tärkeintä, kaiken lähtökohta. Resurssien tulee jakautua ihan kaikille ja hyvinvoinnin ylläpidosta tulee todella palkita. Mutta kapitalismin rakenne ei tue tätä. Kapitalismin rakenne ja ideologia pakottaa rahan ja vallan kasautumaan sinne, missä sitä on jo ennestään liikaa, se pakottaa heikot ihmiset kilpailemaan keskenään ja lyömään vielä heikompiaan.

Meillä tavallisilla ihmisillä, duunareilla, on kuitenkin valtaa ja etenkin kaksi todella tehokasta ja vahvaa työkalua, joiden käytöön tulee pyrkiä:

1. Lakko

Ehdotan laajaa yleislakkoa heti, jos/kun tätä ”elvytystä” yritetään koronakriisin jälkeen edellä mainitun paskarengin isännöimänä toteuttaa. Meidän ei tule hyväksyä tämän jälkeen, että kaikki jatkuu niin kuin ennenkin; että koronakriisin sote-sankarit jäävät palkitsematta pysyvästi.

Ehdotan lakkoja laajemmin raha-, valta ja resurssikasautumien uudelleentasajaoksi, riittävän ison ja tietysti vastikkeettoman perustulon turvaamiseksi kaikille, mutta myös ihmisten aktivoimiseksi olemaan tuottavia ja hyvinvoivia, oman elämänsä herroja. Raha ja tasavertainen valta mikä ihmisiin ja yhteisöihin reilusti panostetaan kyllä palautuu talouden käyttöön. Koronaviruksen aiheuttama pysähdystila kouluttaa meitä tavallisia ihmisiä siihen, mitä on elää hetki ilman kaikkea sitä turhaa kapitalistihuttua, mitä olemme ehdollistuneet kuolaamaan. Lakon tapauksessa tilanne on paremmin hallussamme, meillä on jokin muukin päämäärä kuin sammutella globaalin  kapitalismin ja lihansyönnin yhdessä synnyttämiä tulipaloja. 

fire-australia-koalas-biodiversity-animals-horror

2. Perustulo

Perustulo kaikille takaa sen, että myös ihminen ja ihmisen yhteisöt haluavat kehittyä sekä osallistua. Konservatiivikapitalistit sekä oikeistopopulistit väittänevät vastaan, kansan syvien rivien kumarrellessa herrojen harhapuheita saippuan lailla lattialta.

Koronakriisi katkoo kuitenkin kapitalismilta korot ja riisuu valepuvusta; nyt ihmiset näkevät mitä kapitalismi todella on. Nyt on kaiken kansan nähtävissä, miten heikko viritelmä köyhää kyykyttävä kapitalismi lopulta onkaan: se rukoilee omaa jumalaansa (=rahaa) pikaruokalaketjun lattialle polvistuen, pyytäen taloudellista apua viholliseltaan vain hetki sen jälkeen, kun se on syytellyt samaa tahoa kommunismista.

Rangaistus ja ilman jättäminen eivät toimi hyvinvointia lisäävinä työkaluina missään tutkituissa yhteiskuntamalleissa, mutta ne toimivat toki resurssien kasaamiseksi harvoille; siksi niin monet konservatiivikapitalistit rangaistuksia ja polkemista kannattavatkin.

Todellisuudessa ei ole edes markkinatalouden mittarilla optimaalista ja tuottoisaa, että raha virtaa seisoviin vesiin haisemaan. Haisevia jätevesiä täällä on kuitenkin sinne tänne (useammin tuonne jonnekin) padottu ja sitä pre-koronakriisin yleinen ajankuva ja ilmapiiri on tukenut pitkään (Sipilän hallitus pääarkkitehtina), kun on höpisty jo ilman kriisiäkin huteria perusteluja talouden ja hyvinvoinnin epätasaiselle jakaantumiselle; heikompien polkemiselle.

Emmehän unohda kriittisten alojen työläisiä heti, kun tilanne joskus hellittää. Ei unohdeta vanhuksia, ei unohdeta mitään ”riskiryhmiä”.

Korona osoittaa, että ihmiskunta on juuri niin vahva kuin sen heikoimmat jäsenet. Kapitalismi (todellisena renkinään uusfasismi ja oikeistopopulismi) yrittää evätä heikoimmilta jäsenyyden ja osallistumismahdollisuuden ihmisyyteen. Siksi köyhiä ja heikkoja syrjitään, rajoja vaaditaan kiinni, laaditaan ”me vs. muut” -asetelmia.

Muistetaan kriittisten alojen, etenkin sote-työntekijät, kriisin jälkeenkin. Kun heitä yritetään jättää palkitsematta, polkea takaisin kuoppaansa, mennään kaikki lakkoon, kunnes vähintään heidät palkitaan, kunnes järjestelmä on reilumpi.

Kaikkein suurin systeemin harha on se, että kapitalismi olisi perusteltavissa jotenkin oikeudenmukaiseksi, se ei ole mitään sellaista.

Mutta massoilla on valtaa jos se vaan päätetään yhteiseksi hyväksi aktivoida. Voisiko kriittisten alojen pysyvän palkitsemisen turvaamisen tarpeen todeta tämmöiseksi yhteiseksi hyväksi?

Ja jos kriisin jälkeen elvytys ei kohdistu nimenomaan kriittisille aloille ja siellä työskenteleville, niin meidän pitää se elvytys sinne ohjata: yleislakko toimii varmana vipuvartena ja perustulo takaa tasavertaisuuden sekä ihmisten toimintakyvyn sekä valinnanvapauden jatkossakin.

Vaikka kapitalisti tai oikeistopopulisti muuta yrittää väittääkin, niin me ihmiset osaamme olla tuottavia ja hyödyllisiä tarvittaessa suoraan toisillemme, omille yhteisöillemme, jopa lakkojen aikana, jolloin lakkaamme yhdessä olemasta tuottavia koronkiskuri-kapitalistille ja alamme olla ihmisiä toisillemme. 


Tekstin tunnelmaan sopii englanniksi unessani kummitellut runonpätkä, jonka nimeksi annoin ”Kapitalismin kauniit hautajaiset”:

Bunch of self made men in a beautiful boating accident. 

Ah, se oli kaunis unikuva, jossa etäisesti Trumpin näköisiä vanhoja valkoisia miehiä makasi hienot puvut päällä, mutta kravatit ja peruukit vinossa, nopeiden huumeiden yliannostuksen hyydyttäminä, meren aalloilla keinuvan lukusjahdin kannella.

Kategoria(t): Uncategorized | Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , | Kommentoi

Enemmistön vaalit

Olen hiljattain huomannut ajattelevani yhä useammin: huomaakohan kukaan muu ympärilläni, että meitä viedään kuin pässiä narussa?

Yksilön vapaa tahto on sosiaalisesti riippuvaisella ihmiseläimellä muutenkin illuusio, mutta nyt on yksi asia vienyt jo vuosia kaiken huomion ihan kaikesta mitä esimerkiksi tällä kielialueella tapahtuu.

Puhun tietysti maahanmuutosta. Haluaisin puhua aihepiiristä vihoviimeisen kerran, sillä aihepiiri alkaa valumaan vaikun mukana korvista. Yritetään edes keskittyä jatkossa muuhunkin.

Kaikesta yhteiskunnallisesta keskustelusta on tullut reaktiivista puolustautumista sylki lentäen esitettyyn ninamikkonenmaahanmuuttohuutokilpailuun. ”Tästä pitää voida puhua!!!”, huutaa vihainen, toisten päälle huutamisesta karheaksi mennyt pulihenkilön ääni, aina kun jokin yhteiskunnallisesti ylipainoiseksi paisunut kissa nostetaan (muutenkin erilaisia raskaita ongelmia notkuvalle) pöydälle. Minun mieleeni on pinttynyt kuva Nina Mikkosesta *rageamassa toisen keskustelijan silmille Ylen aamu-tv:ssä vuonna 2009. (*Vanhukset tsekatkaa linkki)

Se kuva aktivoituu mieleni valkokankaalle myös joka päivä, joka hetki, kun joku aikuinen yrittää puhua yhteiskunnallisista asioista ja paikalle rynnii maahanmuuttoasioihin fiksoitunut kakaralauma ölisemään. Argumentointi ja tyyli on samanlaista, vastenmielistä kiihkoilua.

Onko mistään muusta voitu vuosikausiin puhuakaan? Suomeen tuli aiempia vuosia enemmän maahanmuuttajia vuonna 2015. Mutta maahanmuutosta ölistiin ja riehuttiin jo kauan ennen vuotta 2015. Natsitkin riekkuivat Joensuussa jo 1990-luvulla.

Maahanmuuttajavähemmistö on kansallinen pakkomielle! Mistään ei voi puhua ilman, että joku raivopää tulee sotkemaan aikuisten keskustelun maahanmuuttoaihepiirin ruskeilla jätöksillä. Perussuomalaisten vuoden 2011 jytkyä hinkataan vieläkin epätoivoisesti ja huonoin tuloksin politiikan posliinista. Yhtäkään yhteiskunnallista keskusteluohjelmaa ei voi katsoa, ilman että näkee perussuomalaisten karkean edustajan tunkevan maahanmuuton keppihevosta poikittain ja takakautta keskusteluun mukaan.

Onko meillä mitään omaa täällä, kun pitää koko ajan maahanmuuttajista sössöttää?

Samoin raiskauskeskustelut pyörivät raiskaajien muodostaman mustan aukon ympärillä, syylliset imevät kaiken huomion. Ajatellaan myös välillä uhreja, heidän tukemistaan, rikosten ennaltaehkäisyä.

Voitaisiinko seuraavista vaaleista tehdä ihmisten vaalit?

Ehdotankin nyt vähän nurinkurisesti, että jos/kun vähemmistöjen ajatteleminen piinaa niin kovasti, niin unohtakaa vähemmistöt ja keskitytään välillä vaikka yhteen suomalaiseen enemmistöön, eli väkivaltaa eri muodoissaan kokeviin naisiin! Tuetaan sitä enemmistöä! Lopetetaan ja estetään kaikki seksuaalinen ahdistelu!

Vuonna 2014 julkaistun tutkimuksen perusteella suomalaisista naisista lähes puolet olivat kokeneet fyysistä ja/tai seksuaalista väkivaltaa 15 ikävuoden jälkeen. Toisaalta erään aiemman tutkimuksen mukaan enemmistö naisista on kokenut Suomessa fyysistä väkivaltaa. Miehet ovat säännönmukaisesti yliedustettuina seksuaalirikoksissa.

Muun muassa #metoo-kampanja on täydentänyt tätä kuvaa ja laajentanut erilaisten ennen vähäteltyjen ja tunnistamattomienkin seksuaalisen ahdistelun muotojen kirjoa niin, että lienee perusteltua todeta (heittämällä) enemmistön suomalaisista naisista kokevan elämänsä aikana vähintään seksuaalista ahdistelua, usein jo alaikäisenä.

No niin. Ei anneta öyhöttäjien viedä keskustelua ja yhteiskunnallista kehitystä omien pakkomielteidensä alueelle. Enemmistö meistä vastustaa naisten kokemaa väkivaltaa ja ahdistelua. Keskitytään siihen, eikä liukastella sivun reunalle, maahanmuuttomarginaaleihin.

Jos äänestät, niin et varmasti mene vikaan, jos – marginaalivähemmistön pelkäämiseen perustuvan äänestämisen sijaan – kokeilet äänestää naisten puolesta ja seksuaalista ahdistelua vastaan.

Jos äänestät, äänestä naisten vähättelyä, uhkailua, lähisuhdeväkivaltaa, alistamista sekä kaikkea patriarkaalista ja fasistista vähänkin muistuttavaa vastaan. Äänestä naisten tukijärjestöjen avustuksia leikkaavaa hallitusta vastaan. Äänestä naisten puolesta. Äänestä sitä tahoa, joka todella tekee jotain naisten alistamisen lopettamiseksi, on valmis laittamaan yhteisiä resurssejamme siihen työhön.

Näin tuet seksuaalisen väkivallan uhreja, riippumatta siitä, onko väkivallan tekijä oma perheenjäsen, naapuri, forssalainen tai toiselta puolelta palloa saapunut vähemmistön edustaja, muukalainen.

Kategoria(t): Uncategorized | Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , | Kommentoi

Tolkun ihmisen tolkuton logiikka

Itsenäisyyspäivän irvokkaaksi perinteeksi on päässyt lirvahtamaan, että uusnatsit marssivat avoimesti ja virkavallan turvaamana pääkaupunkimme kaduilla, kun kansallisvastenmielisyys nostaa päätään.

Tämän luulisi huolestuttavan demokratian nimeen vannovia kansan syviä rivejä, mutta epäsosiaalisessa mediassa tämä huolestuminen, jos ei nyt aivan loista poissaolollaan, vaikuttaisi ainakin korvautuvan aivan väärään päätyyn kohdistuvana, paniikinomaisena kauhisteluna ja pakonomaisena mustamaalaamisena.

Otsikossa mainitulla ”tolkun ihmisellä” sekä aiemmassa kappaleessa käytetyllä ilmauksella ”kansan syvät rivit” viittaan tässä tekstissä suurin piirtein keskivertoon, (noin) keskiluokkaiseen ja enemmän tai vähemmän lähellä keski-ikää olevaan Suomen kansalaiseen. Enkä aivan mihin hyvänsä sellaiseen, vaan sellaiseen, joka edustaa ja ilmaisee keskivertoa, keskiluokkaista, keski-ikäistä ideologiaansa raivokkaasti ja aktiivisesti.

Keskiverto, keski-ikäinen ja keskiluokkainen. Siinäpä vasta suomalaisen nyky-yhteiskunnan katalimmat kolme K:ta, sillä juuri tuosta enemmistövaltaa edustavasta ryhmästä ladotaan monesti ne tyrmäävimmät tuomiot, etenkin omaa asemaa heikompaan kuuluvien pään menoksi. Nimenomaan tästä ryhmästä tulevat tolkun ihmiset, tuo outo laji, joka monesti kaikkein äänekkäimpänä riuhtoo vitsaansa internetin keskustelupalstoilla.

Älkää ymmärtäkö väärin, näen itsenikin kansallisella tasolla (taloudellisesti) keskiluokkaisena, keskivertona ja keski-ikää lähestyvänä henkilönä. Globaalilla tasolla olen puhtaasti etuoikeutettu.

Keskivertoudestani huolimatta, tolkun ihmiseen en salli minua missään tapauksessa sotkettavan, sellaiseen kun tuntuu tiivistyvän niin kovin vastenmielisellä tavalla joukkovoiman tyhmyys. Tolkun ihmistä ajaa putkikatseinen, selkärangattomuuden ja itsetyytyväisyyden typeräksi tylsyttämä, tietämätön vihamielisyys.

Tolkun ihminen on sellainen, jonka arvot muodostuvat kansallisuuden, pankkitilin ja omaisuusasteen, eli henkilön globaalin aseman mukaan. Sellaisen silmissä ihminen, joka ei tule säkkiin pukeutuneena, langanlaihana ihmisrauniona rajalle, ei voi olla uskottava pakolainen tai turvapaikanhakija. Sellainen ei näe ihmistä, vaan tarkoitushakuisesti tulkittuja tilastoja. Sellainen uskoo kelvollisen asemansa johtuvan vain sisäsyntyisestä lahjakkuudesta ja kovasta työstä. Sellainen siirtyy äänestämään Vasemmiston tai SDP:n sijaan Kokoomusta, heti kun perii hiukan omaisuutta tai voittaa lotossa. Sellainen ei voi käsittää ihmistä, jolla ei ole papereita tai kansalaisuutta.

Tolkun ihminen on ideologinen tuuliviiri, joka ei usein edes tajua itse edustavansa mitään ideologiaa. Vallitsevan yhteiskunnan ideologia on häneen niin vahvasti ohjelmoituna ja syvälle kurkkuun tungettuna, ettei hän kykene sitä enää pureksimaan ennen nielemistä.

Tolkun ihminen ei tiedä, että ideologia on ideologia, vaikka se olisikin selkärangattomuuden, toisaalle katsomisen ja vastuun välttämisen ideologia.

On suorastaan kunnia tuntea yhteenkuuluvuutta tolkun ihmisen kaikkein vuolaimmin sylki lentäen parjaamaan ja kauhistelemaan ryhmään: anarkisteihin.

Itsenäisyyspäivän jälkeen tolkun ihminen keskittyi hyökkäilemään verbaalisesti anarkistien kimppuun. En ota aihetta esiin siksi, että tunteitani olisi loukattu, vaan siksi, että anarkistien rinnastaminen uusnatseihin loukkaa tervettä järkeä, joka on muutenkin uhanalaista näinä väkivaltaisen tyhmentymisen aikoina.

Inhoan ja pelkään väkijoukkoja. Silti näen tarpeelliseksi osallistua joskus marsseille, kun kyse on riittävän vakavista asioista. Fasismin nousu on sellainen asia, jolle en halua sallia tilaa. Samalla tulee havainnoitua sitä, keitä muita paikalla on. Vuodesta toiseen yksi asia on pysynyt samana: joka ikisessä ihmisoikeuksien puolesta ja fasismia vastaan järjestetyssä mielenilmauksessa merkittävä osa osallistujista on anarkisteja tai anarkistisesti ajattelevia ihmisiä.

Anarkismin ideologia sisältää fasismin vastustamisen, väistämättä. Anarkismi nimenomaan vastustaa väkivaltajärjestelmiä. Siksi onkin paradoksaalisesti samaan aikaan jotenkin epäjohdonmukaista, mutta (tolkun ihmisen tolkuttomat tavat tuntien) myös tavallaan järkeenkäypää, että kun lähdetään yhteiskunnalliseen keskusteluun kaduillamme marssivista uusnatseista, niin tolkun ihminen aloittaa hermostuneen hourailun anarkisteista.

Mietitäänpä hieman mitä tässä oikeastaan tapahtuu. Kadulla marssivat natsit siis herättävät monissa keskiverroissa ihmisissä ainakin jonkinlaisen tunteen, joka todentuu sen tunteen laukaisemana tarpeena kommentoida tätä yhteiskunnallista aihetta sosiaaliseen mediaan.

Mutta sitten tässä kohtaa tapahtuu usein jotakin outoa.

Sen sijaan, että tämä keskiverto tolkun ideologiaan hukkunut ihminen ilmaisisi ykskantaan oikeutetun häpeänsä siitä, että itsenäisyyspäiväämme ivataan ja kansalaisiamme uhataan kadulla hakaristilippua liehuttaen ja väärän värisiä, väärän sukupuolisia (tai muuten vaan toisin ajattelevia) pelotellen ja/tai pahoinpidellen, hän alkaa höpisemään joskus vuosia sitten jossain ”kuulemma” ikkunoita hajottaneista anarkisteista.

Ystäväni kietytti hienosti tämän ilmiön irvokkuuden: jos kaduilla marssittaisiin Islamilaisen valtion lippua heilutellen ja anarkistit johdonmukaisesti ja oletettavasti vastustaisivat, olisiko tällöinkin anarkisti tolkun ihmisen suurin uhka?

Täältä löytyy hieno ja todenmukaiselta vaikuttava lista kotimaisten anarkistien sekä ”äärivasemmiston” väkivallasta vuosien varrelta.

Äärioikeiston väkivallasta löytyy jo yhdeltä vuodelta huomattavasti mittavampi saldo.

Tarkennetaan hieman omaa suhdettani anarkismiin, jotta tiedätte mistä positiosta kirjoitan tätä:

Minun suhteeni anarkismiin = minä pidän anarkismista.

Mutta ennen kaikkea, minä kannatan ihmisoikeuksia, vapautta ja tasavertaisuutta. Mikään ismi ei aja näiden edelle.

En olisi kovin hyvä vallankumouksellinen. En tunne vallankumouksen paloa muualla kuin satunnaisesti sydämessäni, enkä osaa roihauttaa sitä sieltä laajempaan käyttöön, saati lähteä haastamaan aseellisesti väkivaltakoneistoa ja sen suojelemaa valtaeliittiä. En jaksa riehua. Rakastan rauhaa. Ja kuten jo mainitsin, inhoan ja pelkään väkijoukkoja, varsinkin sellaisia joilla on aseet kädessä ja murha mielessä. Minä keskityn filosofoimaan ja hakemaan sekä jakamaan tietoa, tarjoamaan sitä ja välineitä sen tulkintaan tasavertaisesti, kuten nämä mahdollisuudet kaikille kuuluvatkin.

Anarkismi yhtenä ideologisena tienviittana ja tutkimusaiheena on kuitenkin tarjonnut johdonmukaisen analyysin valtarakenteisiin sekä välineitä valtarakenteiden kyseenalaistamiseen. Perehtyminen anarkismiin on myös avannut tietä oman henkilökohtaisen elämänfilosofiani muodostumiselle. Se on innoittanut monenlaiseen rakentavaan aktivismiin sekä DIY-kulttuurin omaksumiseen. Se on vaikuttanut ammatinvalintaani myöten lähes kaikkeen mitä teen, mutta ennen kaikkea tuo ideologia on luonut johdonmukaisen toimintarakenteen todellisten arvojeni, ihmis- ja eläinoikeuksien toteuttamiseksi sekä haitallisten valtarakenteiden havaitsemiseksi ja purkamiseksi arjessani. Matkoillani ympäri maailman anarkistit ovat tarvittaessa toivottaneet minut kotiinsa avoimin ovin ja osoittaneet käsittämätöntä vieraanvaraisuutta.

Anarkismi on tarjonnut ongelmanratkaisumalleja sellaisiin tarpeisiin, jotka nyky-yhteiskunta on monessa kohtaa pettänyt. Ennen kaikkea anarkismi on opettanut minulle mitään kouluoppitunteja paremmin, millä periaatteilla globaali markkinatalous toimii ja mikä on asemani valtahierarkiassa.

Anarkismi ei ole johtanut kohdallani väkivaltaan tai rikollisuuteen, mutta se on välillä johtanut väkivallan uhkaan minua kohtaan.

Mutta pysytään älyllisesti rehellisellä maaperällä. Tarkoitukseni ei ole vain lässyttää pehmoisia pohjimmiltaan vallankumouksellisesta aatteesta, muutenhan muistuttaisin tolkun ihmistä.

En ole pohjimmiltani järin hyvä anarkisti, siksi pyrin välttämään tällaisen ismin käyttöä omalla kohdallani. Jos pyrkisin aivan tosissani anarkismin toteutumiseen muidenkin kuin itseni ja luonnollisen, pienen toiminta- ja vaikutusvaltapiirini osalta, niin ainoa realistinen reitti tällaiseen yhteiskuntamalliin olisi vallankumous. Nyt olemme asian ytimessä. Yhteiskuntahierarkian yläpäähän keskittynyttä valtaa ei koskaan anneta ilmaiseksi, vaan vallankumouksen tasolla se otetaan aina väkivalloin. Tolkun ihminen erehtyy kuvittelemaan joka käänteessä, että tämä meidän nykyinen järjestelmämme ei perustuisi väkivaltaan. Se on nimenomaan tolkun ihmisen pahin ajatusvirhe, sillä hierarkkinen valta perustuu nimenomaan väkivaltakoneistoon.  Tolkun ihmiselle se on sitä paljon puhuttua ”parempaa väkivaltaa”. Tämäkin käsite oli tolkun ihmisen (jälleen kerran natseille hyödyllinen) virhetulkinta Li Anderssonin sanomisista. Näin ollen en koe huonoa omaatuntoa tunkiessani sen takaisin tolkun ihmisen kurkkuun. Vaikka väkivalloin.

Itse asiassa ainoastaan väkivaltakoneistolle vastakkaiset, pasifistiset, vapaaehtoisuuteen perustuvat, epäkaupalliset, hierarkiattomat ja solidaariset toimintamuodot sekä periaatteet tämän yhteiskunnan sisällä muistuttavat kummallisen paljon nimenomaan anarkismin olennaisia periaatteita, kuten tasavertaisuutta ja ihmisoikeuksien jakaantumista myös yli mielikuvitusrajojen. Yhteiskunnan stratifikaatio eli eriarvoistuminen taas on anarkismin antiteesi.

Tolkun ihminen asettuu ideologisesti eriarvoisuuden puolesta anarkismia vastaan, vaikka pyrkiikin esiintymään ideologioista vapaana.

Mutta tietysti myös vallankumouksellinen anarkismi tarkoittaisi todennäköistä väkivaltaa, aivan kuten siirtyminen markkinatalouteen ja edustukselliseen demokratiaan on ympäri maailman hyvin kivuliaasti tarkoittanut. Tolkun ihminen ei tätä tajua, sillä hänelle sellaista väkivaltaa tai alistamista ei ole olemassa, joka ei kohdistu juuri häneen. Kulloinenkin vallan hallussaan pitäjä ei koskaan luovuta valtaansa ilman väkivaltaa. Tästä vallan dynamiikan ymmärtämisestä ei ole mitään tarvetta kiemurrella ulos nahkaansa luoden, tolkun ihmisen selkärangattomaan tapaan.

Joka ikinen hierarkkinen järjestelmä maailmassa on rakennettu ja/tai sitä ylläpidetään väkivalloin. On lapsellista kuvitella mitään muuta. Tolkun ihmiselle se sosioekonominen asema mihin hän sattuu kuulumaan, määrittelee hänen suhteensa väkivaltaan. Tolkun ihmiselle hänen asemalleen sopiva väkivalta on ”parempaa väkivaltaa”. Me muut määrittelemme väkivallan oikeutuksen arvojen ja väkivallan päämäärän mukaan.

Tolkun ihminen kyllä löytää aina perustelun väkivallalle omasta näkökulmastaan käsin. Esimerkiksi pakkopalautukset ovat oikein, koska turvapaikanhakija ei ole samassa asemassa tolkun ihmisen kanssa. Tolkun ihmisen ideologia on kehäpäätelmä: turvapaikanhakija ei ansaitse samaa kuin tolkun ihminen, koska ei ole samassa asemassa, koska ei ole samassa asemassa, koska ei ole…

Kenties juuri väkivallan ympärillä piilee henkilökohtainen ristiriitani niin anarkismin, kuin minkä hyvänsä muun valtaan liittyvän taistelun kanssa. Inhoan väkivaltaa muualla kuin tatamilla. Mutta anarkismi on ideologialtaan puhtaampaa ja reilumpaa kuin hierarkkinen väkivalta. Hierarkkinen väkivalta kohdistuu aina ylhäältä alaspäin, heikompaan. Tämän toteaminen ei tarkoita sitä, että kannattaisin väkivaltaa. Väkivalta on minulle aina laitimmaisin itsepuolustuskeino.

Anarkismi ei ole fasismia, vaan sen vastakohta. Tämä fakta on kaiken (ympyröity) A ja O tässä aihepiirissä.

Anarkismi ei tue tai luo uusia valtarakenteita, anarkisti ei tee vallankaappausta, vaan purkaa ja hajoittaa valtaa. Vallan rakenteita pystyy hajauttamaan ja purkamaan johonkin pisteeseen asti myös tekemättä vallankumousta, tämän vallitsevan yhteiskuntajärjestelmän sisällä. Esimerkiksi taloudellisen tasavertaisuuden lisääminen keinolla millä hyvänsä jakaa valtaa tasaisemmin, joskaan ei vielä muuta itse peliä. Anarkisti voi hyvin tukea valtaa hajauttavia ilmiöitä tämän yhteiskunnan sisältä käsin, jopa sen välinein. Sen sijaan fasisti toimisi vastoin ideologiaansa kannattaessaan ihmisoikeuksia.

Anarkismi ei alista ja pakota väkivalloin ketään mihinkään valtarakenteeseen.

Anarkistisessa vallankumouksessa väkivalta on lyhytikäistä eikä sisäänrakennettua ja se saa kohdistua vain valtaeliittiin sekä vallan rakenteisiin, tai fasisteihin, joiden ideologia ja toimintatavat ovat kaikkein vaarallisimpia vapauden vihollisia.

Jos tolkun ihminen kohtaa kadulla anarkistin tai jopa joukon sellaisia, niin hän ei ole lähtökohtaisesti vaarassa. Koko ajatus on absurdi.

Tolkun ihminen katsoo anarkismin väkivaltaista historiaa, unohtaen samalla, että aivan joka ikisen aatteen ja yhteiskuntajärjestyksen muodostumisen historia on väkivaltaista. Tolkun ihminen on tässä yhteiskunnassa verrattain turvassa sosioekonomisen asemansa tähden, ei siksi, että tässä ja tämän kaltaisissa yhteiskunnissa ei olisi jopa sisäänrakennettua turvattomuutta.

Anarkistista vallankumousta ei voi tehdä kuten kommunismissa, missä proletariaatin diktatuuri pitää valtaa. Kenties tämä onkin anarkistisen vallankumouksen suurin haaste nykymaailmassa. Tällä hetkellä anarkistin tielle vyöryy keskiluokkaiseen asemaansa tyytyväistä harmaata massaa, jota kukaan älyllisesti rehellinen, ideologiaansa kunnioittava anarkisti ei halua vahingoittaa.

Nykyajan anarkisti ei halua vahingoittaa tolkun ihmistä myös siksi, koska tolkun yksilö ei ole järin merkittävä valtarakenteiden, saati fasismin kannalta. Tolkun ihminen on kaikesta huolimatta ”tavallinen ihminen”, pelkkä valtarakenteiden hölmö kätyri, natseillekin hyödyllinen idiootti.

Tolkun ihmisellä on monenlaisia pieniä huolia ja ongelmia, kuten krooninen silmätulehdus yhteiskunnan ylemmiltä portailta roiskuvasta kusesta. Silti tuolla ihmisryhmällä on asiat riittävän hyvin, jotta he kykenisivät näkemään mitään todellisia valuvikoja vallitsevassa yhteiskuntajärjestelmässä,  varsinkin kun eivät ymmärrä mistä asiassa puhutaan, eivätkä kenties ymmärrä miten valtarakenteet ja yhteiskunta toimivat edes siinä systeemissä, jota heidät on ohjelmoitu ja tyynnytelty niin innokkaasti kannattamaan. Korkeintaan tolkun ihminen tietää, miten yhteiskunta toimii hänen asemassaan. Kyse on kuitenkin yhteiskuntaluokasta, ei yksilöistä. Tolkun ihminen lakkaa hyvin nopeasti olemasta tolkun ihminen ja sekoaa tolkuttomaksi ihmiseksi, kun vallitsevan yhteiskunnan turvaverkosto (ja etenkin väkivaltajärjestelmä) pettää hänet.

”Markkinatalousjärjestelmä on tähän mennessä paras järjestelmä mitä on”, hokee tavallinen Suomen kansalainen ja pelkää, että joku huonommassa asemassa oleva, jopa ”ulkopuolinen” tulee jakamaan rajallista turvaverkostoamme, joka tämän yhteiskunnan piiriin sattumankaupalla syntyvälle annetaan äidinmaidossa. Jännää onkin se, että kun natsit marssivat kaduilla ja heitä on vastustamassa (muiden muassa) anarkisteiksi itseään mieltäviä, niin tolkun ihminen unohtaa natsit, heittää tolkun ihmisen viitan ja kalsarit yllensä ja lähtee aktiivisesti hyökkäykseen näitä natsien vihollisia kohtaan, aseinaan konformismi ja keskiluokkainen moralismi (”ikkunoita on joskus rikottu!”).

Miksi tolkun ihminen unohtaa kokonaan yhtälöstä fasismia vastaan (paikalla olevien anarkistien kanssa) marssineet tavalliset ihmiset; oman viiteryhmänsä? Tietysti siksi, että tolkun ihminen ei oikeasti vastusta fasismia. Hänelle kuka hyvänsä fasismia vastaan asettuva on anarkisti ja anarkismi on tolkun ihmiselle kauhistus.

Natsien alati uhkaamat väärän väriset ja näköiset ihmiset tolkun tollo on valmis uhraamaan. Heistä tolkun ihminen ei välitä, mutta tätä välinpitämättömyyttä ei saa kutsua rasismiksi, sillä siitä tolkun ihminen menee aivan tolaltaan ja rikki, alkaa taas höpisemään ikkunoita rikkovista anarkisteista.

Tarkennetaan nyt vielä mitä fasistit ovat ja mitä antifasistit ja anarkistit eivät ole:

Fasisti pyrkii väkivallan kautta yhteiskuntajärjestelmään, joka perustuu nimenomaan väkivalloin ylläpidettävään ja huterasti esimerkiksi rotuopeilla perusteltuun ja kohdennettuun alistamiseen sekä diktatuuriin. Fasisti on diktatuurin ja väkivallan kannattaja. Fasisti on milloin vain valmis pahoinpitelemään ja vangitsemaan myös tolkun ihmisen, tekee sen jopa mielellään ja saa ilmaisen hakaristitatuoinnin lihahihaansa kavereilta sekä ylennyksen pian lain mukaan rikollistetussa fasistijärjestössään.

Anarkisti (käsitteenä) ei automaattisesti vastusta perustellusti valtarakenteisiin tai esimerkiksi väkivaltaiseen fasistiin tai omaisuuteen kohdennettua väkivaltaa, mutta väkivalta ei ole määränpää, eikä anarkistin päämäärä voi olla minkäänlainen diktatuuri tai muu alistava, väkivaltakoneistolla ylläpidetty, hierarkkinen valtarakenne. Anarkisti ei voi olla uskottava anarkisti, jos hän pahoinpitelee sinut, vain koska olet tolkun ihminen ja rasittava. Ei ehkä kannata silti provosoida liikaa, koska anarkisti voi olla kuka tahansa meistä ja ihan tavallinen tyhmä ja äkkipikainen ihminen. Mutta todennäköisemmin uskottavan anarkistin ongelma ei niinkään ole liika väkivaltaisuus ja ihmisten pelottelu, vaan loputon jumiutuminen väittelyyn raivoavan tolkun ihmisen kanssa siitä, onko joku toinen anarkistiyksilö joskus rikkonut ikkunan jossain.

Näen nykyanarkistien keskittyvän arjessaan pyssyvallankumoushaaveilua enemmän rakentavaan, hierarkiattomaan toimintaan ja työntekoon, taiteisiin, filosofiaan, valtarakenteiden purkamiseen ja suuryritysten holtittoman toiminnan suitsemiseen tämän systeemin sisältä käsin sekä fasismin vastustamiseen.

Nykyanarkisti ei kenties uhkaa nykyjärjestelmää aivan niin spektaakkelimaisesti, kuin ehkäpä nuori ja kiihkeä anarkisti itse toivoisi.

Näin ollen anarkisti ei ole varsinaisesti vastakkainen ilmiö kulttuurimme sekä nykyisen hyvinvointivaltion monille positiivisille ja rakentaville toiminnoille. Anarkisti kannattaa (itse asiassa keskivertokansalaista aktiivisemmin) kovaäänisestikin monia asioita – jotka eivät ikävä kyllä toteudu kovin hyvin yhteiskunnassamme ja siitä kaikki skisma johtuukin – yhteiskunnan sisältä jollain tapaa jo osittain löytyviä arvoja: vapautta, tasavertaisuutta, maksuttomuutta, koulutusta, ihmisoikeuksia, eläinsuojelua (itse asiassa eläinoikeuksia, mutta niitä ei markkinatalousjärjestelmässä myönnetä vielä) jne.

Vaikka tolkun ihminen pitäisi anarkisteja epäuskottavina näiden tehdessä kompromisseja vallitsevan järjestelmän kanssa saavuttaakseen joitakin tavoitteita, niin sitä ei voi kiertää, että anarkismi on ideologiana fasismin vastakohta.

Fasisti on kautta linjan yhteiskunnan vapauden ja tasavertaisuuden vihollinen, sillä hän nimenomaan vastustaa(!) hyvinvointivaltion hyvinvointiperiaatteita, kuten jo lähtökohtaisesti edellä mainittuja ihmisoikeuksia, tasavertaisuutta ja vapautta, joilla länsimainen demokratia jopa perustelee olemassaoloaan.

Ehkäpä tolkun ihminen onkin pohjimmiltaan terävämpi, mutta vittumaisempi ilmiö kuin miltä vaikuttaa.

Kenties tolkun ihminen pelkääkin anarkismissa jotakin aivan muuta kuin väkivaltaa.

Kenties tolkun ihminen on loppujen lopuksi fasisti, mutta yhtä huono vallankumouksellinen kuin minä olisin vastaavasti anarkismin kontekstissa.

Ehkäpä tolkun ihminen tajuaa vaistomaisesti, että yhteiskuntamme on jo nyt itse asiassa väkivaltainen, hierarkkinen, eksklusiivinen, rakenteiltaan rasistinen ja epätasavertainen (etenkin globaalissa mielessä) ja tolkun ihmisen asema siinä järjestelmässä melko hyvin väkivaltakoneiston turvaama ja etuoikeutettu.

Todennäköisesti tolkun ihminen pelkää anarkismissa sitä, että sellaisen ideologian levitessä vastuu, valta ja resurssit olisivatkin äkkiä hänen omissa käsissään ja muita ei pidäteltäisi keinotekoisesti hänen alapuolellaan ja rajojen tuolla puolen.

Ehkäpä tolkun ihminen pelaa (äkkirikastumisen toivossa lottoamisensa ohella) myös yhteiskunnallista uhkapeliä; heittää noppaa sen lopputuloksen eteen, että tällä kertaa kaduilla marssivat uusfasistit, eduskunnassa vaikuttavat rasistit ja alati lisääntyvä vihapuhe eivät osu hänen toistaiseksi turvattuun lähipiiriinsä, koska tolkun ihminen on varma yhteiskunnallisesta asemastaan. Tolkun ihminen on ideologia, joka ei muutu, vaikka tolkun yksilö murskaantuisi kannattamiensa rakenteiden alle. Tolkun ihmisen tilalle sikiää toinen tolkun ihminen.

Tolkun ihminen on tyhmä kuin broileri, joka kuvittelee ahtaassa vankilassaan, ettei henki lähde tänään, koska ei vielä eilenkään.

Fasismi on uhka, jonka edessä ei voi piiloutua anarkistien taakse; ei retorisesti eikä fyysisestikään. Sen uhan edessä pitää kyetä vähintään itselleen tekemään selväksi, onko fasismin puolella vai sitä vastaan. Mutta ikävä kyllä pelkkä keskustelu itsensä kanssa ei riitäkään, sillä joka ikinen ilmaisematta jätetty asemoituminen tarjoaa tilaa fasismille.

Natsien ottaessa jalansijaa joka ikinen väistöhyökkäys anarkistien kimppuun tai anarkistien rinnastaminen fasistien kanssa samanarvoisena uhkana on vielä huomattavasti pahempi asia:

Se on suoraa tukea anarkismiutopian vastakohdalle, dystopialle, fasismille.

 

untitled-1.jpg

Kategoria(t): Uncategorized | Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , | Kommentoi

Primitivismiä kankailta suoraan suohon

YLE raportoi 21.7.2018 joukosta pohjoismaisia ”primitivistejä”, jotka ”muuttivat kuukaudeksi metsään ilman rahaa”. Tarina ei kerro, oliko primitivisteille etukäteen selvää, että ei siellä metsässä mitään rahalla tekisikään, koska suomalaisessa korvessa ei tiettävästi ole kauppoja. Kenties mitään sen syvempää ideologiaa tai kollektiivista yhteiskunnallista tavoitetta primitivisteillä ei ollutkaan, mutta oletan silti, että heidän tavoitteensa olivat lähempänä anarkoprimitivististä ajattelua, kuin taiteensuuntausta nimeltä primitivismi. Molemmat hienoja juttuja, joita ei olisi olemassa ilman ei-primitivististä kulttuuria.

jalovilli

Suomen metsissä tehdään joka kesä ainakin yksi uutisoitu ihmiskoe, jossa joukko länsimaalaisia, keskiluokkaisia hippejä menee metsään ja koettaa elää niin kuin uskovat metsästäjäkeräilijöiden elävän.

Olen kirjoittanut jo muutamia vuosia sitten yhdestä vastaavasta kokeilusta, mutta palaan nyt aiheeseen pitkän julkaisutauon jälkeen, koska aihe on tärkeä ja sivuaa monia muitakin käsittelemiäni aiheita, kuten ruoantuotannon vaikutuksia ilmastonmuutokseen, Itämeren rehevöitymiseen ja niin edelleen.

Vaikka asia ei näytä suomalaista – sotien jälkeiseen nousukauteen ja mukavanleppoisaan turvallisuuteen tottunutta – sukupolvea jälkikasvuineen vaivaavan, elämme maailmassa, jossa ihmiskunnan toiminnan seurauksena lajien joukkokato uhkaa jopa ruoantuotantoamme.

Huh, olipa nätisti sanottu. Laitetaanpa asia realistisiin mittoihin ja mutkat suoriksi: lajien joukkokato uhkaa suoraan henkeämme sekä lajimme selviytymistä, ei yhtään sen vähempää. Englanniksi, Simpsoneista tutun Talkkari-Willien ulosannilla : ”We’re doomed, doomed I tell ya!!”

Usein kun meidän kaikkien ihmisten yhteisestä, perin tukalasta tilanteesta keskustellaan, nousee esiin seuraavanlainen ajatus: muutetaan kaikki metsään ja annetaan luonnonvalinnan tappaa köyhät, tyhmät ja heikot. Rajat kiinni. Hitto mitä apinoita! Saatana mitä idiotismia!

Arvostan todella erätaitoja ja luonnossa selviytymisen taidetta. Luonto on meille elintärkeää ja sen elintärkeyden hahmottamisen kannalta taas on tärkeintä, että ihmisillä on ylipäätään olemassa jonkinlainen luontosuhde.

Nykyisellään se on viha-rakkaussuhde: ihminen käyttäytyy kuin vihaisi luontoa, mutta todellisuudessa luonto vihaa ihmistä. Ihmisen tulisi rakastaa luontoa, jolloin luonto rakastaisi ihmistä takaisin. Eräretkeily tai anarkoprimitivismi on joidenkin yksilöiden yritys tuoda ilmi ja toteen tätä rakkaudenkipeyttä. Mutta aina kun pieni eräjormailu yhdistetään mutkattomasti kysymykseen ihmiskunnan selviytymisestä sen liukastuttua omaan paskaansa, minulla törmää otsa realismiin.

Ei. Metsään muuttaminen ei olisi mikään todellinen ratkaisu. Nykyisten ihmismassojen muuttaminen metsään keräilemään, kalastelemaan ja teurastamaan oravia ei johtaisi planeetan elpymiseen, vaan vielä entistäkin pahempaan ekokatastrofiin. Parhaimmillaan heikot kuolisivat armollisen nopeasti joko nälänhätään tai niukoista luonnonresursseista kilpailevan heimon keihäisiin.

Toivottavasti emme kuitenkaan joudu siihen tilanteeseen. Ainakin minä toivon niin.

Olemme tulleet tähän pisteeseen ja paluuta ei ole, katse on oltava eteenpäin, ei taaksepäin. Toki pieni erälarppi tekee jokaiselle hyvää ja muistuttaa nimenomaan siitä, kuinka ihmispolo tarvitsee toista ihmistä ja kulttuuria tuekseen, kuinka ilman teknologiaa, koulutusta ja kulttuuria (sen laajemmassa merkityksessä) olemme melko heikkoja eläimiä.

Kyllä minäkin unelmoin pakenemisesta metsään. Kukapa järjen omaava ei unelmoisi, kun elämme yhteiskunnassa, jossa kansan syvät rivit ihailevat tässä asiassa äärimmäisiä esimerkkejä, kuten Linkolaa – koska Linkolan ratkaisu on (keskiluokkaisen suomalaisen mallikansalaisen näkökulmasta perin mukavasti) sulkea rajat ja antaa köyhien kuolla pois – mutta itkevät biitsillä sinilevän määrää, viinirypäleet rantapyyhkeen päällä odottamassa, makkara massussa ja lehmänmaitojäätelötuutti pitkin poskia valuen.

En kuitenkaan mene ahdistuneena kuukaudeksi metsään, vaan menen vaikka baariin. Juon itseni hauskaksi ja kerron jollekin vierustoverille joka päivä, kuinka sinilevän määrää voi vähentää vähentämällä eläintuotteiden kulutustaan:

”Suomen ympäristökeskuksen mukaan kuluttaja voi helpoiten vaikuttaa Itämeren rehevöitymiseen vähentämällä lihansyöntiä.”

Ihan oikeasti. Oletteko huomanneet miten ihmiset suhtautuvat niinkin mitättömän vaivattomaan ehdotukseen siitä, että mitäpä jos esimerkiksi aluksi siirtyisimme kaikki kasvissyöntiin? Näin moni ympäristöongelma ratkeaisi, todistetusti.

Tiedättekö minkälainen raivo, itku ja hammastenkiristys siitä syntyy? Tiedättekö kuinka moni ilmoittaa olevansa kuolettavasti allerginen kaikelle muulle, paitsi eläintuotteille? Tiedättekö kuinka moni ilmoittaa ”kostoksi” syövänsä entistä enemmän lihaa, eläintuotteita ja lentävänsä entistä enemmän lentokoneella, kun joku erehtyy mainitsemaan näiden toimintojen vähentämisen olevan yksi hyvä keino parantaa tilannetta. No, sattuneista syistä minä tiedän.

Miten kukaan voi kuvitella, että olisi realistisempaa saada tämä jengi muuttamaan mukavista kodeistaan metsiin taistelemaan hengestään, kuin herkuttelemaan suoratoistopalvelun (tai parhaassa tapauksessa hyvän kirjan) ääressä lähi(ö)kasvistuotteista valmistettua vegaanipurilaista?

Kyllä minussakin on jonkinlaista Tarzania, laiskanpulskeaa nojatuoliekofasistia sekä Rousseauta, mutta olen myös hiukan kyyninen. Näen paljon realistisempana ratkaisuna ympäristöongelmiin, että suomalaiset vaikka pakotetaan syömään (tai itkemään ja syömään) vegaanista seitanpurilaista, kuin että heille ”näytetään esimerkkiä” siitä, miten metsässä pärjää kuukauden syömällä paarmoja.

Ehkäpä ei edes tarvita pakottamista, vaan pelkästään selvää ja johdonmukaista viestintää sekä tietoa siitä, miten eri tavoin ihmismassojen oma kulutus ja käyttäytyminen heijastuu tuotantotasolle asti, ongelmien ytimeen. Erityisesti korostaisin sitä, kuinka käsittämättömän helppoa on, kun ei tarvitse asua metsässä taivasalla ja syödä paarmoja tai talvella jahdata hylkeitä ja imeä hädissään niiden luuytimiä kaloreiden toivossa, vaan voi nautiskella täysin kasvipohjaisesti moninaisista herkuista kotonaan ja käydä silti nauttimassa luonnosta ympärivuotisesti ja keräämässä sieniä sekä marjoja syksyllä lähimetsästä. Jos tekee mieli kokeilla selviytymistä ja resursseista kilpailua, voi vaikka pelata apokalyptisiä zombipelejä pleikalla.

Kannatan kyllä ihan oikeasti myös selviytymiskokeiluja ihan oikeassa luonnossa, mutta koko ihmiskunnan aiheuttamiin ongelmiin ei metsään menemisestä ensisijaiseksi ratkaisumalliksi enää ole.

Kategoria(t): Uncategorized | Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , | Kommentoi

Vieraslaji

Noin promillen kymmenys kaikesta tuntemastamme elämästä on ihmistä. 

Enemmistön kaikesta muusta tuntemastamme elämästä on tämä pieni ja nurkkakuntainen laji onnistunut syrjäyttämään ja tuhoamaan elinaikanaan, suurimman osan ihan viime hetkillä, hädin tuskin kavuttuaan elinkaarensa korkuisen jäävuoren huipulle:

83 prosenttia luonnonvaraisista nisäkkäistä, 80 prosenttia merinisäkkäistä, 50 prosenttia kasveista ja 15 prosenttia kaikista kaloista. 

Reipas, raskas enemmistö maapallon linnuista ja nisäkkäistä on ihmisten tuottamia tuotantoeläimiä, koska ihmisen pitää käydä salilla, jaksaa jaksaa, maksaa, saada kinkku joulupöytään.

Птичник

Ihminen on turhake, niljake. Syövät omiaan, toisiaan.

Ihminen on haittaeläin, vieraslaji, loinen. Kaikki muu elämä on tarpeen, ihminen ei milloinkaan.

Ihminen ilmaisee innokkaasti, kuinka liha on hyvää, kuinka kierrätys turhaa, kuinka elämä hankalaa ja raskasta, kuinka tahtoo eroon tästä paskasta. Kuinka meillä kaikilla on rajoitteita.

Sieppaa

Kuinka Kiinassa syödään koiria ja ihmisen paperille tuhertamien mielikuvitusrajojen yli tulvivat TOISET ihmiset ostavat verovaroilla liian arvokkaita lastenrattaita. Kuinka luonto tulee pihaan, kuinka Suomessa on metsää ja hyttysiä, valkoposkihanhet vituttaa kun ne kakkaa, iso paha susi syö lapset pihasta, paska tuuri vie ässät hihasta.

Ihmisyksilö on koppava, näkee itsensä älykkäänä, vaikka on vain tuhoisan loiseläinlajin välineellisen parviälyn viallinen, ruosteinen mutteri.

En äkkiseltään löydä syytä liikaan ylpeyteen, optimismiin.

Ihminen, katso peiliin. Ihmisyksilö, mene itseesi.

Kategoria(t): Uncategorized | Avainsanat: , , , , , , , , , | Kommentoi

Voihan klovnikrokotiilin kyynel ja köyhät vegaaniritarit

Shitter_Limited_-_Syö_paskaa

Internetissä on näemmä taas vellonut kuin geenimuunnellun soijapurilaisaterian jäljiltä Mikko Kärnän vatsassa. Tällä kertaa debattia on väännetty pellepurilaisketjun uudesta vegaanisesta hampurilaisesta.

Lihabisnekseen, työläisten oikeuksien polkemiseen, roskaruoan lapsille markkinointiin (ja huokeaan diilaamiseen), sademetsien kaatamiseen, ympäristön roskaamiseen sekä kyynärpäätaktiikan käyttöön brändäytynyt kapitalismin airut, tunnettu roistofirma, on aistinut markkinavainullaan pohjoismaiset muutoksen tuulet, haistanut kuluttajaheinikon seasta mehevän kasvinsyöjälauman, jolla on nykyään myös joukkovoimaa. Näin ollen se on tuonut Suomen sekä Ruotsin keskenään lähes identtisiin, satoihin toimipisteisiinsä myyntiin vegaanisen purilaisen.

Enemmistöä vegaaneista – sekä kaikenlaisia vieraasta pöydästä huutelevia sekasyöjiä – on näyttänyt raivostuttavan se, että kaikki vegetaarit eivät olekaan niin innoissaan.

Pellepurilaisfirmaan penseästi suhtautuvien vanhoillisvegetaristien nöyryyttämiseksi on keksitty muun muassa seuraavia ennenkuulumattoman huikeita argumentteja:

 

”Käyt kuitenkin ruokakaupassa eli tuet S- tai K-ketjua. Kaksinaismoralisti!”

”Miten vegaani voi suhtautua kielteisesti jättifirman vegaanipurilaiseen?”

 

Tuntuu vaikealta edes lähteä vastaamaan tällaisiin älyllisiin Olkiluotoihin, joten vastaan tyhmään kysymykseen parilla vastakysymyksellä.

Verraten pikaruokaketjun boikotointiin, kuinkahan realistista on välttää kulutusvalinnoillaan Suomen kahta hallitsevaa ruokakauppaketjua?

Muutenkin vertaus ontuu, koska tässä naitetaan kahta ihan eri ilmiötä. Ruokakaupat eivät ole yhteiskunnalliselta merkitykseltään edes ihan samalla pelikentällä kuin monikansalliset pikaruokaketjut. Boikotoisitko itse suomalaisten ruokakauppaketjujen epäkohtia ostamalla tonnilla vegaanipurilaisia pikaruokalasta?

Toinen kysymyksistä sisältää perustelemattoman oletuksen siitä, että vegaanipurilainen nähtäisiin ilmiönä jotenkin haitallisena. Ei näin taida kukaan kokea, vaan kapitalistisen suuryrityksen suitsuttaminen on tietysti omiaan herättämään närää.

Koen jättifirman vegaanipurilaisen positiiviseksi merkiksi siitä, että veganismi on jo pitkälti vakiinnuttanut vähintäänkin orastavan asemansa Suomessa ja Ruotsissa. Se on hienoa! Bravo!

Kiitos teille kaikille kasvisruoan puolesta kampanjoineille sekä lompakoillanne äänestäneille viisaille ihmisille! Olette sankareitani!

Mutta minulle tämä yksi tuote hampurilaisketjun myyntiartikkelina on vain pikkiriikkinen asia laajemman muutoksen sivupolkuna. Suhtaudun jättifirman vegaanipurilaiseen mahtavana merkkinä, mutta hieno koriste pakettiin ei saa ostamaan koko sisältöä ja tukemaan samalla globaalisti epäreilua yrityskulttuuria.

Kuinka kyyninen pitää olla, jotta kuvittelee positiivisen muutoksen olevan kiinni vain jostakin roskaruokajätistä?

Jättifirman vegaanipurilainen ei ole syy, vaan seuraus. Mäkkäristä ei tule Greenpeacea (eikä edes Gold & Greeniä) tälläkään, kun ei huikeilla summilla pyörittämillään viherpesukampanjoillaankaan. Yksi vegaanivaihtoehto listalle on tietysti vähintä, millä monikansallinen ravintola voi paskaista turkkiaan koittaa nuolla puhtaaksi. Itse en lähtisi vegaaniherkun toivossa putsaamaan ruskeaksi jäänyttä kohtaa tuon ravintolaketjun anatomiasta.

Klovnipurilainen on herättänyt jopa erään ”päivystävän anarkistin” ylistyssanoihin uuden tuotteen merkityksestä.

Minäpä yritän nyt päivystävänä paskapäänä tässä hieman kommentoida joitakin hajanaisia poimintoja.

McDonald’s ruokkii päivässä prosentin maapallon väestöstä. Se on toimija, jota ei voi ohittaa.”

Ruokkiiko? Ihan oikeasti?

Kuulostaa kamalalta. Sellainen ongelma tulisi ratkaista, eikä syventää kuoppaa. Tosin on hiukan sekopäistä yksinkertaistamista väittää, että yksi ravintolaketju ruokkisi yhden prosentin koko maapallosta yhtenä päivänä. Äh, en edes aloita tästä, millä laskennallisella häränpyllyllä tällaiseen retoriseen tulokseen on pyllähdetty.

Joka tapauksessa kyllä tuollaisen toimijan ohittaa aivan helposti, sen kun kävelee ohi. Vaikka ostaisit kuinka monta vegaanipurilaista kyseisen toimijan pisteestä Helsingissä, niin jonkin köyhän maan lähiöissä ei veganismi tai mikään muukaan positiivinen kehityssuunta edisty yhtään mihinkään, päinvastoin.

Jos yhtäkkiä lähes 300 uutta ravintolaa myy vegaanista ruokaa, sen kuluttaminen mahdollistuu aivan uudelle ihmisryhmälle. Sille, joka ei voi tai halua käydä kalliolaisissa hipsteriluolissa. Kolmen euron asematunnelibursa on erilainen kokemus kuin 15 euron artesaaniburgeri, mutta niin sen kuuluu ollakin.”

Vegaaninen ruokavalio on ollut jo pitkään täysin mahdollista ihan kaikille kotimaisille ihmisryhmille. Kehitys ei ole tapahtunut yhtäkkiä. Jotkut ovat tehneet vuosikymmeniä töitä sen eteen.

Jokin hampurilaisjätin viherpesukampanjassa on äärimmäisen toimivaa, kun anarkistiksi itseään kutsuva yhteiskuntakriitikko liittyy omalla ajalla yrityksen vapaaehtoiseen street teamiin ja roiskii samalla pienet ravintolayrittäjät lokaan, suorastaan kokoomuslaisen bemarikännikuskin virtaviivaisuudella:

Täällä burgereitaan tilaavat ihmiset näyttävät eri väestönluokalta kuin kallion hipsterivegeravintoloissa.”

”Kalliolaiset hipsteriluolat”, ”hipsterivegeravintoloissa”, ”artesaaniburgeri”, ”näyttävät eri väestöluokalta”. Että mitäh? Missä todellisuudessa Auvinen oikein elää? Luulin eksyneeni vahingossa jonkun häikäilemättömän – mutta suorastaan runollisen – kokoomuspoliitikon seinälle.

Tuntuu varmasti pienyrittäjistä mukavalta, kun paikallistaloutta jyräävän jättifirman hampurilaispöydistä käsin huudellaan internettiin solvauksia.

Onko Auvisella mitään tajua markkinatalouden valta-asetelmista? Lipsahdettiinko tässä nyt jonkinlaiseen käänteistodellisuuteen, jossa reilussa ja tasavertaisessa kilpailuasetelmassa operoiva, köyhät pelastava klovniravintola tarjoaa hyvää hyvyyttään halpaa ravintoa köyhille ressukoille, samalla kun pahat kalliolaiset vegaanifirmat yrittävät riistää ihmiskuntaa kamalilla – lompakot ja vatsanpohjat tyhjentävillä – artesaaniburgereillaan?

Mikä helvetti edes on artesaaniburgeri?! Millä se burgeri pitää kyhätä jos ei käsin, että kelpaa? 3D-tulostimellako?

Oma suhtautumiseni uuteen vegaanitulokkaaseen on seilannut laidasta toiseen. Olen ymmärtänyt hyvin markkinataloushenkisempien vegaanien kärpäsmäisen innon uuden läjän äärellä. Sehän on ihan loogista.

Veganismia tahdotaan tukea, monesti näemmä hinnalla millä hyvänsä.

Ymmärrän kyllä epätoivon tuotantoeläinten ja ympäristön puolesta. Ymmärrän myös sen, että nyt puhutaan kenties yhdestä maailman vaikutusvaltaisimmista brändeistä, joka on jo jonkin aikaa yrittänyt kiillottaa pintaansa sen jälkeen, kun on ensin valta-asemansa kyseenalaisin keinoin vakiinnuttanut.

Silti tunnetusti ympäristölle, eläimille ja työläisille haitallisen ja epäreilun globaalin yrityskulttuurin nikamia pitkin huipulle rynnineen, lihaisan jättifirman suitsuttaminen, sitä kritisoivien yksilöiden (tai sen kanssa asiakkaista kilpailevien paikallisten yritysten) kustannuksella, saa verenkeittimen minullakin päälle.

Tähänkö on todella tultu?

Kategoria(t): Uncategorized | Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , | Kommentoi

Kaljahaaste 2017 / Ehdotus oluen ystäville

Minulla on ystävä, jota raivostuttaa aina suunnattomasti jos (ja kun) kaupasta ei saa kaljaa kunnolla kylmänä.

Ajatelkaa sitä:

frosty-1352434_960_720

 

Tuo ystävä olen minä.

Ei kun on minulla ihan oikeasti sellainen ystävä. Hänen nimensä on Lasse ja hän on loistojätkä, ehkä hauskimpia koskaan tuntemiani ihmisiä. Ainakin yksi heistä.

Mutta oikeasti luulisin, että ihan kaikkia kesällä kylmästä oluesta nauttivia joskus vituttaa, mutta he alistuvat kuin ihmiset, joita sanotaan alistuvaisuutensa johdosta lampaiksi.

Kyllä minä tiedän. Hemmetikseen energiaahan siihen menee, kun aletaan pitämään hyllykaupalla kylmässä jotain yksittäistä litkua, joka ei oikeastaan ole ihan välttämätöntä (vaikka se joillekin olisikin henkilökohtaisista syistä kovin tärkeää). Sehän on tavallaan ihan järjetöntä. Sekopäistä. Vain mielipuoli tekisi niin.

Siispä minulla on ehdotus. Kun nyt on ollut ja on näitä haasteita, niin tehdään tästä vaikka sellainen vuoden somehaaste.

Kaikki osallistujat saavat palkinnon. Palkintona on, että ehkä jo kesällä 2018 meillä on Suomen kaupoissa oikeasti valtavat tyhjät kylmähyllyt valmiina täytettäväksi iloisten puistoilijoiden kaipaamilla huurteisilla tölkeillä.

Meillä on jo valmiiksi hitokseen melko omituiseen käyttöön valjastettua kylmätilaa kaupat täynnä. Haasteeseen osallistuakseen tarvitsee tehdä vain yksi asia:

Lakataan kaikki juomasta maitoa.

Kategoria(t): Uncategorized | Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , | Kommentoi